Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Tutkimuslupa, Lukiolaisbarometri 2024

HEL 2023-014056
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 103

Päätös tutkimusluvan myöntämisestä HEL 2023-014056

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Päätös

Toimialajohtajan sijainen päätti myöntää tutkimusluvan ********** päätöksen perusteluista tarkemmin ilmenevillä ehdoilla. Tutkimuslupapäätös on voimassa 31.1.2024 saakka.

Päätöksen perustelut

********** on hakenut tutkimuslupaa kansalliselle barometritutkimukselle. Lukiolaisbarometri on suomalaisissa oppilaitoksissa toisen asteen yleissivistäviä opintoja suorittaville suunnattu toistuva tutkimus. Lukiolaisbarometrin avulla kerätään lukiolaisten kokemuksia ja mielipiteitä opinnoista ja arjesta. Tietoja käytetään tutkimukseen, yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen sekä päätöksenteon tukena. Tutkimuksen toteuttaa Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus yhdessä Suomen Lukiolaisten Liiton (SLL) kanssa. Tutkimusta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM). Tiedonkeruu toteutetaan sähköisenä lomakekyselynä. Kyselyyn voi vastata suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Tutkimuksessa ei kerätä suoria henkilötietoja kuten nimeä tai henkilötunnusta.Oppilaitokset päättävät itse, vastataanko kyselyyn oppitunnilla vai opiskelijoiden omalla ajalla. Oppilaitoksille toimitetaan noin kahta viikkoa ennen tiedonkeruun avaamista linkki sähköiselle kyselylomakkeelle, oppilaitoskohtainen tunniste, opiskelijoille sekä alaikäisten opiskelijoiden huoltajille toimitettava tiedote, tutkimuksen tietosuojaseloste sekä tarvittavat ohjeet. Kaikki materiaali toimitetaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Tiedonkeruu toteutetaan joulu–tammikuussa 2023–2024. Aineisto käsitellään keväällä 2024 ja tulokset julkaistaan alkusyksystä 2024.

Tutkimusaineisto kerätään ajalla 1.12.2023-31.1.2024. Tutkimusaineisto kerätään kyselyllä, joka kohdistuu 15-18-vuotiaisiin opiskelijoihin. Tutkimuksen otoskoko on n. 9000 (n=9000). Kyseessä on kyselytutkimus.

Otokseen osallistuvat yksiköt: kaikki suomenkieliset ja ruotsinkieliset lukiot

Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista. Tutkittavilta pyydetään kirjallinen suostumus tutkimukseen osallistumisesta. Alle 15-vuotiaiden oppilaiden huoltajilta pyydetään kirjallinen suostumus lapsen tutkimukseen osallistumiselle. Alle 18-vuotiaiden opiskelijoiden huoltajia tiedotetaan ennalta tutkimuksesta. Tutkimusaineistoa käsitellään ja säilytetään tutkimuksen teon ajan hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen. Aineisto arkistoidaan ilman tunnistetietoja tutkimuksen valmistuttua, viimeistään 31.12.2024.

Tutkimusaineisto ei sisällä henkilöiden suoria tunnistetietoja. Tunnistetietojen käsittely sekä tutkimusrekisteriin kerättävät tiedot on kuvattu tarkemmin liitteessä 2.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtajan päätöksen 3.8.2017 § 57 mukaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla päätöksen tutkimusluvasta tekee kunkin palvelukokonaisuuden johtaja omaa palvelukokonaisuuttaan koskevien tutkimusten osalta. Mikäli tutkimus koskee useamman palvelukokonaisuuden toimintaa, tekee päätöksen toimialajohtaja.

Tutkimuslupaan sovelletaan seuraavia ehtoja:

Päätös antaa mahdollisuuden tutkimusaineiston keräämiseen koulujen ja oppilaitosten työaikana.

Päätös ei anna oikeutta saada tietoja Helsingin kaupungin asiakirja- ja rekisteriaineistoista.

Tutkimukseen osallistuneiden yksittäisten henkilöiden tunnistetietoja ei saa ilmaista tutkimusraportissa tai muulla tavoin.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ei osallistu tutkimuksen toteuttamiseen.

Tutkimuksesta ei tule koitua kustannuksia kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle.

Tutkimusraportin sähköinen osoite toimitetaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialan käyttöön sähköpostiosoitteeseen:
kasko.tutkimusluvat@hel.fi

Lisätietojen antaja

Jukka Orava, arviointiasiantuntija, puhelin: 09 310 78018

jukka.orava@hel.fi

Päättäjä

Outi Salo
kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtajan sijainen

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
2. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.