Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Avustuksen myöntäminen, koululaisten iltapäivätoiminnan avustukset lukuvuodelle 2023-2024, lisäavustukset

HEL 2023-006942
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 48
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Huvikumpu ry:lle myönnettävä lisäavustus perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan lukuvuoden 2023–2024 syyslukukaudelle

Talous- ja suunnittelujohtaja

Päätös

Talous- ja suunnittelujohtaja päätti, että Huvikumpu ry:lle myönnetään harkinnanvaraista lisäavustusta perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan 16 000 euroa lukuvuoden 2023–2024 syyslukukaudelle. Lisäavustus tullaan maksamaan syksyn 2023 aikana seuraavasti:

Syyskuu 2023: 16 000 euroa

Harkinnanvarainen lisäavustus maksetaan tililtä 473000 1491070089 146062.

Päätöksen perustelut

Huvikumpu ry on hakenut lukuvuoden 2023–2024 syyslukukaudelle perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan harkinnanvaraista lisäavustusta erityisen tuen resursseihin yhteensä 16 000 euroa 29.8.2023 päivätyllä sähköisellä hakemuksella GRANTS-KASKOIPLISA-00000004.

Koululaisten iltapäivätoiminnan yksikkö puoltaa harkinnanvaraisen lisäavustuksen myöntämistä yhteensä 8 000 euroa lukuvuoden 2023–2024 syyslukukaudelle yhteen erityisen tuen lisäohjaajaresurssiin. Lisäavustus osoitetaan iltapäiväryhmän henkilöstökuluihin.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 23.5.2023 (§ 103) päättänyt perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustusperusteiden mukaiset laskennalliset euromäärät lukuvuodelle 2023–2024. Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti 23.5.2023 (§100) valtuuttaa talous- ja suunnittelujohtajan tekemään avustuksia koskevat järjestökohtaiset maksatuspäätökset sekä päättämään tarvittaessa ennakkoavustusten myöntämisestä

Lisätietojen antaja

Emmi Halmirinne, taloussuunnittelija, puhelin: 09 310 39480

emmi.halmirinne@hel.fi

Leena Palve-Kaunisto, palvelupäällikkö, puhelin: 09 310 86809

leena.palve@hel.fi

Päättäjä

Tero Vuontisjärvi
talous- ja suunnittelujohtaja