Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Avustuksen myöntäminen, liikuntapalvelukokonaisuus, vuoden 2023 jäljellä olevat liikunnan avustusmäärärahat

HEL 2023-014626
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 3
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Vuoden 2023 jäljellä olevan avustusmäärärahan avustuksien myöntäminen

Liikuntapalvelupäällikkö

Päätös

Vs. liikuntapalvelupäällikkö päättää myöntää vuoden 2023 jäljellä olevan avustusmäärärahan avustukset 18 yhdistykselle yhteensä 13 436 euroa liitteen 1 mukaisesti.

Avustustoiminnassa on otettu huomioon valtiontukisääntely ja avustuksen kilpailuvaikutukset. Avustamisen ei katsota vaikuttavan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, koska palveluja tuotetaan ensi sijassa paikallisille asukkaille rajatulla alueella jäsenvaltiossa.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan päätöksen 15.3.2022, § 47 mukaisesti avustuksia ei myönnetä tahoille, joihin kohdistuu Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita. Avustuksensaaja ei myöskään saa asettaa avustusvaroja sellaisten tahojen saataville tai hyödynnettäväksi, joihin kohdistuu avustuksensaajaa tai Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita.

Avustukset maksetaan yhdessä erässä päätöksenteon jälkeen. Mikäli avustuksen saaja on velkaa kaupungille, kuitataan myönnetystä avustuksesta kaupungin perimiskelpoinen saatava avustuksen saajalta.

Avustus tulee käyttää 31.12.2024 mennessä ja avustuksesta tulee tehdä selvitys 31.5.2025 mennessä.

Kaupungilla on oikeus periä avustus tai sen osa takaisin, mikäli avustuksensaaja ei noudata avustusehtoja.

Päätöksen perustelut

Seurojen vuoden 2023 toiminta-avustushaussa antamien toiminta- ja taloustietojen mukaan monet seurat ovat toipuneet koronarajoitusten aiheuttamista haasteista hyvin ja osa seuroista on jopa kasvanut verrattuna vuoteen 2019. Osa seuroista kamppailee kuitenkin edelleen rajoitusten aiheuttamien pitkäaikaisten toiminnan ja talouden haasteiden kanssa. Samaan aikaan koronarajoitusten kanssa osa seuroista koki myös haasteita koulujen liikuntasalien tai muiden liikuntatilojen pidempiaikaisten remonttisulkujen vuoksi.

Kulttuurin ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto päätti 29.8.2023, § 19 jäljellä olevan vuoden 2023 avustusmäärärahan jakoperiaatteista ja delegoi päätöksenteon liikuntapalvelupäällikölle.

Liikuntapalvelupäällikkö päätti 21.11.2023, § 29 ja 21.12.2023, § 34 jäljellä olevasta avustusmäärärahasta avustuksien myöntämisestä 18 yhdistykselle.

Vuoden 2023 tilankäyttö avustukseen kuuluvasta clearing avustuksesta vapautui 13 436 euroa ja ne jaetaan samoin perustein 18 yhdistykselle yllä mainitun päätöksen mukaisten jakoperustein.

Avustuksella on tarkoitus tukea seuroja, joiden tilanne on edelleen haastava koronapandemian aiheuttamien toimintaa ja tiloihin kohdistuvien rajoitusten vuoksi, ja/tai jonka toimintaan tiloihin kohdistuvat rajoitukset ja muutokset ovat vaikuttaneet merkittävästi. Arvioinnissa on painotettu erityisesti yhdistysten tämänhetkistä taloudellista tilannetta ja sen kehitystä pandemian aikana. Tämän lisäksi arvioinnissa on otettu huomioon toimintaan liittyviä haasteita, kuten aktiiviharrastajamäärien kehitystä pandemian aikana.

Lisätietojen antaja

Ritva Oljakka, suunnittelija, puhelin: 09 310 87439

ritva.oljakka@hel.fi

Päättäjä

Stefan Fröberg
vs. liikuntapalvelupäällikkö