Toimivallan siirtäminen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalla kaakkoisen kotihoitoyksikön lähiesihenkilölle hankintojen tekemisestä

HEL 2023-004764
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 3

Kotihoidon Kaakkoisen kotihoitoyksikön työsuhteisten toimenhaltijoiden hankintaoikeudet 2.5.2023 alkaen

Kotihoitopäällikkö

Päätös

Kaakkoisen kotihoitoyksikön kotihoitopäällikkö päätti oikeuttaa alla mainitun Kaakkoisen kotihoitoyksikön työsuhteisen työntekijän toteuttamaan hankintoja Kaakkoisen kotihoitoyksikön kotihoitopäällikön vastuulla jäljempänä mainittuihin euromääriin asti, edellyttäen, että

- toteutettava hankinta on työtehtävien hoidon kannalta tarpeellinen,
- talousarviossa on asianomaista tarkoitusta varten käytettävissä määrärahaa ja
- hankinnan toteutuksessa noudatetaan hankintalainsäädäntöä sekä Helsingin kaupungin antamia ohjeita.

Toimenhaltijan arvonlisäveroton hankintaoikeus on 2.5.2023 alkaen:

Kaakkoisen kotihoitoyksikön Vuosaari 3 lähipalvelualueen kotihoidon esihenkilö (vakanssinumero 026797), asiakaspalveluostot 10 000 euroa ja muiden palvelujen ja tavaroiden hankinnat 5000 euroa.

Päätöksen perustelut

Hallintosäännön 10 luvun 1 §:n mukaan toimialalautakunta päättää tai hyväksyy omalla toimialallaan perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnasta lukuun ottamatta osakkeita.

Sosiaali-, terveys ja pelastuslautakunta on 14.2.2023 § 28 päättänyt toimialan viranhaltijoiden hankintavaltuuksista. Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksessä mainitut hankintavaltuudet perustuvat toimialan ja viranhaltijoiden vastuualueiden tarpeisiin.

Hallintosäännön 20 luvun 8 § 3 kohdan mukaan hankintavaltuuksia ei voida siirtää työsuhteessa olevalle. Mikäli toimialan tai liikelaitoksen toiminnan tarkoituksenmukaisen hoitamisen kannalta on tarpeen antaa työsuhteessa olevalle henkilölle oikeus toteuttaa hankintoja, voi viranhaltija oikeuttaa alaisensa työsuhteessa olevan henkilön toteuttamaan hankintoja viranhaltijan vastuulla. Lisäksi talousarviossa on oltava asianomaista tarkoitusta varten käytettävissä määräraha ja hankinnan toteutuksessa on noudatettava hankintalainsäädäntöä sekä Helsingin kaupungin ohjeita.

Edellä olevaan perustuen Kaakkoisen kotihoitoyksikön kotihoitopäällikkö antaa Kaakkoisen kotihoitoyksikön työsuhteiselle toimenhaltijalle oikeuden toteuttaa hankintoja tällä päätöksellä mainittuun euromäärään asti.

Lisätietojen antaja

Jaana Nummijoki, kotihoitopäällikkö, puhelin: 09 310 68671

jaana.nummijoki@hel.fi

Päättäjä

Jaana Nummijoki
kotihoitopäällikkö