Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Avustuksen hakeminen, valtion erityisavustus, yhteisöllisen opiskeluhuollon vahvistaminen ja kehittäminen 2024 - 2025, opetus- ja kulttuuriministeriö

HEL 2023-011348
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 107

Lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaa sivistystyön johtajan päätös erityisavustuksen yhteisöllisen oppilashuollon kehittämiseksi 2024-2025 jakamisesta suomenkieliseen lukiokoulutukseen sekä ammatilliseen koulutukseen

Lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja

Päätös

Lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja päätti hyväksyä opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän erityisavustuksen kohdentamisen edelleen lukio- ja ammatillisen koulutuksen palvelukokonaisuuksiin. Lukio- ja ammatillisen koulutuksen palvelukokonaisuuteen on kohdennettu avustusta yhteensä 472 408 euroa toimialajohtajan 29.2.2024 tekemällä päätöksellä. Myönnetyllä avustuksella jatketaan vuonna 2023 aloitettua yhteisöllisen opiskeluhuollon toiminnan kehittämistä. Myönnetty erityisavustus jaetaan palveluihin kattamaan hankkeeseen palkattavan henkilöstön palkkakulut. Avustuksella palkataan projektityöntekijöitä koordinoimaan hanketta ja eri yksiköissä toimivia projektityöntekijöitä vahvistamaan ja kehittämään yhteisöllisen oppilashuollon toimintamalleja kunkin palvelukokonaisuuden tavoitteiden mukaisesti.

Lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja päätti edelleen, että avustuksesta 94 482 euroa kohdistetaan suomenkieliseen lukiokoulutukseen ja 377 926 euroa ammatilliseen koulutukseen. Myönnetyn avustuksen osuus hankkeen toteutuneista kokonaiskustannuksista on 70 % ja omarahoitusosuus on 30 %.

Lukio- ja ammatillisen koulutuksen omarahoitusosuus 202 461 euroa katetaan palvelun yhteisistä määrärahoista liikuntacoachien henkilöstökuluista.

Erityisavustuksella toteuttava hanke alkaa 1.3.2024 ja päättyy 31.5.2025. Avustuksen käytön seurannasta vastaa kukin palvelukokonaisuus. Projektinumero avustukselle on 14130010015023.

Päätöksen perustelut

Opetus- ja kulttuuriministeriö päätti 22.12.2023 myöntää Helsingin kaupungille valtion erityisavustusta yhteisöllisen opiskeluhuollon vahvistamiseksi ja kehittämiseksi vuodelle 2024–2025 (OKM/632/520/2023). Päätös perustuu Helsingin kaupungin hakemukseen 10.10.2023. Rahoittajan määrittelemä avustuksen käyttöaika päättyy 31.7.2025. Myönnetyn avustuksen kokonaissumma on 1 348 093,53 euroa.

Toimialajohtaja päätti, että Lukio- ja ammatillisen koulutuksen palvelukokonaisuuteen kohdennetaan yhteensä 472 408 euroa. Myönnetyn avustuksen osuus hankkeen toteutuneista kokonaiskustannuksista on 70 %, jolloin rahoittajan edellyttämä omarahoitusosuus on 30 % hankkeen kokonaiskuluista. Lukio- ja ammatillisen koulutuksen omarahoitusosuus on 202 461 euroa.

Lisätietojen antaja

Laura Aarnio, controller, puhelin: 09 310 38545

laura.aarnio@hel.fi

Päättäjä

Harri Korhonen
lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja