Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Helsingin kaupungin talousarvio vuodelle 2024 ja taloussuunnitelma vuosiksi 2023 - 2025

HEL 2023-005194
3. / 206 §

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan talousarvioehdotus 2024 ja taloussuunnitelmaehdotus 2024-2026

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle esityslistan liitteinä yksi (käyttötalous) ja kaksi (investoinnit) olevan vuoden 2024 talousarvioehdotuksen ja vuosien 2024-2026 taloussuunnitelmaehdotuksen perusteluineen.

Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti merkitä tiedoksi liitteenä kolme olevan kaupunginhallituksen 5.6.2023 hyväksymän vuoden 2024 talousarvioehdotuksen raamin sekä talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotuksen 2024-2026 laatimisohjeet.

Samalla lautakunta edellyttää, että ensi vuoden talousarviossa kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle varataan riittävät resurssit lainsäädäntöön ja kaupungin omiin päätöksiin perustuvan palvelutason ylläpitämiseksi.

Esitetyt 17 miljoonan leikkaukset eivät ole hyväksyttävissä. Ne eivät mahdollista kaupunkistrategian mukaisesti palvelujen tarjoamista.

Lautakunta pitää hyvänä, että toimialalla haetaan keinoja varojen tehokkaaseen käyttöön, kunhan se ei vaaranna opetuksen ja palveluiden laatua. Samaan aikaan se toteaa, että kategorinen tuottavuustavoite ei sovellu kovin hyvin kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle, sillä se saattaa johtaa toimenpiteisiin, jotka ovat ristiriidassa kaupungin strategian kanssa ja pahimmassa tapauksessa vaarantaa palveluiden laadun ja syventää entisestään henkilöstöpulaa. Tämä on syytä ottaa budjetista neuvoteltaessa vakavasti huomioon.

Lisäksi kasvatuksen ja koulutuksen lautakunta toteaa, että pelkästään vuokrien korotus vuodelle 2024 on enemmän kuin vastuuperiaatteen ylittävä 17 miljoonan euron osuus ja tuottavuustoimet yhteensä.

Käsittely

Vastaehdotus:
Johanna Laisaari: Lautakunta edellyttää, että ensi vuoden talousarviossa kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle varataan riittävät resurssit lainsäädäntöön ja kaupungin omiin päätöksiin perustuvan palvelutason ylläpitämiseksi.

Esitetyt 17 miljoonan leikkaukset eivät ole hyväksyttävissä. Ne eivät mahdollista kaupunkistrategian mukaisesti palvelujen tarjoamista.

Lautakunta pitää hyvänä, että toimialalla haetaan keinoja varojen tehokkaaseen käyttöön, kunhan se ei vaaranna opetuksen ja palveluiden laatua. Samaan aikaan se toteaa, että kategorinen tuottavuustavoite ei sovellu kovin hyvin kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle, sillä se saattaa johtaa toimenpiteisiin, jotka ovat ristiriidassa kaupungin strategian kanssa ja pahimmassa tapauksessa vaarantaa palveluiden laadun ja syventää entisestään henkilöstöpulaa. Tämä on syytä ottaa budjetista neuvoteltaessa vakavasti huomioon.

Lisäksi kasvatuksen ja koulutuksen lautakunta toteaa, että pelkästään vuokrien korotus vuodelle 2024 on enemmän kuin vastuuperiaatteen ylittävä 17 miljoonan euron osuus ja tuottavuustoimet yhteensä.

Kannattaja: Ozan Yanar

Kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyi Johanna Laisaaren vastaehdotuksen yksimielisesti.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Satu Järvenkallas

Lisätietojen antaja

Tero Vuontisjärvi, talous- ja suunnittelujohtaja, puhelin: 09 310 80295

tero.vuontisjarvi@hel.fi