Hankinta, monitoimikone, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

HEL 2023-002458
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 12

Monitoimikoneen hankinta liikuntapalvelukokonaisuuden ulkoilupalveluiden käyttöön

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja

Päätös

Vs. toimialajohtaja päätti hyväksyä Wihuri Oy:n Teknisen Kaupan antaman tarjouksen monitoimikoneen toimittamisesta liikuntapalvelukokonaisuuden ulkoilupalveluiden lähiliikuntayksikön käyttöön.

Hankittavan monitoimikoneen hinta lisätoimintojen ja lisävarusteineen on ilman arvonlisäveroa 235 092 euroa.

Hankinnasta aiheutuvat kustannukset maksetaan vuoden 2023 talousarviossa irtaimen omaisuuden perushankintoihin osoitetuista määrärahoista.

Sopimus ei synny vielä päätöksestä tiedottamalla, vaan vasta, kun odotusaika ja valitusaika ovat kuluneet ja kaupunki, ja päätöksellä valittu toimittaja ovat allekirjoittaneet kirjallisen hankintasopimuksen.

Monitoimikoneen hankinnasta tehdään sopimus tämän päätöksen saatua lain voiman.

Päätöksen perustelut

Hankinnan kohde

Liikunnan palvelukokonaisuuden lähiliikuntayksikön käyttöön tulevaa monitoimikonetta käytetään talvisin mm. teiden, kenttien ja pysäköintipaikkojen auraamiseen, lumen kuormaamiseen. Kesäisin koneita käytetään kenttien lanauksiin, tavaroiden ja maa-ainesten kuormauksiin, asvalttialueiden hiekanpoistoon ja puhdistukseen.

Nyt hankittava kone voidaan rekisteröidä traktoriksi, jolloin niillä voidaan vetää peräkärryä/perävaunua. Työtunteja tulee vuosittain n.1200 konetta kohden.

Hankintamenettely

Hankinnassa on kyse julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, hankintalaki) 26 §:n mukaisesta EU-kynnysarvon ylittävästä tavarahankinnasta. Hankinta toteutettiin käyttämällä avointa menettelyä, jossa kuka tahansa sai jättää tarjouksen. Hankintailmoitus 446402HEL 2023-002458 on julkaistu 20.2.2023 HILMA-järjestelmässä ja määräaika tarjousten jättämiselle oli 27.3.2023 klo 15.00.

Tarjouspyynnössä pyydettiin tarjous monitoimikoneesta. Määräaikaan mennessä saapui yksi tarjous: Wihuri Oy Tekninen Kauppa ja sen liitteissä on esitetty tarjoajan soveltuvuutta koskevat vähimmäisvaatimukset ja niiden täyttymisen selvittämiseksi vaadittavat selvitykset. Wihuri Oy Tekninen Kauppa toimitti vaaditut selvitykset tarjouspyynnön mukaisesti ja tarjoaja täytti näiltä osin asetetut vähimmäisvaatimukset.

Tarjouspyynnössä ja sen liitteissä on asetettu tarjoukselle, sen sisällölle ja tarjottavalle palvelulle vähimmäisvaatimukset. Tarjouspyynnössä ilmoitettiin ne tekniset ominaisuudet, jotka tarjottavan monitoimikoneen tulee täyttää.

Wihuri Oy:n Teknisen Kaupan tarjoama Wille 875 täytti kaikki vaaditut tekniset vähimmäisvaatimukset.

Määrärahat

Määrärahat Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on 20.12.2022, § 207 (asia 3 liite 2) vahvistanut irtaimenomaisuuden perusmäärärahojen käyttösuunnitelman ja oikeuttanut toimialajohtajan päättämään palvelukokonaisuuksien välisistä määrärahan siirroista ja investointimäärärahojen kohdentamisesta. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan vuoden 2023 irtaimen omaisuuden perushankintoihin on kohdistettu 6 927 000 euroa (alv 0 %). Hankinta maksetaan investointimäärärahoista tililtä 450001 ja kohdistetaan projektille 298540223010.

Asiakirjojen julkisuus

Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Hankintaa koskevat asiakirjat tulevat julkisiksi asianomaisille hankintaa koskevan päätöksen tekemisen yhteydessä. Yleisesti julkisiksi tarjousasiakirjat tulevat, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty.

Toimivalta

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti 11.1.2022, 3 § siirtää hankintojentoimivaltaansa viranhaltijoille Helsingin kaupungin hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 2. momentin 3. kohdan perusteella siten, että toimialajohtaja voi päättää hankinnoista 500 000 euroon saakka.

Lisätietojen antaja

Harri Uusimäki, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 87502

harri.uusimaki@hel.fi

Vesa Pirha, hankinta-asiantuntija, puhelin: 09 310 36408

vesa.pirha@hel.fi

Päättäjä

Laura Aalto
vs. kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja

Liitteet (pdf)

1. Tarjouspyyntö 446402
Liitettä ei julkaista internetissä.
2. Avauspöytäkirja HEL 2023-002458
Liitettä ei julkaista internetissä.
3. Vertailutaulukko
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.