Käteiskassan ja ennakkokassan jako 15.9.2022 alkaen, sosiaali- ja terveystoimiala

HEL 2022-011011
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 133
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Sosiaali- ja terveystoimialan käteis- ja ennakkokassojen jako 15.9.2022 alkaen

Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja

Päätös

Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja päätti käteis- ja ennakkokassojen jaosta, yhteensä 10 634,25 euroa, 15.9.2022 alkaen liitteen 1 mukaisesti.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupungin hallintosäännön 12 luvun 4 §:n 11 kohdan mukaan rahoitusjohtaja päättää kaupunginkanslian, tarkastusviraston, toimialojen, liikelaitosten ja pelastuslaitoksen käteisvarojen enimmäismäärästä. Enimmäismäärällä tarkoitetaan sitä käteisvarojen yhteismäärää, joka organisaation kassoissa päivän päätteeksi saa enimmillään olla.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 14 luvun 1 §:n 6 kohdan mukaan toimialajohtaja päättää käteiskassojen jaosta tehtäväalueellaan, eli käteisvarojen enimmäismäärän jakautumisesta.

Toimialan päätöksen kassavarojen jakautumisesta tulee aina olla ajan tasalla.

Hallintosäännön mukaan rahoitusjohtaja päättää toimialan käteiskassojen yhteismäärän (kassoissa enimmillään säilytettävän euromäärän, joka sisältää myös pohjakassat). Rahoitusjohtajan (30.12.2020 Rj 101§) kaupungin kassanhoitoa koskevan ohjeen mukaan, mikäli toimialan kassavarojen yhteenlaskettu enimmäismäärä pysyvästi alenee tai sitä on tarve korottaa, asiasta tehdään esitys rahoitusjohtajalle. Päätöksen kassan perustamisesta ja lopettamisesta tekee sosiaali- ja terveystoimen toimialajohtaja.

Lisätietojen antaja

Armi Vaden, talouspäällikkö, puhelin: 09 310 15970

armi.vaden@hel.fi

Tarja Eklöf, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 42336

tarja.eklof@hel.fi

Päättäjä

Juha Jolkkonen
sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja

Liitteet (pdf)

1. Sote käteis- ja ennakkokassojen jako 15.9.2022 alkaen
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.