Vahingonkorvaus, esinevahinko, 10.5.2023 Vesalan peruskoulu

HEL 2023-006898
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 62
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Vahingonkorvausvaatimus kellon rikkoutumisesta

Hallintopäällikkö

Päätös

Hallintopäällikkö päätti kohtuussyistä myöntää ********** (jäljessä hakija) vahingonkorvauksena kohtuulliseksi harkitut 105 euroa kellon rikkoutumisesta työssä.

Päätöksen perustelut

Hakija on esittänyt 19.5.2023 Helsingin kaupungin kirjaamoon saapuneessa vahingonkorvausvaatimuksessa 158 euron suuruisen korvausvaatimuksen työssä rikkoutuneesta kellosta. Hakija joutui puuttumaan kahden oppilaan väliseen tappeluun. Hakija kaatui maahan ja löi päänsä pöytään. Toinen oppilas repi hakijan kättä, jolloin kellon ranneke repesi kahtia ja lensi lattialle rikkoutuen. Ilmoitetun mukaan kello oli hankittu vuonna 2017, hankintahinta 158 euroa.

Peruskoulusta on annettu selvitys vahinkotapahtuman kulusta.

Korvausvelvollisuuden syntyminen vaatii vastuuperusteen, muutoin vahinko jää vahingonkärsijän kannettavaksi.

Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan 1 momentin mukaan joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen. Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Isännänvastuun perusteella kunta vastaa viranhaltijan tai työntekijän virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttamista vahingoista. Vahingonkorvauslain 5 luvun 5 §:n mukaan esinevahinkona on korvattava esineen korjauskustannukset ja vahingosta aiheutuneet muut kulut sekä arvonalennus taikka tuhoutuneen tai hukatun esineen arvo. Esineen uushankintahintaa ei korvata, kun esine on käytetty.

Asiassa ei ole ilmennyt, että vahinko olisi aiheutunut kasvatuksen ja koulutuksen toimialan työntekijän tai viranhaltijan virheestä tai laiminlyönnistä työssä. Vahinko ei ole myöskään aiheutunut siitä, että työnantaja olisi rikkonut tai laiminlyönyt palvelusuhteeseen liittyviä velvollisuuksiaan. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ei ole asiassa vahingonkorvauslain nojalla korvausvelvollinen. Mikäli kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ei ole vahingonkorvauslain nojalla korvausvelvollinen, voidaan aiheutunut vahinko kuitenkin poikkeuksellisesti harkinnan mukaan kohtuussyistä korvata kokonaan tai osittain. Saatu selvitys huomioon ottaen kohtuulliseksi katsotaan, että hakijalle korvataan työssä rikkoutuneesta kellosta kohtuulliseksi harkitut 105 euroa.

Lisätietojen antaja

Jaana Iivonen, lakimies, puhelin: 09 31015036

jaana.iivonen@hel.fi

Päättäjä

Marko Enberg
hallintopäällikkö