Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankinta, Hietalahden kuivatelakka, kokonaisurakka, kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2022-009467
§ 25

Hietalahden kuivatelakka, kokonaisurakka, muutostyötilaus, 56 483,18 euroa

Infrapäällikkö

Päätös

Infrapäällikkö päätti tilata Hietalahden kuivatelakan, kokonaisurakan muutostyöt Tehan Oy:ltä muutostyötarjouksen nro 29 mukaisesti 56 483,18 euron arvonlisäverottomaan hintaan.

Lisäksi infrapäällikkö päätti oikeuttaa projektirakennuttamisen yksikön päällikön tilaamaan edellä mainitun muutostyön.

Päätöksen perustelut

Infrapäällikkö päätti 25.8.2022 § 12 hyväksyä Tehan Oy:n tarjouksen kokonaistaloudellisesti edullisimpana ja päätti, että Tehan Oy:n kanssa tehdään Hietalahden kuivatelakan töitä koskeva hankintasopimus. Hankinnan arvo on 1 997 000 euroa (alv 0 %).

Kaupunkiympäristölautakunta on 19.12.2023 § 700 päättänyt siirtää toimivaltaa julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 41 §:n 1 momentin tarkoittamissa lisätilauksissa sekä 136 §:n mukaisissa sopimusmuutoksissa siten, että hankintavaltuus määräytyy lisätilausten tai sopimusmuutosten yhteenlasketun arvon perusteella eikä hankinnan yhteenlasketun kokonaisarvon mukaisesti (alkuperäinen hankinta ja siihen liittyvät tilaukset yhteensä). Toimialajohtaja voi päättää edellä mainituista lisätilauksista ja sopimusmuutoksista myös niissä tapauksissa, joissa päätösvalta lisätöiden yhteenlasketun arvon perusteella kuuluisi kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle.

Nyt ja aikaisemmin tilatut muutostyöt ovat yhteisarvoltaan arvonlisäverottomana 1 032 142,23 euroa.

Työn kokonaiskustannukset 3 029 142 euroa ylittävät laaditun kustannusarvion 732 142 eurolla.

Lisätietojen antaja

Samuli Sadeharju, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 31627

samuli.sadeharju@hel.fi

Päättäjä

Hannu Seppälä
infrapäällikkö

Liitteet (pdf)

1. Tehan Oy:n tarjous 6.9.2024
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.