Smart Junction -hankkeen tietojen luovutuspäätös ja tietojen luovutussopimus Aalto-yliopiston kanssa

HEL 2023-006090
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 56

Tietoaineiston luovutus Aalto-yliopistolle, Jätkäsaaren liikennekamerajärjestelmä

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö

Päätös

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti myöntää Aalto-yliopistolle oikeuden saada pääsy ja käsitellä teknisen rajapinnan välityksellä reaaliaikaista kamerakuva-aineistoa, joka on peräisin Jätkäsaaren alueelle Smart Junction -hankkeen yhteydessä asennetusta liikennekamerajärjestelmästä sekä allekirjoittaa tietojen luovutusta koskevan luovutussopimuksen.

Luvan myöntämisen perusteena oleva kamerakuva-aineiston käyttötarkoitus on liikennetutkimuksen tekeminen Smart Junction ja SmartEDGE -hankkeissa. Tutkimuksen vastuullisena johtajana toimii ********** Lupa käsitellä tietoaineistoa rajapinnan välityksellä on voimassa tutkimusten keston ajan ja enintään 31.12.2025 saakka.

Päätöksen perustelut

Jätkäsaaren alueelle on asennettu kaupunkiympäristön toimialan toimeksiannosta liikennekameroita, joilla kerätään reaaliaikaista liikennetietoa. Liikennekameroiden välittämä tietoaineisto sisältää myös henkilötietoja, kuten reaaliaikaista kuvaa Jätkäsaaren alueella liikkuvista tunnistettavissa olevista henkilöistä ja ajoneuvoista.

Pääsyä kamerakuva-aineistoon on pyydetty Smart Junction ja SmartEDGE -tutkimushankkeiden johdosta. Kerättävää videokuvamateriaalia hyödynnetään muun muassa tekoälyyn perustuvissa liikenteen tunnuslukujen, kuten ajoneuvomäärien ja -tyyppien, jonoutumisen sekä tielläliikkujien liiketilojen tuottamisessa. Tekoälyn kehitysvaihe edellyttää ajallisesti ja paikallisesti rajoitettuja määriä videomateriaalia tutkimustyön mahdollistamiseksi. Tutkimus perustuu kirjalliseen tutkimussuunnitelmaan.

Tiedonhallintalain 22 §:n mukaan viranomainen voi avata teknisen rajapinnan tiedonsaantiin oikeutetulle viranomaiselle. Tietojen luovutuksessa on noudatettava tiedonhallintalain 4 luvussa säädettyjä tietoturvallisuuteen liittyviä vaatimuksia. Lisäksi tietojen luovuttaminen teknisten rajapintojen avulla on toteutettava tietojärjestelmien välillä siten, että teknisesti varmistetaan luovutettavien tietojen tapauskohtainen tarpeellisuus tai välttämättömyys tietoja saavan viranomaisen tehtävien hoitamiseksi, jos luovutettavat tiedot ovat henkilötietoja tai salassa pidettäviä tietoja.

Aalto-yliopiston oikeus saada käsiteltäväkseen henkilötietoja sisältävää kamerakuvaa perustuu EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (EU) 2016/679 6 artiklan e alakohtaan. Tarkemmin käsittelyperusteesta säädetään tietosuojalaissa (1050/2018), jonka 4 §:n 3 kohdan mukaan henkilötietoja saa käsitellä tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisesti, jos käsittely on tarpeen tieteellistä tai historiallista tutkimusta taikka tilastointia varten ja se on oikeasuhtaista sillä tavoiteltuun yleisen edun mukaiseen tavoitteeseen nähden.

Tässä tapauksessa Aalto-yliopiston suorittamassa käsittelyssä on kyse tietosuojalaissa tarkoitetusta tutkimustarkoituksesta. Luovutettavien tietojen tapauskohtainen tarpeellisuus kuvattuun käyttötarkoitukseen varmistetaan siten, että pääsyn myöntäminen tietoaineistoon edellyttää kirjallista hakemusta ja tapauskohtaista rekisterinpitäjän päätöstä myöntää lupa tietoaineistojen käsittelyyn rajapinnan välityksellä.

Edelleen tietojen käsittelyn tarpeellisuudesta ja oikeasuhtaisuudesta pyritään teknisesti varmistumaan siten, ettei liikennekameroiden kuvaamaa reaaliaikaista kuvaa oletusarvoisesti lainkaan tallenneta, vaan tutkimustarkoitukseen käytettävä aineisto on erikseen nauhoitettava reaaliaikaisesta kuvavirrasta. Rekisterinpitäjällä on mahdollisuus valvoa rajapinnan käyttöä ja nauhoitustapahtumia sekä puuttua mahdollisiin poikkeaviin tapahtumiin.

Helsingin kaupunki on solminut Aalto-yliopiston kanssa vuosien 2020-2025 ajaksi strategisen kumppanuussopimuksen. Lisäksi kaupunkiympäristön toimiala on tehnyt 15.12.2022 Aalto-yliopiston kanssa nyt käsillä olevasta Smart Junction -tutkimus- ja kehittämishankkeesta erillisen yhteisymmärryspöytäkirjan. Tietojen luovutuksesta solmitaan yhteisymmärryspöytäkirjan mukaisesti erillinen luovutussopimus, jossa henkilötietojen käsittelyssä noudatettavat periaatteet on yksilöity tarkemmin.

Edellä mainituilla toimenpiteillä kaupunkiympäristön toimiala on rekisterinpitäjänä huolehtinut siitä, että sillä on tiedonhallintalain ja tietosuojalainsäädännön mukaiset perusteet luovuttaa kamerakuvaa rajapinnan välityksellä Aalto-yliopistolle.

Luovutuksensaaja vastaa osaltaan itsenäisenä rekisterinpitäjänä vastaanottamiensa tietojen käsittelystä tietosuojalainsäädännön ja ilmoitetun käyttötarkoituksen kanssa yhteensopivalla tavalla.

Toimivalta

Helsingin kaupungin tietosuojalinjausten (kaupunginhallitus 29.4.2019, HEL 2017-007001) mukaan jokaiselle henkilörekisterille on nimetty vastuuhenkilö, joka omalta osaltaan vastaa kyseisen rekisterin tietosuojasta ja rekisteriselosteen lainmukaisuudesta. Rekisterin vastuuhenkilö vastaa rekisteröityjen tietopyyntöihin vastaamisesta sekä rekisteröityjen tiedonoikaisemisvaatimusten ja muiden rekisteröityjen oikeuksien toteuttamisesta. Tässä tapauksessa rekisterin vastuuhenkilöksi on määritelty liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö. Siten liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö on toimivaltainen päättämään tietojen luovuttamisesta.

Lisätietojen antaja

Jonas Kurtto, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37270

jonas.kurtto@hel.fi

Päättäjä

Reetta Putkonen
liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö

Liitteet (pdf)

1. Tietojen luovutuspyyntö
Liitettä ei julkaista internetissä.
2. Toiminta- ja hankintasuunnitelma Smart Junction 2023-2025
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.