Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Avustuksen myöntäminen, koululaisten iltapäivätoiminnan avustukset lukuvuodelle 2023-2024, lisäavustukset

HEL 2023-006942
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 29
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Stadin Nuorisoseurat ry:lle myönnettävä lisäavustus perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan lukuvuoden 2023–2024 kevätlukukaudelle

Talous- ja suunnittelujohtaja

Päätös

Talous- ja suunnittelujohtaja päätti, että Stadin Nuorisoseurat ry:lle myönnetään harkinnanvaraista lisäavustusta perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan 12 000 euroa lukuvuoden 2023–2024 kevätlukukaudelle. Lisäavustus tullaan maksamaan kevään 2024 aikana seuraavasti:

Huhtikuu 2024: 12 000 euroa

Harkinnanvarainen lisäavustus maksetaan tililtä 473000 1491070089 146044.

Päätöksen perustelut

Stadin Nuorisoseurat ry on hakenut lukuvuodelle 2023–2024 perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan harkinnanvaraista lisäavustusta erityisen tuen resursseihin yhteensä 15 000 euroa 26.3.2024 päivätyllä sähköisellä hakemuksella 053–0000084.

Koululaisten iltapäivätoiminnan yksikkö puoltaa harkinnanvaraisen lisä-avustuksen myöntämistä yhteensä 12 000 euroa lukuvuoden 2023–2024 kevätlukukaudelle 2 erityisen tuen lisäohjaajaresurssiin joista toinen ajalle tammi-maaliskuu 2024. Lisäavustus osoitetaan iltapäiväryhmän henkilöstökuluihin.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 23.5.2023 (§ 103) päättänyt perus-opetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustusperusteiden mukaiset laskennalliset euromäärät lukuvuodelle 2023–2024. Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti 23.5.2023 (§100) valtuuttaa talous- ja suunnittelujohtajan tekemään avustuksia koskevat järjestökohtaiset maksatuspäätökset sekä päättämään tarvittaessa ennakkoavustusten myöntämisestä

Lisätietojen antaja

Emmi Halmirinne, taloussuunnittelija, puhelin: 09 310 39480

emmi.halmirinne@hel.fi

Leena Palve-Kaunisto, palvelupäällikkö, puhelin: 09 310 86809

leena.palve@hel.fi

Päättäjä

Tero Vuontisjärvi
talous- ja suunnittelujohtaja