Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Puistosuunnitelma, Vaasanpuistikko, VIO 6244/1

HEL 2022-008549
Asialla on uudempia käsittelyjä
4. / 652 §

Vaasanpuistikko, Pengerpolku ja Vaasanpolku, Alppiharjun kaupunginosan puisto- ja katusuunnitelman hyväksyminen

Kaupunkiympäristölautakunta

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli projektinjohtaja Tomas Palmgren. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Esittelijä muutti esityksen perusteluja seuraavasti: Lisätään Suunnitelma-alaotsikon toisen kappaleen (kpl 7) loppuun: Istutusalueiden ja metroasemarakennuksen eteen taideteoksen ja aukion puolelle sijoitetaan yksittäistuoleja muutamaan ryhmään. Yhteensä tuoleja on noin 15 kappaletta. Ajatuksena on, että eri käyttäjäkunnat voivat oleskella samaan aikaan eri istuskeluryhmissä. Tuolit voidaan tarvittaessa poistaa, jos niiden käytöstä aiheutuisi liikaa häiriöitä.

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi esittelijän muutetun ehdotuksen.

Pöydällepanoehdotus:
Mia Haglund: Pyydän asian pöydälle.

Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Mia Haglundin ehdotuksesta.

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski

Lisätietojen antaja

Tomas Palmgren, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 38586

tomas.palmgren@hel.fi