Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hulevesiviemäriin liittymisestä vapauttaminen, Suutarila

HEL 2022-010700
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 217

Päätös vesihuoltolaitoksen hulevesiviemäriin liittämisvelvollisuudesta Uudisraivaajantiellä

Yksikön päällikkö

Päätös

Hakemus

Hakija

**********

Hakemuksen vireilletulo

Vesihuoltolain (119/2001) 17 c §:n mukainen vapauttamishakemus on saapunut Helsingin kaupungin kirjaamoon 7.9.2022.

Liittämisvelvollisuus ja toimivaltainen viranomainen

Vesihuoltolain 17 b §:n mukaan kunnan päättämällä vesihuoltolaitoksen hulevesiviemäröinnin alueella oleva kiinteistö on liitettävä laitoksen hulevesiviemäriin. Lain 17 c §:n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi myöntää hakemuksesta kiinteistölle vapautuksen 17 b §:ssä tarkoitetusta liittymisvelvollisuudesta säädetyin perustein. Helsingin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisena toimii kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja -lupajaosto. Ympäristö- ja -lupajaosto on siirtänyt toimivallan vesihuoltolain 17 c §:n mukaisten päätösten antamisesta edelleen ympäristöseuranta- ja -valvontayksikön päällikölle (jäljempänä yksikön päällikkö).

Kiinteistön hulevedet

Kiinteistölle rakennetaan uudisrakennus. Kiinteistön hulevedet on esitetty imeytettäväksi maaperään kahden kivipesän kautta. Maaperän on tutkimuksissa todettu olevan imeyttämiseen soveltuvaa hiekkaa.

Hakijan perustelut vapauttamiselle

Hulevesiviemäriin liittäminen on tarpeetonta ja kallista. Tontti on ns. kirvesvarsitontti ja liittäminen hulevesiviemäriin edellyttäisi koko tontille johtavan tieosuuden auki kaivamista ja erillisen hulevesipumppaamon hankinnan. Arvioidut liittämiskustannukset ovat noin 9500 euroa. Kiinteistön hulevedet voidaan imeyttää kokonaisuudessaan tontille eikä hulevesistä aiheudu haittaa naapurikiinteistöille.

Hakemuksen käsittely

Kuuleminen

Hakemuksen johdosta on kuultu vesihuoltolaitosta, eli Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymää (HSY). HSY toteaa lausunnossaan 9.11.2022, että alueelle on rakennettu hulevesiverkosto palvelemaan katujen ja kiinteistöjen kuivatusta. Tarkoituksenmukaista on, että hulevesien hallinta hoidetaan kokonaisuuden kannalta kestävällä tavalla myös alueen kiinteistöjen osalta. Hulevedet eivät saa päätyä jätevesiviemäriin.

HSY:n lausuntoa ei toimitettu hakijalle vastineelle, koska se oli ilmeisen tarpeetonta.

Päätös

Yksikön päällikkö päättää vapauttaa hakijan kiinteistön velvollisuudesta liittyä vesihuoltolaitoksen hulevesiviemäriin.

Päätöksen perustelut

Vesihuoltolain 17 c §:n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi myöntää hakemuksesta kiinteistölle toistaiseksi voimassa olevan tai määräaikaisen vapautuksen 17 b §:ssä tarkoitetusta liittämisvelvollisuudesta hulevesiviemäriin. Ennen vapautuksen myöntämistä vesihuoltolaitokselle ja kiinteistön omistajalle tai haltijalle on varattava tilaisuus tulla kuulluiksi.

Vapautus liittämisvelvollisuudesta hulevesiviemäriin on myönnettävä, jos:

1) liittäminen hulevesiviemäriin muodostuisi kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon kiinteistön hulevesien hallinnasta aiheutuneet kustannukset, liittämisestä aiheutuvat kustannukset, vesihuoltolaitoksen hulevesiviemäröinnin vähäinen tarve tai muu vastaava erityinen syy;

2) vapauttaminen ei vaaranna huleveden viemäröinnin taloudellista ja asianmukaista hoitamista 17 a §:ssä tarkoitetulla vesihuoltolaitoksen hulevesiviemäröinnin alueella; ja

3) liittämisestä vapautettavan kiinteistön hulevesi voidaan poistaa muutoin asianmukaisesti.

Hakijan antamien selvitysten ja muiden asiaan liittyvien tietojen perusteella kiinteistön liittäminen vesihuoltolaitoksen hulevesiviemäriin muodostuisi kiinteistön omistajalle kohtuuttomaksi, kun huomioidaan hulevesiviemäröinnin vähäinen tarve. Vapautuksen myöntäminen ei myöskään vaaranna huleveden viemäröinnin taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen ja hulevesiviemäröinnin alueella. Liittämisestä vapautettavan kiinteistön hulevesi voidaan poistaa muutoin asianmukaisesti. Näin ollen vesihuoltolain mukaiset vapauttamisen edellytykset täyttyvät ja vapautus hulevesiviemäriin liittämisestä on myönnettävä.

Voimassaoloaika

Hulevesiviemäriin liittämisvelvollisuudesta vapauttaminen on voimassa toistaiseksi. Päätöksen voimassaoloa voidaan kuitenkin tarkastella uudelleen, mikäli hulevesien johtamisen olosuhteet tai sen aiheuttamat haitat ympäristölle tai naapurustolle muuttuvat siten, etteivät vesihuoltolain 17 c §:n mukaiset edellytykset liittämisestä vapauttamiselle enää täyty.

Sovelletut säännökset

Vesihuoltolaki (119/2001) 17 a, 17 b, 17 c, 32 ja 33 §

Hallintolaki (434/2003) 34 §

Päätöksen perusteena olevat asiakirjat

Hakemus, hakemuksen liitteet ja saadut lausunnot.

Lisätietojen antaja

Ville Hahkala, ympäristötarkastaja, puhelin: +358 9 310 32005

ville.hahkala@hel.fi

Päättäjä

Katariina Serenius
yksikön päällikkö