Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankinta, DPS, sisäinen kilpailutus, tekoälypohjainen oppimisanalytiikka, personointi ja adaptaatio, TOPA -hankkeen asiantuntijaresurssi (TOPA DPS6), Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

HEL 2022-009054
Asialla on uudempia käsittelyjä
20. / 228 §

Oppimisanalytiikan, data-analytiikan ja tietotyöpöytien kehitys-, testaus- ja operointityön (TOPA DPS 6) hankinta vuosille 2022–2024

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti hankkia asiantuntijapalveluina kehitys-, testaus- ja operointityötä Codemen Oy:ltä (y-tunnus: 2577936-4).

Hankinnan arvonlisäveroton arvo (alv 0 %) on enintään 1 440 000 euroa. Hankinta ajoittuu vuosille 2022–2024. Hankinta toteutetaan vuosittaisten budjettien puitteissa.

Hankinnan laajuus on noin 1 500–2 500 henkilötyöpäivää (sitoumukseton arvio). Lisäksi hankintaan sisältyy optiomahdollisuus lisähankinnoista, jonka laajuus on noin 1 500–2 500 henkilötyöpäivää (sitoumukseton arvio). Tämän hankintapäätöksen enimmäisarvon ylittävistä lisähankinnoista päätetään tarvittaessa erikseen uudella päätöksellä.

Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti oikeuttaa toimialajohtajan allekirjoittamaan hankintapäätöksen perusteella tehtävät hankintaan liittyvät sopimukset, hyväksymään hankintapäätökseen perustuvat tilaukset ja tarvittaessa päättämään sopimusten irtisanomisesta tai purkamisesta.

Käsittely

Asian aikana oli kuultavana ICT-hankepäällikkö Pasi Silander. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti käsitellä esityslistan asian 20 ennen esityslistan asiaa 2.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Satu Järvenkallas

Lisätietojen antaja

Pasi Silander, ICT-hankepäällikkö, puhelin: 09 310 86684

pasi.silander@hel.fi

Soili Haapala, tietohallintopäällikkö, puhelin: 09 310 86547

soili.haapala@hel.fi

Liitteet (pdf)

2. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 20 k

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.