Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Liikenteenohjaussuunnitelma, Kaisantunneli, Kaisaniemi

HEL 2023-005562
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 68

Kaisantunnelin liikenteen ohjaussuunnitelma

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö

Päätös

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että toteutetaan liikenteen ohjausjärjestelyt Kaisantunnelissa piirustuksen 7438 mukaisesti.

Päätöksen perustelut

Uuden Kaisantunnelin ja lähialueen liikenteen ohjaus päivitetään vastaamaan tunnelin rakenteiden tarpeita. Töölönlahdenkadun Baanan kohdan väistämisvelvollisuus pyöräilijän tienylityspaikassa merkitään liikennemerkin B7 liikennemerkillä. Suunnitelmassa risteyksen rakenne ja liikennemerkkijärjestelyt muutetaan vastaamaan tieliikennelain edellyttämiä järjestelyjä väistämisjärjestelyn muuttamiseksi. Suunnitelmassa on myös esitetty rajauksen ulkopuolelle tulevia pyöräliikenteen opasteita.

Kustannusennuste

Rakennukset ja yleiset alueet, rakennuttaminen 60 000 euroa.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännössä (16 luku 6 § kohta 1) on liikenne- ja katusuunnittelupäällikön toimivallassa päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä.

Lisätietojen antaja

Pekka Nikulainen, johtava liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37122

pekka.nikulainen@hel.fi

Päättäjä

Reetta Putkonen
liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö