Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Kunnan asukkaan aloite, pysäköintikieltoalue, Karjatanhuanpolku

HEL 2022-012688
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 81

Pysäköintijärjestelyt Häklinkujalla ja Karjatanhuanpolulla

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö

Päätös

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että toteutetaan pysäköintijärjestelyt Häklinkujalla ja Karjatanhuanpolulla piirustuksen 7343 mukaisesti.

Päätöksen perustelut

Tarkistetaan pysäköintijärjestelyt Karjatanhuanpolulla ja Häklinkujalla ajoneuvojen kohtaamisen helpottamiseksi. Varataan Karjatanhuanpolun kadunvarsipysäköinti vieras- ja asiointipysäköintiin aikarajoituksin vastaavalla tavalla kuin muilla lähimmillä kaduilla.

Asiassa on tehty kunnan asukkaan aloite.

Kustannusennuste

Rakennukset ja yleiset alueet, rakennuttaminen 1 600 euroa.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännössä (16 luku 6 § kohta 1) on liikenne- ja katusuunnittelupäällikön toimivallassa päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä.

Lisätietojen antaja

Jussi Jääskä, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37129

jussi.jaaska@hel.fi

Päättäjä

Reetta Putkonen
liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö