Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankinta, yleisurheilukenttien joustopäällysteiden kunnostusurakka, kokonaisurakka, kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2022-009231
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 9

Yleisurheilukenttien joustopäällysteiden kunnostusurakka, kokonaisurakka, urakoitsijan valinta

Infrapäällikkö

Päätös

Infrapäällikkö hyväksyi Unisport Infra Oy:n tarjouksen kokonaistaloudellisesti edullisimpana ja päätti, että Unisport Infra Oy:n kanssa tehdään yleisurheilukenttien joustopäällysteiden kunnostusurakkaa koskeva hankintasopimus. Hankinnan arvo on 1 127 000 euroa (alv 0 %).

Lisäksi infrapäällikkö päätti oikeuttaa projektirakennuttamisen yksikön päällikön allekirjoittamaan hankintaa koskevan sopimuksen.

Hankintasopimus tulee voimaan, kun sopimus on allekirjoitettu.

Hankintasopimus ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla, vaan vasta kun osapuolet ovat allekirjoittaneet hankintaa koskevan erillisen kirjallisen sopimuksen.

Päätöksen perustelut

Hankinnan kohde ja hankintamenettely

Helsingin kaupunki uusii yleisurheilukenttien joustopäällysteitä kootusti niiden kenttien osalta, kun ne ovat kuluneet tai käyttöikänsä päässä.

Kilpailutus perustuu Helsingin kaupunkiympäristön toimialan 22.7.2022 päivättyyn tarjouspyyntöön HEL 2022-009231. Hankinta on toteutettu julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) mukaisella avoimella menettelyllä. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä rakennusurakka.

Hankinnasta on julkaistu kansallinen hankintailmoitus 22.7.2022 sähköisessä HILMA-ilmoituskanavassa www.hankintailmoitukset.fi. Hankintailmoituksessa ilmoitettiin tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalin ko. tarjouspyyntöä koskeva Internet-osoite, josta tarjouspyyntöasiakirjat olivat sähköisesti saatavissa.

Kilpailutuksen perusteella valitaan yksi kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehnyt tarjoaja.

Saadut tarjoukset

Määräaikaan 12.8.2022 klo 13:00 mennessä saatiin yksi tarjous:

Unisport Infra Oy

Tarjoajien soveltuvuuden arviointi

Tarjouspyynnössä esitettiin tarjoajien soveltuvuutta koskevat rahoitukselliseen ja taloudelliseen tilanteeseen, tekniseen suorituskykyyn ja ammatilliseen pätevyyteen liittyvät vaatimukset.

Taloudelliset ja rahoitukselliset vähimmäisvaatimukset:

1. Liikevaihdon kolmelta viimeksi kuluneelta vahvistetulta tilikaudelta oltavainfraurakoinnissa vähintään 1 000 000 €/tilikausi (tilikauden pituus 12 kk). Jos tarjouksen tekijä on ryhmittymä, on osakasyritysten yhdessä täytettäväliikevaihtoa koskeva vaatimus. Mikäli tarjouksen tekijänä on ryhmittymä, rakennuttaja edellyttää, että jokainen ryhmittymän osakasyritys osallistuu yhteisvastuullisesti urakan käytännön töihin.

2. Tarjoajan tilaajavastuulain mukaiset velvoitteet on oltava kunnossa. Rakennuttaja tarkistaa kilpailutuksen voittajan liikevaihdon ja tilaajavastuulain mukaiset tiedot Vastuu Group Oy:n Luotettava kumppani -raportista. Mikäli tarjouksen tekijänä on ryhmittymä, tarkistaa rakennuttaja liikevaihdon ja tilaajavastuulain mukaiset selvitykset kaikilta ryhmittymän osakasyrityksiltä. Mikäli kilpailutuksen voittaja ei ole liittynyt Vastuu Group Oy:n Luotettava Kumppani -palveluun tai kilpailutuksen voittajan tilinpäätöstiedot eivät ole Vastuugroup.fi Luotettava kumppani -raportissa mukana, pyytää rakennuttaja erikseen ennen hankintapäätöksen tekoa seuraavat selvitykset:

- selvitys, siitä että yritys on merkitty ennakkoperintälain mukaiseen ennakkoperintärekisteriin, työnantajarekisteriin ja arvonlisävelvollisten rekisteriin.

- kaupparekisteriote, josta selviää yrityksen rekisteriin merkitsemisaika, toimiala, hallitus, muu johto, nimenkirjoittajat, tilintarkastajat, vastuuhenkilöiden henkilötiedot sekä onko viimeisimmät tilinpäätösasiakirjat toimitettu lainmukaisesti rekisteriviranomaisille sekä merkintä tai selvitys ettei yritystä tai sen toimihenkilöitä ole määrätty liiketoimintakieltoon.

- todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus tai selvitys siitä, että verovelkaa koskeva veronsaajan hyväksymä maksusuunnitelma on tehty.

- todistukset eläkevakuutusten ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta tai selvitys siitä, että erääntyneitä eläkemaksuja koskeva maksunsaajan hyväksymä maksusopimus on tehty.

- todistus tapaturmavakuutuksen ottamisesta ja tapaturmavakuutusmaksujen maksamisesta tai selvitys siitä, että erääntyneitä tapaturmavakuutusmaksuja koskeva maksunsaajan hyväksymä maksusopimus on tehty.

- selvitys työterveyshuollon järjestämisestä.

- selvitys noudatettavasta työehtosopimuksesta.

- tilinpäätöstiedot kolmelta viimeiseltä tilikaudelta.

Jos kilpailutuksen voittaja ei ole rekisteröitynyt tilaajavastuulain mukaisiin rekistereihin, pyytää rakennuttaja selvityksen rekisteröitymättömyyden perusteista.

Ulkomaisen kilpailutuksen voittajan on toimitettava pyynnöstä tilaajalle suomenkieliset tilaajavastuulain mukaisia selvityksiä vastaavat tiedot sijoittumismaansa lainsäädännön mukaisella rekisteriotteella tai vastaavalla todistuksella tai muulla yleisesti hyväksytyllä tavalla. Selvitykset on toimitettava sekä lähtömaasta että Suomesta.

Tarjoajan on täytettävä seuraavat teknistä suorituskykyä ja ammatillista pätevyyttä koskevat soveltuvuusvaatimukset:

1. RALA-pätevyys, pääurakointitaso 18.9a tai RALA-pätevyyksien puuttuessa muulla tavoin osoitettu vastaava pätevyys.

RALA-pätevyyttä 18.9a vastaavana pätevyytenä pidetään 3 kpl valmistunutta ja vastaanotettua referenssiurakkaa pääurakoitsijana toimimisesta muissa maa- ja vesirakennustöissä (myös ns. urheilu- ja vapaa-ajan rakentaminen) viimeisen 5 vuoden aikana tarjouspyynnön julkaisuajankohdasta laskettuna.

Rakennuttaja tarkistaa kilpailutuksen voittajan RALA-pätevyyden RALA ry:n RALA-pätevyystodistuksesta.

Mikäli kilpailutuksen voittajalta puuttuu vaadittavien työlajien RALA-pätevyys, on kilpailutuksen voittajan osoitettava referenssitiedoin vastaava pätevyys sähköisellä lomakkeella.

2. Urakoitsijan pätevyysvaatimuksena pidetään 3 kpl valmistunutta ja vastaanotettua referenssiurakkaa pääurakoitsijana toimimisesta kansallisten ja kansainvälisten määräysten mukaisten yleisurheilukenttien joustopäällysteiden ja maalausten rakentamisesta viimeisen viiden (5) vuoden aikana tarjouspyynnön julkaisuajankohdasta laskettuna.

3. Urakoitsijan vastuullisella työnjohtajalla tulee olla riittävä pätevyys ja kokemus kohteissa toteutettavien vastaavien erikoisrakenteiden rakentamisesta. Vastuullisella työnjohtajalla tulee olla vähintään rakennusmestarin koulutus. Vastuullisella työnjohtajalla tulee olla vähintään viisi (5) vuotta valmistumisen jälkeistä vastuullisen työnjohtajan työkokemusta, joista vähintään kaksi (2) vuotta liikuntapaikkarakentamisesta. Vastuullisen työnjohtajan tulee olla suorassa työsuhteessa urakoitsijaan.

Vastuullisella työnjohtajalla tulee olla näyttöä siitä, että hän tuntee Suomen rakentamismääräykset ja viranomaisvaatimukset sekä yleiset sopimusehdot YSE 98 siinä laajuudessa mitä vastuullisen työnjohtajan tehtävien hoitaminen edellyttää.

Vastuulliselta työnjohtajalta, työnjohdolta sekä urakoitsijan hankkeeseen osallistuvilta muilta avainhenkilöiltä edellytetään tyydyttävää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa.

4. Urakka toteutetaan kokonaisuudessaan vähäpäästöisenä työmaana.

5. Helsingin kaupunki noudattaa toiminnassaan kaupunginhallituksen 28.10.2019 hyväksymiä kaupungin eettisiä periaatteita. Urakoitsija sitoutuu omassa toiminnassaan noudattamaan Helsingin kaupunginhallituksen 28.10.2019 hyväksymiä eettisiä periaatteita. Urakoitsijan tulee sisällyttää vastaavat periaatteet aliurakoitsijoita koskeviin tarjouspyyntöihinsä.

Tarjousten tarkastus

Tarjouspyynnössä esitettiin tarjouksen sisällölle asetetut vähimmäisvaatimukset.

Saatu tarjous täytti tarjouksen sisällölle asetetut vähimmäisvaatimukset ja on tarjouspyynnön mukainen.

Tarjousten vertailu ja sopimuskumppanin valinta

Tarjouspyynnössä on määritelty tarjousten valintaperusteet. Kokonaistaloudellista edullisuutta vertaillaan halvimman hinnan perusteella.

Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen teki Unisport Infra Oy.

Sopimuskumppaniksi hyväksytyn osalta on tarkastettu Helsingin kaupungin harmaan talouden torjuntaohjeen mukaiset selvitykset.

Sopimus päättyy, kun työ on hyväksytysti suoritettu.

Viranhaltijan toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luku 1 § 3 momentti 3 kohta). Kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen (Kylk 11.5.2021 § 248) mukaan infrapäälliköllä on hankintavaltuudet enintään 2 000 000 euron suuruisiin hankintoihin. Infrapäällikkö on näin ollen toimivaltainen päättämään hankinnasta.

Lisätietojen antaja

Rauna Sarrivaara, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 26463

rauna.sarrivaara@hel.fi

Jussi Mäkinen, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 87806

jussi.makinen2@hel.fi

Päättäjä

Hannu Seppälä
infrapäällikkö

Liitteet (pdf)

1. Unisport Infra Oy:n tarjous 12.8.2022
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.