Pysäköintijärjestelyt, Kellaritie, Malmi

HEL 2023-009545
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 109

Pysäköintijärjestelyt Kellaritiellä

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö

Päätös

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että kielletään pysäköinti Kellaritie 1–15 edustalla.

Päätöksen perustelut

Pysäköidyt ajoneuvot haittaavat kapeiden jalkakäytävien lumenpoistoa ja lisäävät kunnossapidon kustannuksia. Kaupunkiympäristölautakunta teki vuonna 2018 päätöksen (Kylk 30.10.2018, § 532), joka ohjaa kaupunkia uudistamaan tonttikatujen pysäköintijärjestelyitä lumenkäsittelyn parantamiseksi. Pysäköintijärjestelyitä muutetaan yhtenäisten periaatteiden perusteilla asuinalueiden tonttikaduilla, joilla ei ole riskiä läpiajoliikenteen kasvulle. Muutoksissa pysäköintimahdollisuus asuinpaikan lähistöllä on pyritty varmistamaan myös jatkossakin. Asiasta on järjestetty infotilaisuus 15.02.2023.

Kellaritiellä ajoradan leveys on noin 6,6 metriä ja jalkakäytävän noin 2 metriä. Nykyisin pysäköinti on kielletty Kellaritien etelä- ja itäreunalla eli sillä puolella, jolla ei ole jalkakäytävää. Tonttikatujen pysäköintijärjestelyiden periaatteiden mukaisesti on esitetty, että tällaisilla kaduilla kielletään pysäköinti jalkakäytävän puoleisella reunalla.

Kustannusennuste

Rakennukset ja yleiset alueet, rakennuttaminen 200 euroa.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännössä (16 luku 6 § kohta 1) on liikenne- ja katusuunnittelupäällikön toimivallassa päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä.

Lisätietojen antaja

Katariina Kasvinen, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 38932

katariina.kasvinen@hel.fi

Päättäjä

Reetta Putkonen
liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö