Vuokraus, vuokrasopimuksen jatkaminen, Kylänvanhimmantie 3, tilaelementeistä koostuva paviljonki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

HEL 2023-005267
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 7

Vuokraus, vuokrasopimuksen jatkaminen, Parmaco Oy, Kylänvanhimmantie 3, tilaelementeistä koostuva paviljonki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Tilapäällikkö

Päätös

Tilapäällikkö päätti

A
jatkovuokrata 24.3.2023 päivätyn hankesuunnitelman mukaisesti osoitteessa Kylänvanhimmantie 1-3:ssa sijaitsevan, yhteensä 370 htm² laajuisen paviljonkipäiväkotitilan Parmaco Oy:lta kasvatuksen ja koulutuksen toimialan varhaiskasvatuksen lisätilaksi toistaiseksi voimassa olevalla vuokrasopimuksella ensimmäisen mahdollisen päättymispäivän ollessa 28.2.2028 (6kk irtisanomisaika) siten, että arvonlisäveroton tilavuokra kyseiseltä ajalta on yhteensä enintään 658 800 euroa. Päätös tehdään ehdolla, että kasvatuksen ja koulutuksen toimiala antaa puoltavan lausunnon hankesuunnitelmasta.

A
oikeuttaa kaupunkiympäristön toimialan asiakkuusyksikkö 1:n päällikön tekemään vuokrasopimuksiin tarvittaessa vähäisiä muutoksia sekä allekirjoittamaan Parmaco Oy:n kanssa vuokrasopimuksen.

Päätöksen perustelut

Tarve

Lpk Nestorin lisätilapaviljongin toiminnot pysyvät nykyisellään eli tiloissa toteutetaan varhaiskasvatus- ja esiopetustoimintaa 1–6-vuotiaille. Lpk Nestorin pysyvää tilaratkaisua tarkastellaan Oulunkylän hankekokonaisuuksien yhteydessä. Paviljongin tarve on vielä vähintään 5 vuotta.

Vuokrattavat tilat

Tarkoitus on jatko vuokrata kyseinen, osoitteessa Kylänvanhimmantie 3 sijaitseva tilaelementistä koostuva, 370 htm2 laajuinen päiväkotipaviljonki Parmaco Oy:ltä.

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto on 3.5.2018 (61§) päättänyt hyväksyä Kylänvanhimmantie 3 sijaitsevalle tontille rakennettavan päiväkotipaviljongin hankesuunnitelman arvonlisäverottoman enimmäishintaan 1 389 900 euroa 2/2018 kustannustasossa sisältäen investointikustannuksia 603 000 euroa (alv.0%) ja vuokrakustannuksia 786 900 euroa (avl.0%). Hankkeen enimmäislaajuus on 400 brm2.

Vuokraus ulkoiselta toimijalta

Paviljongin nykyinen vuokrasopimus umpeutuu 31.8.2023. Sitä on tarkoitus jatkaa toistaiseksi voimassa olevana niin, että ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajankohta on 28.2.2028 ja irtisanomisaika on 6kk.

Tilojen nykyinen tilavuokra on 38,49 euroa/htm2/kk. Uusi tilavuokra on 33,31 euroa/htm2. Tilavuokra sisältää rakennuksen ylläpidon vastuujakotaulukon mukaisesti.

Kohteen tilavuokra tarkastetaan vuosittain. Vuosittainen korotus 3%, alkaen 1.9.2024.

Tilojen rakennuslupa on voimassa 21.6.2023 asti. Jatkorakennuslupaa haetaan kaupunkiympäristön toimialan tilat-palvelun toimesta yhteistyössä paviljonkitoimittajan kanssa. Vuokrasopimuksen ehtona on, että tiloille saadaan jatkolupa.

Muut kustannukset

Tiloihin ei tehdä muutoksia eikä jatkovuokrauksesta aiheudu investointikustannuksia.

Tilakustannus käyttäjälle

Tilakustannus käyttäjälle muodostuu kaupunkiympäristön toimialan paviljonkitoimittajalle maksamasta tilavuokrasta sekä kaupunkiympäristön toimialan ylläpitovuokrasta- ja yleiskustannuksesta.

Nykyinen tilakustannus käyttäjälle on 38,49 €/htm2/kk, josta tilavuokran osuus on 34,86 € htm2/kk, kaupunkiympäristön ylläpitovuokra 2,96 euroa/htm2/kk ja yleiskustannus 0,67 euroa/htm2/kk.

Jatkovuokrakauden arvioitu tilakustannus käyttäjälle on 33,31 €/htm2/kk, josta tilavuokran osuus on 29,68 € htm2/kk, kaupunkiympäristön ylläpitovuokra 2,96 euroa/htm2/kk ja yleiskustannus 0,67 euroa/htm2/kk.

Lausunnot

Jatkovuokrauksesta pyydetään lausunto kasvatuksen ja koulutuksen toimialalta.

Tilojen käyttöönottoaikataulu

Jatkovuokrattavat paviljonkitilat ovat olleet päiväkotikäytössä vuodesta 2019.

Rahoitus ja toteutus

Paviljongin omistajalle ulosmaksettava vuokra rahoitetaan kaupunkiympäristön toimialan käyttötalousmäärärahoista.

Toimivalta

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto on 3.11.2022 (116 §) siirtänyt hallintosäännön 16 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaista toimivaltaansa liikehuoneistojen vuokralle ottamisesta kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa kaupunkiympäristön toimialan rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuuden tilat-palvelun tilapäällikölle siten, että tilapäällikkö päättää liikehuoneistojen vuokralle ottamisesta, kun liikehuoneisto vuokrataan enintään 10 vuoden määräajaksi tai kun liikehuoneisto vuokrataan toistaiseksi enintään kahdentoista kuukauden irtisanomisajoin, sopimuksen ennakoidun kokonaisarvon ollessa enintään 1 000 000 euroa.

Lisätietojen antaja

Harriet Andersson, asiakaspäällikkö, puhelin: 09 310 32429

harriet.andersson@hel.fi

Päättäjä

Sari Hilden
tilapäällikkö

Liitteet (pdf)

2. Hankesuunnitelman liitteet
Liitettä ei julkaista internetissä.
3. Jatkovuokrasopimusluonnos ja vastuujakotaulukko
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.