Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Takaisinperintä vuonna 2023, kulttuuri- ja kirjastojaoston sekä kulttuurin edistämisen päällikön myöntämät avustukset

HEL 2023-001615
§ 35

DanceAbility Finland ry:n vuoden 2022 toiminta-avustuksen takaisinperintä

Kulttuurin edistämisen päällikkö

Päätös

Kulttuurin edistämisen päällikkö perii takaisin 2 626 euroa kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaoston 7.12.2021, § 42, DanceAbility Finland ry:lle hakemuksella 3515095 myöntämästä 20 000 euron toiminta-avustuksesta vuodelle 2022. Takaisin peritään avustuksesta käyttämättä jäänyt osuus.

Avustuksen takaisinmaksu tapahtuu Helsingin taloushallinnosta toimijalle saapuvalla laskulla.

Päätöksen perustelut

Toiminta-avustusten käytöstä raportoidaan ensisijaisesti seuraavan vuoden avustushakemuksen yhteydessä liittämällä mukaan edellisen vuoden tilinpäätös ja toimintakertomus. Vuoden 2024 haun yhteydessä toimitetun aineiston ja hakijan kanssa käydyn keskustelun perusteella on käynyt ilmi, että DanceAbility Finland ry:lle myönnettyä toiminta-avustusta on jäänyt käyttämättä 2 626,78 euroa.

Kaupunginhallituksen 28.10.2019, § 723, päättämien Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeiden mukaan myönnetty avustus on palautettava Helsingin kaupungille, jos avustusta ei ole voitu käyttää avustuspäätöksen mukaisesti ja siihen käyttötarkoitukseen, johon se on myönnetty ja jos avustusta ei ole käytetty sinä aikana, jona se on avustuspäätöksen mukaan tullut käyttää.

Toimivalta

Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeen mukaan avustuksen myöntänyt toimielin tai viranhaltija on toimivaltainen päättämään avustuksen takaisinperinnästä, ellei se ole hallintosäännön mukaisesti delegoinut toimivaltaansa valvonnan ja takaisinperinnän osalta.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaoston 18.4.2023, § 10 päätöksen mukaisesti kulttuuripalvelukokonaisuuden kulttuurin edistäminen -palvelun kulttuurin edistämisen päälliköllä on päätösvalta kulttuuri- ja kirjastojaoston myöntämien avustusten takaisinperinnästä.

Lisätietojen antaja

Inka Kunnala, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 33169

inka.kunnala@hel.fi

Päättäjä

Veikko Kunnas
kulttuurin edistämisen päällikkö