KYMP LPK Elka, uudisrakennus

HEL 2023-012915
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 32

Lpk Elka, korvaava uudisrakennus kokonaisurakoitsijan valinta

Tekninen johtaja

Päätös

A
Tekninen johtaja päätti hyväksyä kokonaistaloudellisesti edullisimpana Rakennusliike U. Lipsanen Oy:n tarjouksen Lpk Elkan korvaavan uudisrakennuksen kokonaisurakan hankinnassa arvonlisäverottomaan kokonaishintaan 7 198 000 euroa.

B
Tekninen johtaja päätti oikeuttaa Tilat-palvelun hankeyksikön tiimipäällikön allekirjoittamaan urakkasopimuksen ja tekemään siihen vähäisiä teknisiä korjauksia ja tarkennuksia. Lisäksi Tekninen johtaja päätti oikeuttaa Tilat-palvelun hankeyksikön tiimipäällikön tilaamaan urakoissa mahdollisesti esiintyviin muutostöihin sekä sopimusten perusteella mahdollisesti syntyviin muihin lisävelvoitteisiin 15.1.2024 allekirjoitetun ja hyväksytyn urakkavaiheen (UKA) kustannusarvion mukaiset varaukset. Tekninen johtaja päätti oikeuttaa hankkeen vastuuhenkilön vastaanottamaan urakan.

Hankintasopimus ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla, vaan vasta kun osapuolet ovat allekirjoittaneet hankintaa koskevan erillisen kirjallisen hankintasopimuksen. Hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi. Hankintasopimus tulee voimaan, kun hankintasopimus on allekirjoitettu.

Hankintapäätös on ehdollinen siihen asti, kunnes valittu tarjoaja on toimittanut hankintayksikön vaatimat hyväksyttävät rikosrekisteriotteet.

Päätöksen perustelut

Hankesuunnitelma

Lpk Elkan korvaavan uudisrakennuksen hankkeesta 5.5.2021 laadittu hankesuunnitelma on hyväksytty kaupunginhallituksessa 30.08.2021 (§ 598) siten, että hankkeen laajuus on n. 2190 brm² ja rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 8 960 000 euroa maaliskuun 2021 kustannustasossa (THI 174,6).

Kustannukset

Hankkeen 15.1.2024 päivätyn urakkavaiheen kustannusarvion (UKA) kokonaiskustannukset ovat lokakuun 2023 kustannustasossa (THI 196,3) arvonlisäverottomana yhteensä 9 798 000 euroa. Urakkavaiheen kustannusarvio alittaa hankesuunnitelman indeksikorjatun enimmäishinnan 275 585 eurolla (2,7 %).

Hankintamenettely

Lpk Elka, korvaava uudisrakennus, kokonaisurakoitsijan valinta hankinnan kilpailutus on toteutettu julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (29.12.2016/1397) mukaisessa avoimessa menettelyssä. Hankinnasta on julkaistu EU-hankintailmoitus 12.10.2023 sähköisessä ilmoituskanava Hilmassa. Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä rakennusurakka.

Määräaikaan 23.11.2023 13:00:00 mennessä tarjouksen jättivät Rakennusliike U. Lipsanen Oy, Ryhmittymä ASURA (Uudenmaan Rakennus Putkitus Oy, Vexatec Oy), Rakennusliike Evälahti Uusimaa Oy, Arkta Rakennuskultti Oy, Kymppirakenne Oy ja Rakennustoimisto Laamo Oy.

Tarjoajien soveltuvuuden tarkistaminen

Tarjouspyynnössä esitettiin tarjoajien soveltuvuutta koskevat rahoitukselliseen ja taloudelliseen tilanteeseen, tekniseen suorituskykyyn ja ammatilliseen pätevyyteen liittyvät vaatimukset sekä niiden täyttymisen varmistamiseksi vaaditut selvitykset. Tarjouspyynnössä edellytettiin, että tarjoaja täyttää ESPD-lomakkeessa vaaditut tarjoavaa yritystä koskevat tiedot.

Kaikki tarjoajat ovat toimittaneet vaaditut selvitykset tarjouspyynnön mukaisesti ja täyttävät tarjouksessaan ilmoittamiensa tietojen mukaan asetetut soveltuvuusvaatimukset.

Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen

Tarjouspyynnössä esitettiin tarjouksen sisällölle asetetut vähimmäisvaatimukset.

Tarkastusvaiheessa todettiin, että saadut tarjoukset täyttivät tarjouksen sisällölle asetetut vähimmäisvaatimukset ja tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia.

Tarjousten vertailu ja urakoitsijan valinta

Tarjouspyynnön mukaan kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on rakennuttajan asettamien tarjoajan soveltuvuutta koskevien vaatimusten täyttävistä tarjouksista hinnaltaan halvin.

Vertailuhinta muodostui seuraavasti:

Urakan tarjoushinta + 2 * (600 * Työnjohdon tuntiveloitus + 3000 * Työntekijän tuntiveloitus).

Alla on kuvattu saadut tarjoukset ja niiden hinnat (alv 0 %) sekä vertailuhinta (alv 0 %):

Rakennusliike U. Lipsanen Oy
7 198 000 euroa
Vertailuhinta 
7 636 000 euroa
 
 
Ryhmittymä ASURA         
7 664 649 euroa
Vertailuhinta
8 012 649 euroa
 
 
Rakennusliike Evälahti Uusimaa Oy
8 058 100 euroa
Vertailuhinta 
8 367 100 euroa
 
 
Arkta Rakennuskultti Oy
8 384 000 euroa
Vertailuhinta 
8 684 000 euroa
 
 
Kymppirakenne Oy
8 494 494 euroa
Vertailuhinta 
8 854 494 euroa
 
 
Rakennustoimisto Laamo Oy
8 863 000 euroa
Vertailuhinta 
9 193 000 euroa

Vertailun perusteella kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen teki Rakennusliike U. Lipsanen Oy.

Rakennusliike U. Lipsanen Oy valitaan Lpk Elkan korvaavan uudisrakennus hankkeen urakoitsijaksi ja sen kanssa tehdään hanketta koskeva urakkasopimus. Sopimus ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla, vaan vasta kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet hankintaa koskevan erillisen kirjallisen sopimuksen.

Aikataulu

Työ on suunniteltu aloitettavaksi maaliskuussa 2024 ja valmistuvaksi kesäkuussa 2025.

Rahoitus

Hankkeen rahoitus on talousarvion ja taloussuunnitelman rakentamisohjelmassa vuosina 2024 – 2025 toteutettavana hankkeena.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luku 1 § 3 momentti 3 kohta). Kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen (Kylk 19.12.2023 § 700) mukaan tekninen johtaja voi tehdä hankesuunnitelmiin perustuvia hankintoja kaupunginvaltuuston, -hallituksen tai kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston hyväksymissä hankesuunnitelman enimmäisarvoa koskevissa rajoissa. Tekninen johtaja on siten toimivaltainen päättämään hankinnasta.

Lisätietojen antaja

Maria Lähdemäki, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 39843

maria.lahdemaki@hel.fi

Kari Vähämäki, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 39884

kari.vahamaki@hel.fi

Päättäjä

Kari Pudas
tekninen johtaja

Liitteet (pdf)

1. Kustannusarvio (UKA) 15.1.2024
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.