Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankinta, Laivalahden ja Lohiapajalahden laituriponttoneiden uusiminen, kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2023-002818
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 33

Laivalahden ja Lohiapajalahden laituriponttoneiden uusiminen, urakoitsijan valinta

Yksikön päällikkö

Päätös

Yksikön päällikkö hyväksyi Suomen Laituritukku Oy:n tarjouksen kokonaistaloudellisesti edullisimpana ja päätti, että Suomen Laituritukku Oy:n kanssa tehdään Laivalahden ja Lohiapajalahden laituriponttoneiden uusiminen, kokonaisurakkaa koskeva hankintasopimus. Hankinnan arvo on 334 000 euroa (alv 0 %).

Hankintasopimus tulee voimaan, kun sopimus on allekirjoitettu.

Hankintasopimus ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla, vaan vasta kun osapuolet ovat allekirjoittaneet hankintaa koskevan erillisen kirjallisen sopimuksen.

Päätöksen perustelut

Yleistä rakennuskohteesta

Hankinnan kohteena on otsikon mukaisissa venesatamissa ja Vasikkasaaressa olevat kelluvat laituriponttonit. Niiden uusiminen ja perusparantaminen.

Kilpailutus perustuu Helsingin kaupunkiympäristön toimialan 6.3. päivättyyn tarjouspyyntöön HEL 2023-002818. Hankinta on toteutettu julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) mukaisella avoimella menettelyllä. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä rakennusurakka.

Hankinnasta on julkaistu kansallinen hankintailmoitus sähköisessä HILMA-ilmoituskanavassa www.hankintailmoitukset.fi. Hankintailmoituksessa ilmoitettiin tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalin ko. tarjouspyyntöä koskeva Internet-osoite, josta tarjouspyyntöasiakirjat olivat sähköisesti saatavissa.

Kilpailutuksen perusteella valitaan yksi kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehnyt tarjoaja.

Saadut tarjoukset

Määräaikaan 7.4.2023 klo 13:00 mennessä tarjouksen jättivät seuraavat tarjoajat:

Suomen Laituritukku Oy
334 000,00 euroa
Suomen Vesityö Oy
438 700,00 euroa
Suomen Laiturikauppa Oy
460 069,56 euroa
Top Marine Oϋ
498 850,00 euroa

Saadut tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia ja täyttivät tilaajan asettamat vaatimukset.

Tarjoajien soveltuvuuden arviointi

Tarjouspyynnössä esitettiin tarjoajien soveltuvuutta koskevat rahoitukselliseen ja taloudelliseen tilanteeseen, tekniseen suorituskykyyn ja ammatilliseen pätevyyteen liittyvät vaatimukset sekä niiden täyttymisen varmistamiseksi vaaditut selvitykset.

Taloudelliset ja rahoitukselliset vähimmäisvaatimukset:

1. Liikevaihdon kolmelta viimeksi kuluneelta vahvistetulta tilikaudelta oltavainfraurakoinnissa vähintään 500000 €/tilikausi (tilikauden pituus 12 kk). Jos tarjouksen tekijä on ryhmittymä, on osakasyritysten yhdessä täytettävä liikevaihtoa koskeva vaatimus. Mikäli tarjouksen tekijänä on ryhmittymä, rakennuttaja edellyttää, että jokainen ryhmittymän osakasyritys osallistuu yhteisvastuullisesti urakan käytännön töihin.

2. Tarjoajan tilaajavastuulain mukaiset velvoitteet on oltava kunnossa. [Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä (1233/2006)]

2.1 Rakennuttaja tarkistaa kilpailutuksen voittajan liikevaihdon ja tilaajavastuulain mukaiset tiedot Vastuu Group Oy:n Luotettava kumppani -raportista. Mikäli tarjouksen tekijänä on ryhmittymä, tarkistaa rakennuttaja liikevaihdon ja tilaajavastuulain mukaiset selvitykset kaikilta ryhmittymän osakasyrityksiltä.

tai vaihtoehtoisesti

2.2 Rakentamisen Laatu RALA ry:n pätevyysraportti sekä lisäksi:

- kaupparekisteriote, josta selviää yrityksen rekisteriin merkitsemisaika, toimiala, hallitus, muu johto, nimenkirjoittajat, tilintarkastajat, vastuuhenkilöiden henkilötiedot sekä onko viimeisimmät tilinpäätösasiakirjat toimitettu lainmukaisesti rekisteriviranomaisille sekä merkintä tai selvitys ettei yritystä tai sen toimihenkilöitä ole määrätty liiketoimintakieltoon.

Mikäli kolmen viimeisen päättyneen tilikauden tilinpäätöstiedot eivät ole RALA:n pätevyysraportissa, on näiden tilinpäätöstietojen oltava tarjouksessa mukana erikseen.

tai vaihtoehtoisesti

2.3 Mikäli kilpailutuksen voittaja ei ole liittynyt Vastuu Group Oy:n Luotettava Kumppani

-palveluun tai kilpailutuksen voittajan tilinpäätöstiedot eivät ole Vastuugroup.fi Luotettava kumppani

-raportissa tai Rakentamisen Laatu RALA ry:n pätevyysraportissa mukana, pyytää rakennuttaja erikseen ennen hankintapäätöksen tekoa seuraavat selvitykset:

- selvitys, siitä että yritys on merkitty ennakkoperintälain mukaiseen ennakkoperintärekisteriin, työnantajarekisteriin ja arvonlisävelvollisten rekisteriin.

- kaupparekisteriote, josta selviää yrityksen rekisteriin merkitsemisaika, toimiala, hallitus, muu johto, nimenkirjoittajat, tilintarkastajat, vastuuhenkilöiden henkilötiedot sekä onko viimeisimmät tilinpäätösasiakirjat toimitettu lainmukaisesti rekisteriviranomaisille sekä merkintä tai selvitys ettei yritystä tai sen toimihenkilöitä ole määrätty liiketoimintakieltoon.

- todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus tai selvitys siitä, että verovelkaa koskeva veronsaajan hyväksymä maksusuunnitelma on tehty.- todistukset eläkevakuutusten ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta tai selvitys siitä, että erääntyneitä eläkemaksuja koskeva maksunsaajan hyväksymä maksusopimus on tehty.

- todistus tapaturmavakuutuksen ottamisesta ja tapaturmavakuutusmaksujen maksamisesta tai selvitys siitä, että erääntyneitä tapaturmavakuutusmaksuja koskeva maksunsaajan hyväksymä maksusopimus on tehty.

- selvitys työterveyshuollon järjestämisestä.

- selvitys noudatettavasta työehtosopimuksesta.

- tilinpäätöstiedot kolmelta viimeiseltä tilikaudelta.

Jos kilpailutuksen voittaja ei ole rekisteröitynyt tilaajavastuulain mukaisiin rekistereihin, pyytää rakennuttaja selvityksen rekisteröitymättömyyden perusteista.

Ulkomaisen kilpailutuksen voittajan on toimitettava pyynnöstä tilaajalle suomenkieliset tilaajavastuulain mukaisia selvityksiä vastaavat tiedot sijoittumismaansa lainsäädännön mukaisella rekisteriotteella tai vastaavalla todistuksella tai muulla yleisesti hyväksytyllä tavalla. Selvitykset on toimitettava sekä lähtömaasta että Suomesta.

Edellä mainitut selvitykset saavat olla enintään kolme (3) kuukautta vanhoja niiden rakennuttajalle jättämispäivästä laskettuna.

Suomessa tehtävä työ on vakuutettava Suomessa, poikkeuksena EU/ETA-alueelta lähetetyt työntekijät, joilla on A1- tai E101-todistus.

Tarjoajan on täytettävä seuraavat teknistä suorituskykyä ja ammatillista pätevyyttä koskevat soveltuvuusvaatimukset:

1. Urakoitsijan pätevyysvaatimuksena pidetään 3 kpl valmistunutta ja vastaanotettua referenssiurakkaa pääurakoitsijana toimimisesta vähintään 50 paikkaisen venesataman rakentamisesta meriolosuhteisiin viimeisen 5 vuoden aikana tarjouspyynnön julkaisuajankohdasta laskettuna.

2. Urakoitsijan vastuullisella työnjohtajalla tulee olla vähintään rakennusmestarin koulutus. Hänellä tulee olla valmistumisen jälkeen vähintään 3 vuotta vastuullisen työnjohtajan työkokemusta. Vastuullisen työnjohtajan tulee olla suorassa työsuhteessa urakoitsijaan. Vastuullisella työnjohtajalla tulee olla näyttöä siitä, että hän tuntee Suomen rakentamismääräykset ja viranomaisvaatimukset sekä yleiset sopimusehdot YSE 98 siinä laajuudessa mitä vastuullisen työnjohtajan tehtävien hoitaminen edellyttää.

Tarjousten vertailu ja sopimuskumppanin valinta

Tarjouspyynnössä on määritelty tarjousten valintaperusteet. Kokonaistaloudellista edullisuutta vertaillaan halvimman hinnan perusteella.

Tarjousvertailun perusteella kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen teki Suomen Laituritukku Oy.

Sopimuskumppaniksi hyväksytyn osalta on tarkastettu Helsingin kaupungin harmaan talouden torjuntaohjeen mukaiset selvitykset.

Viranhaltijan toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luku 1 § 3 momentti 3 kohta). Kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen 13.12.2022 § 711 mukaan yksikön päälliköllä on hankintavaltuudet enintään 1 000 000 euron suuruisiin hankintoihin. Yksikön päällikkö on näin ollen toimivaltainen päättämään hankinnasta.

Lisätietojen antaja

Jussi Mäkinen, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 87806

jussi.makinen2@hel.fi

Päättäjä

Liisa Taskila
yksikön päällikkö

Liitteet (pdf)

1. Suomen Laituritukku Oy:n tarjous 7.4.2023
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.