Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Huvivenesataman jätehuoltosuunnitelma, Pikku Huopalahden venesatama, Tilkantori 12, Pikku Huopalahden venekerho ry

HEL 2023-009404
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 86

Päätös Pikku Huopalahden venekerho ry:n jätehuoltosuunnitelman hyväksymisestä koskien Pikku Huopalahden satamaa osoitteessa Tilkantori 12, 00300 Helsinki

Yksikön päällikkö

Päätös

Sataman pitäjä

Pikku Huopalahden venekerho ry
Y-tunnus 3044849-8

**********

Asian vireilletulo ja toimivalta

Jätehuoltosuunnitelma on jätetty vireille Helsingin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle 6.7.2023.

Merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) 9 luvun 6 §:n mukaan huvivenesataman jätehuoltosuunnitelma on esitettävä arvioitavaksi ja hyväksyttäväksi sen kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle, jonka alueella huvivenesatama sijaitsee.

Helsingissä Merenkulun ympäristönsuojelulain mukaisena kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena toimii ympäristö- ja lupajaosto, joka on 10.11.2022 tekemällään päätöksellä §195 siirtänyt ympäristönseuranta- ja -valvontayksikön päällikölle päätösvallan hyväksyä huvivenesataman jätehuoltosuunnitelma.

Jätehuoltosuunnitelman sisältö

Sekajätteet
Sekajätteet kerätään satama-alueella olevaan sekajäteastiaan.

Kerättävät jätteet
Satamassa kerätään erikseen biojätteet, muovit ja pahvit.

Vaaralliset jätteet
Satama ottaa vastaan kiinteitä öljyisiä jätteitä ja jäteöljyjä. Muut vaaralliset jätteet on ohjattu viemään HSY:n vaarallisen jätteen keräyspisteisiin, josta on tehty HSY:n kanssa sopimus.

Käymäläjätevedet
Satamassa ei ole omaa septitankin tyhjennyspistettä. Venekerho on ohjeistanut jäseniään lähimmästä septitankin tyhjennyspisteestä, joka sijaitsee Munkkiniemen Venekerhon alueella. Keräyksestä on sovittu erikseen Munkkiniemen Venekerhon kanssa.

Satamaa ei koske merenkulun ympäristönsuojelulain 10 luvun 3 §:n mukainen velvoite antaa alukselle jätteen toimittamista koskeva tosite.

Suunnitelmasta kuuleminen ja tiedottaminen

ELY-keskusta ja sataman käyttäjiä on tiedotettu jätehuoltosuunnitelman laatimisesta. ELY-keskuksen lausuntopyyntö on lähetetty 1.8.2023 ja jätehuoltosuunnitelma on ollut nähtävillä venekerhon ilmoitustaululla 12.7.2023 alkaen. Päivitetty jätehuoltosuunnitelma kiinteän öljyisen jätteen ja jäteöljyn keräyksen osalta on ollut nähtävillä syyskuussa 2023. Jätehuoltosuunnitelmasta eikä sen päivitetystä versiosta ei ole annettu lausuntoja tai mielipiteitä.

Tarkastus

Satamaan on tehty tarkastus 4.7.2023. Tarkastuksella havaitut puutteet on korjattu.

Päätös

Ympäristöseuranta- ja -valvontayksikön päällikkö päätti hyväksyä Pikku Huopalahden venekerho ry:n jätehuoltosuunnitelman koskien Pikku Huopalahden satamaa osoitteessa Tilkantori 12 alla olevilla ehdoilla. Suunnitelman hyväksymisestä tehdään merkintä ympäristönsuojelulain (527/2014) 222 §:ssä tarkoitettuun ympäristönsuojelun tietojärjestelmään.

  1. Satamassa on noudatettava jätehuoltosuunnitelmaa sen jälkeen, kun se on hyväksytty. Lisäksi jätehuollon toteuttamiseksi tarpeellisia toimia ja vastaanottolaitteiden kuntoa on seurattava, havaitut puutteet korjattava viivytyksettä ja jätehuollon toimia jatkuvasti kehitettävä.
  2. Muualla kuin satama-alueella olevan jätteenvastaanottopaikan käyttöoikeutta koskevasta järjestelystä, vastaanottopaikan sijainnista ja aukioloajasta on tiedotettava huvivenesataman käyttäjiä. Vastaanottopaikkaa koskevat yksityiskohtaiset tiedot on oltava jätteiden vastaanottopaikalla tai muualla satamassa nähtävillä.
  3. Sataman pitäjän tulee saattaa satamaa käyttävien alusten jätehuollosta vastaavien ja heidän edustajiensa saataville sataman jätehuoltojärjestelyitä koskevat ajantasaiset tiedot sähköisesti ja siten, että kaikki sataman merkittävät käyttäjäryhmät saavat niistä tiedon.
  4. Sataman pitäjän on päivitettävä ja esitettävä jätehuoltosuunnitelma toimivaltaisen viranomaisen arvioitavaksi ja hyväksyttäväksi vähintään viiden vuoden välein. Lisäksi suunnitelma on päivitettävä ja esitettävä toimivaltaisen viranomaisen arvioitavaksi ja hyväksyttäväksi, jos sataman toiminta tai satamaan jätettävien jätteiden laatu, määrä tai jätehuolto muuttuu merkittävästi.

Käsittelymaksu

Jätehuoltosuunnitelman hyväksymisestä peritään 268 euron maksu (Helsingin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa, kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto 24.11.2022, 205 §). Lasku toimitetaan ilmoittajalle erikseen Helsingin kaupungin taloushallintopalvelusta.

Päätöksen perustelut

Merenkulun ympäristönsuojelulain 9 luvun 6 §:n mukaan sataman jätehuoltosuunnitelma on hyväksyttävä, jos jätteiden vastaanotto ja vastaanottolaitteet täyttävät Merenkulun ympäristönsuojelulain luvun 9 ja 10 sekä niiden nojalla annettujen säännösten vaatimukset.

Mainitun lain 9 luvun 1 §:n mukaan sataman pitäjän on huolehdittava siitä, että satamassa on riittävät vastaanottolaitteet, joihin voidaan ottaa vastaan kyseistä satamaa tavanomaisesti käyttävistä aluksista peräisin olevat jätteet, ottaen huomioon:

  1. sataman käyttäjien toiminnalliset tarpeet;
  2. sataman koon ja maantieteellisen sijainnin;
  3. satamassa käyvien alusten tyypin;
  4. 10 luvun 5 §:ssä säädetyt mahdolliset vapautukset.

9 luvun 4 §:n mukaan huvivenesataman pitäjän on huolehdittava siitä, että huvivenesatamassa on riittävät erilliset vastaanottolaitteet vähintään käymäläjätevesille ja sekalaiselle yhdyskuntajätteelle. Huvivenesataman, jossa alukset ovat kiinnittyneinä pääsääntöisesti pidempään kuin kolme yötä, pitäjän on kuitenkin huolehdittava siitä, että huvivenesatamassa on riittävät erilliset vastaanottolaitteet ainakin seuraaville jätelajeille:

  1. öljypitoiset jätteet;
  2. käymäläjätevedet;
  3. sekalainen yhdyskuntajäte;
  4. vaaralliset jätteet.

9 luvun 4 §:n 4 momentin mukaan huvivenesataman pitäjä voi järjestää jätteiden vastaanoton myös sopimalla kohtuullisella etäisyydellä lähialueella olevan vastaanottolaitteen käyttöoikeudesta. Tällöin huvivenesatamassa on oltava sen käyttäjien helposti saatavilla tieto tällaisesta järjestelystä sekä kyseisen vastaanottolaitteiston sijainnista ja aukioloajoista. Tiedotusvelvoitteella varmistetaan asianmukainen jätehuolto ja että oikea vastaanottopaikka on aina käyttäjien tiedossa.

Pikku Huopalahden venekerho ry:n ylläpitämä Pikku Huopalahden satama ottaa vastaan sekajätteitä, biojätteitä, muoveja, pahveja, jäteöljyjä ja kiinteitä öljyisiä jätteitä. Vaarallisia jätteitä voi viedä myös HSY:n yhteisiin keräyspisteisiin, josta on tehty HSY:n kanssa sopimus. Venekerholla ei ole omaa septitankin tyhjennyspistettä, vaan venekerholaisia on ohjeistettu käyttämään Munkkiniemen venekerhon septityhjennyspistettä, jonka käyttöön venekerholla on sopimus Munkkiniemen venekerhon kanssa.

Sataman jätehuoltosuunnitelma on Merenkulun ympäristönsuojelulain 9 ja 10 luvun mukainen.

Määräysten perustelut

Toimivaltainen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tai kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi jätehuoltosuunnitelmaa hyväksyessään antaa määräyksiä tarvittavista vastaanottolaitteista ja siitä, millä kielillä tiedot on annettava satamaa käyttävien alusten jätehuollosta vastaaville ja heidän edustajilleen, sekä muista suunnitelman toteuttamisen kannalta tarpeellisista seikoista.

Yksilöidyt lupamääräysten perustelut

  1. Jätehuoltosuunnitelmaa on noudatettava ja jätehuoltoa kehitettävä Merenkulun ympäristönsuojelulain 9 luvun 5 §:n perusteella.
  2. Määräys muualla kuin satama-alueella olevan jätteenvastaanottopaikan käyttöoikeutta koskevasta järjestelystä ja sitä koskevasta tiedottamisesta on Merenkulun ympäristönsuojelulain 9 luvun 4 §:n 4 momentin mukaisia.
  3. Määräys on Merenkulun ympäristönsuojelulain 9 luvun 7 §:n mukainen.
  4. Määräys jätehuoltosuunnitelman uudelleen arvioimisesta on Merenkulun ympäristönsuojelulain 9 luvun 5 §:n mukainen.

Sovelletut säännökset

Merenkulun ympäristönsuojelulaki (1672/2009), 9 luku ja 10 luku. Merenkulun ympäristönsuojeluasetus (76/2010), 7 luku. Jätelaki (646/2011) 13 §.

Lisätietojen antaja

Isla Hahl, va. ympäristötarkastaja, puhelin: 09 310 56006

isla.hahl@hel.fi

Vesa Ruponen, ympäristötarkastaja, puhelin: 09 310 52195

vesa.ruponen@hel.fi

Päättäjä

Katariina Serenius
yksikön päällikkö