Hankinta, toimeksiantosuhteinen perhehoito, Rinnekoti

HEL 2023-006073
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 56
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Sijoituspaikan suorahankinta, Rinnekodit

Lastensuojelun johtaja

Päätös

Lastensuojelun johtaja päätti hankkia hankintalain 110 §:n nojalla asiakassuunnitelman mukaista sijaishuollon palvelua Rinnekodit lastenkodista ajalle 1.2.2023- 31.1.2024. Hankinnan kokonaisarvo on 84 424, 50 euroa (arvonlisäveroton).

Päätöksen perustelut

Hankintalaki 110 §

”Sen lisäksi, mitä 109 §:n 2 momentissa säädetään, hankintayksikkö voi tehdä suorahankinnan yksittäisissä tapauksissa tämän luvun mukaisissa sosiaali- ja terveyspalveluhankinnoissa, jos tarjouskilpailun järjestäminen tai palvelun tarjoajan vaihtaminen olisi ilmeisesti kohtuutonta tai erityisen epätarkoituksenmukaista asiakkaan kannalta merkittävän hoito- tai asiakassuhteen turvaamiseksi”.

Palvelun järjestäminen toteuttaa lapsen edun eikä vastaavaa palvelua ole mahdollista saada puitesopimuksen piiriin kuuluvasta palveluntarjonnasta.

Lapsi tarvitsee vankan tuen jakson hoidollisuutensa (näkövamma ja vahva autistisuus) vuoksi. Palvelu on lapsen edun mukaista.

Hankintaa koskevan asiakkaan henkilötiedot on yksilöity liitteessä 1, joka on salassa pidettävä viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 24 §:n 1 momentin 25 kohdan perusteella.

Hankintaesityksen viiveen syy: prosessiviive sosiaalityössä.

Lastensuojelun johtajan oikeus toteuttaa hankinta perustuu sosiaali- ja terveyslautakunnan päätökseen hankintavaltuuksista sosiaali- ja terveystoimialalla 14.2.2023 § 28.

Lisätietojen antaja

Tiia Viljanen, asiakasohjauksen ja valvonnan päällikkö, puhelin: 09 310 46889

tiia.viljanen@hel.fi

Päättäjä

Saila Nummikoski
lastensuojelun johtaja

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 25 k

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.