Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankesuunnitelma, Kalasataman kirjasto, Hermannin Rantatie 5, kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2023-007117
Asialla on uudempia käsittelyjä
6. / 96 §

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto Kalasataman kirjaston hankesuunnitelmasta

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Lausunto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi puoltavan lausunnon 9.6.2023 päivätystä Kalasataman kirjaston hankesuunnitelmasta (liite 1) ja lausui lisäksi seuraavaa:

Hankesuunnitelma vastaa hyvin toiminnallisia tavoitteita.

Kulttuurin ja vapaa-ajan työsuojelun yhteistoimintahenkilö on antanut Kalasataman kirjaston viitesuunnitelmista lausunnon, joka on liitteenä (liite 3). Lausunto tulee ottaa huomioon jatkosuunnittelussa.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli johtava arkkitehti Mia Kuokkanen. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Todettiin, että esittelijän perusteluissa oleva kirjoitusvirhe korjattiin otsikon "Aikaisemmat päätökset, yhteisvalmistelu ja osallisuus" alla olevaan ensimmäiseen kappaleeseen, jolloin se kuuluu seuraavasti: "Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi 31.1.2023, § 11 Kalasataman kirjaston tarveselvityksen."

Esittelijä

kirjastopalvelujen johtaja
Katri Vänttinen

Lisätietojen antaja

Mia Kuokkanen, johtava arkkitehti, puhelin: 09 310 35824

mia.kuokkanen@hel.fi

Saara Ihamäki, aluekirjastopalvelujen johtaja, puhelin: 09 310 85503

saara.ihamaki@hel.fi

Erna Marttila, Kirjastonjohtaja, puhelin: 09 310 85653

erna.marttila@hel.fi

Laura Kuusinen, Projektipäällikkö, puhelin: 09 310 50331

laura.kuusinen@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Hankesuunnitelma 9.6.2023 Kalasataman kirjasto vuokrahanke salattava
Liitettä ei julkaista internetissä.
2. Liitteet 1-8 Kalasataman kirjasto Hankesuunnitelma
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.