Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankinta, muoviputket ja -kaivot, Rakentamispalveluliikelaitos Stara

HEL 2023-016070
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 28

Muoviputkien ja -kaivojen hankinta

Toimitusjohtaja

Päätös

Toimitusjohtaja päätti hylätä Onninen Oy:n tarjouksen päätöksessä
jäljempänä mainitusta syystä ja tehdä puitesopimuksen muoviputkien ja -kaivojen hankinnasta Meltex Oy Plastics:n kanssa ajaksi 1.3.2024 – 28.2.2027.

Lisäksi toimitusjohtaja päätti oikeuttaa Staran tuotanto-osastot tilaamaan muoviputkia ja -kaivoja sopimuskauden aikana enintään 600 000 eurolla (alv 0 %), joka on hankinnan ennakoitu kokonaisarvo.

Hankintasopimus ei synny tällä päätöksellä, vaan vasta myöhemmin tehtävän kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella.

Pöytäkirjanote muutoksenhakuohjeineen Staran logistiikan hankinnalle, jonka tulee huolehtia päätöksen tiedoksiannosta asianosaisille.

Päätöksen perustelut

EU-kynnysarvon ylittävästä hankinnasta on julkaistu HILMA ja TED verkkosivustoilla hankintailmoitukset, ja tarjouspyyntöasiakirjat julkaistiin tarjouspalvelu.fi toimittajaportaalissa 21.12.2023. Hankinnan kohteena on muoviputkien ja -kaivojen hankinta Staran tuotanto-osastojen käyttöön.

Hankintamenettelynä on julkisista hankinnoista annetun lain 1397/2016 mukainen avoin menettely, jossa kaikki halukkaat toimittajat voivat tehdä tarjouksen.

Tarjoajilla oli mahdollisuus esittää tarjouspyynnön sisältöön liittyvistä asioista lisäkysymyksiä 12.1.2024 mennessä. Hankintaan esitettyihin kysymyksiin vastattiin määräaikaan 17.1.2024 mennessä. Tarjouspyyntöasiakirjat, sekä kysymykset ja vastaukset ovat päätöksen liitteenä (oheismateriaali).

Tarjousten määräaika oli 26.1.2024 klo 12. Tarjoukset avattiin tarjousten jättämiselle varatun ajan päätyttyä. Tarjousten avaamisesta on laadittu pöytäkirja.

Tarjouksen jättivät määräaikaan mennessä kaksi (2) tarjoajaa:
Meltex Oy Plastics
Onninen Oy

Tarjoajien soveltuvuuden osalta hankintayksikkö edellytti, että tarjoajat antavat tarjouksensa osana vakuutuksen, että ne täyttävät hankintayksikön tarjouspyynnössä asettamat soveltuvuutta koskevat vaatimukset. Tarjoajien soveltuvuus tarkastettiin alustavasti tarjouksessa annettujen tietojen perusteella (ESPD). Saadut tarjoukset täyttivät soveltuvuusvaatimukset.

EU-kynnysarvon ylittävissä hankinnoissa toimittajaksi valituilta on pyydettävä rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 8 momentissa ja 6 b §:ssä tarkoitettu ote rikosrekisteristä (edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävät henkilöt). Rikosrekisteriote toimii näyttönä siitä, ettei tarjoajaa koske jokin hankintalain 80 §:ssä tarkoitettu pakollinen rikosperusteinen poissulkemisperuste.

Hankintaprosessin aikataulussa pysymisen vuoksi hankintayksikkö tarkastaa toimittajaksi valitun pakolliset ja harkinnanvaraiset poissulkemisperusteet vasta päätöksen teon jälkeen. Sopimus tehdään vasta kun hankintayksikkö on varmistanut, ettei toimittajaksi valittua rasita mikään pakollinen tai harkinnanvarainen poissulkemisperuste.

Tarjous oli tehtävä tarjouspyynnön liitteenä olevalla tarjouslomakkeella, jolla tarjoajaa pyydettiin ilmoittamaan ns. yleisesti käytettyjen A-tuotteiden nettohinnat (alv 0 %).

Tarjoajan oli tarjottava kaikkia tarjouslomakkeessa hinnoiteltavaksi pyydettyjä tuotteita. Hankintamäärät ovat arvioita 12 kk kulutuksesta eivätkä ne ole tilaajaa sitovia. Osatarjoukset eivät ole sallittuja.

Onninen Oy:n tarjouksen nettohinnat perustuvat sen omaan yleiseen LV-hinnastoon ja siitä myönnettyihin alennuksiin. Tarjouslomakkeessa oli erikseen mainittu, että nettohintojen on perustuttava yleiseen voimassa olevaan valmistajan tehdashinnastoon ja siitä myönnettyihin tuoteryhmäkohtaisiin alennuksiin (hinnasto./. alennus %). Erillisiä nettohinnastoja ei hyväksytä.

Onninen Oy:n tarjouksen hinnoitteluperusteena oleva hinnasto ei ole tarjouspyynnön vaateiden mukainen valmistajan tehdashinnasto, joten se on hylättävä, eikä sitä oteta mukaan tarjousvertailuun.

Meltex Oy Plastics:n tarjous on ainut tarjouspyynnön mukainen tarjous.

Hankintasopimus ei synny vielä hankintapäätöksestä ilmoittamalla vaan vasta, kun odotusaika (14 päivää) on kulunut ja kun hankintayksikkö ja hankintapäätöksellä valittu toimittaja ovat molemmat allekirjoittaneet sopimuksen.

Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta (621/1999). Hankintaa koskevat asiakirjat tulevat julkisiksi asianosaisille hankintaa koskevan päätöksen tekemisen yhteydessä. Yleisesti julkisiksi tarjousasiakirjat tulevat, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty.

Lisätietojen antaja

Riitta Sirén, hankinta-asiantuntija, puhelin: 09 310 38930

riitta.siren@hel.fi

Päättäjä

Timo Martiskainen
toimitusjohtaja