Hankinta, DPS, Kaivokadun, Postikadun ja Mannerheimintien alueen toimivuustarkastelut, kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2022-010488
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 5

Hankinta: Kaivokadun, Postikadun ja Mannerheimintien alueen toimivuustarkastelut

Yksikön päällikkö

Päätös

Suunnitteluyksikön päällikkö hyväksyi Sitowise Oy:n tarjouksen kokonaistaloudellisesti edullisimpana ja päätti hankkia Sitowise Oy:ltä Kaivokadun, Postikadun ja Mannerheimintien alueen toimivuustarkastelut arvonlisäverottomaan kokonaishintaan 17 000 euroa.

Sopimus ei synny päätöksen tiedoksiannolla, vaan erikseen myöhemmin tehtävällä palvelusopimuksella. Palvelusopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi. Palvelusopimus tulee voimaan, kun palvelusopimus on allekirjoitettu.

Päätöksen perustelut

Hankintamenettely ja hankinnan kohde

Helsingin kaupunkiympäristön toimiala on perustanut dynaamisen hankintajärjestelmän HEL 2021-010570 / Liikennettä koskevat suunnittelu-, tutkimus- ja asiantuntijapalvelut (DPS).

Hankinta on kilpailutettu dynaamisen hankintajärjestelmän sisäisenä kilpailutuksena ja koski dynaamisen hankintajärjestelmän osa-aluetta 1 Liikenteen mallintaminen. Tarjouspyyntö HEL 2022-010488 / Kaivokadun, Postikadun ja Mannerheimintien alueen toimivuustarkastelut on julkaistu dynaamisessa hankintajärjestelmässä 16.9.2022.

Työssä laaditaan Kaivokadun, Postikadun ja Mannerheimintien alueen toimivuustarkastelut.

Saadut tarjoukset

Asetettuun määräaikaan 28.09.2022 klo 12.00 mennessä tarjouksen jättivät seuraavat tarjoajat: Sitowise Oy ja WSP Finland Oy. Saaduista tarjouksista laadittiin avauspöytäkirja.

Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkastaminen ja tarjousten vertailu

Tarjouspyynnössä esitettiin tarjouksen sisällölle asetetut vähimmäisvaatimukset. Molemmat tarjoukset täyttävät tarjouksen sisällölle asetetut vähimmäisvaatimukset ja tarjoukset ovat tarjouspyynnön mukaisia.

Tarjouspyynnössä on määritelty tarjousten valintaperusteet. Valintaperusteena on tarjouspyynnön mukaisesti kokonaistaloudellinen edullisuus, jonka perusteena on halvin hinta. Hankinnassa valitaan tarjouspyynnön vaatimukset täyttävistä tarjouksista hinnaltaan halvin tarjous.

Hintavertailu käy ilmi päätöksen liitteestä Vertailutaulukko. Vertailu osoittaa, että kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen teki Sitowise Oy.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luku 1 § 3 momentti 3 kohta). Kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen (Kylk 20.9.2022 § 507) mukaan suunnitteluyksikön päälliköllä on hankintavaltuudet enintään 200 000 euron (alv 0 %) suuruisiin hankintoihin.
Suunnitteluyksikön päällikkö on näin ollen toimivaltainen päättämään hankinnasta.

Lisätietojen antaja

Inga Valjakka, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 37087

inga.valjakka@hel.fi

Päättäjä

Kati Kiyancicek
yksikön päällikkö

Liitteet (pdf)

1. Vertailutaulukko
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.