Hankesuunnitelma, Sörnäisten metroaseman asemamuuntamon saneeraus, Liikenneliikelaitos HKL
Sörnäisten metroaseman asemamuuntamon saneeraus, hankesuunnitelman korottaminen
Päätös
Johtokunta hyväksyi Sörnäisten metroaseman asemamuuntamon saneerauksen päivitetyn hankesuunnitelman esityksen mukaan niin, että hankkeen arvonlisäveroton kokonaishinta on enintään 4.470.000 euroa kustannustasossa huhtikuu 2025.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Sörnäisten metroaseman asemamuuntamon saneerauksella ja muuntamo- ja rataerotinlaitteistojen uusimisella parannetaan aseman toiminnalle ja metron liikennöinnille tärkeiden laitteiden toimintavarmuutta.
Hankesuunnitelman aiempi enimmäishinta on osoittautunut riittämättömäksi rakennusurakan ennakoitua suuremman laajuuden ja pidemmän keston sekä väliaikaisen asemamuuntamon toteutustavan muuttumisen myötä.
Enimmäishinnan korottaminen on tarkoituksenmukaista, jotta hanke pystytään viemään loppuun ja tavoitteen mukainen aseman ja metrojärjestelmän toimintavarmuus pystytään takaamaan.
Hankkeen strategiasidonnaisuus
Helsingin kaupunkistrategiassa 2021–2025 todetaan, että älykkäät liikenneratkaisut ovat sujuvan arjen perusta, tiivistyvän kaupungin liikennejärjestelmän riittävä kapasiteetti ja toimivuus varmistetaan suunnittelemalla kaikki kulkumuodot ja huomioimalla niiden kytkeytyminen toisiinsa. Päätösehdotus tukee tätä kaupunkistrategian tavoitetta ja on näin strategian mukainen.
Suhde muihin päätöksiin
Johtokunta hyväksyi 18.1.2024, 8 §, Sörnäisten metroaseman asemamuuntamon saneerauksen hankesuunnitelman esityksen mukaan niin, että hankkeen arvonlisäveroton kokonaishinta sisältäen hankkeen toteutuksen ja hankkeen aikaiset hankinnat on enintään 3.350.000 euroa kustannustasossa lokakuu 2023.
Hankkeen lähtökohdat ja tavoitteet
Sörnäisten metroaseman asemamuuntamon ja rataerotinkojeiston laitteet ovat olleet käytössä aseman avaamisesta vuonna 1984 lähtien. Prosessilaitteet ovat ikääntyneitä ja alkavat olla elinkaarensa päässä, jolloin riskit aseman käyttöön ja/tai metron liikennöintiin vaikuttaviin häiriöihin kasvavat merkittävästi. Vanhoihin laitteistoihin on myös vaikea saada enää varaosia.
Asemamuuntamo vastaa metroaseman sähkönjakelusta ja sen toimintahäiriöt saattaisivat tarkoittaa metroaseman sulkemista vikaantumisen korjaamisen ajaksi.
Rataerotinkojeistoilla voidaan tehdä virtakiskojakso jännitteettömäksi. Huollon ja kunnossapidon sekä käytön vaatimien tarpeiden takia sähkönsyöttöasemilla ja metroasemilla on rataerotinkojeistot, joiden kautta jännite kytketään virtakiskoihin.
Asemamuuntamon ja rataerotinkojeiston tilat sijaitsevat aseman laituritasolla ja tilojen nykyisellä toteutuksella rata-alueelta pääsee junien jarrupölyä tiloihin, lisäten häiriöriskiä.
Laitteistojen uusimisella taataan aseman ja metron liikennöinnin toimintavarmuutta tuleviksi vuosikymmeniksi. Laitteistotilojen saneerauksella saadaan estettyä jarrupölyn pääsyä laitteistotiloihin, parannettua tilojen sähkön ja ilmastoinnin toimivuutta ja valvontaa sekä nostettua tilojen paloturvallisuutta.
Rataerotinkojeiston uusimisen suunnittelussa on huomioitu metron kapasiteetin nostamisen tarpeet laitteiston toimintavarmuudelle ja sähkönsyötön riittävyydelle.
Hankkeen toteuttaminen
Hankkeessa uusitaan metron rataerotinkojeiston ja asemamuuntamon laitteistot ja kaapeloinnit sekä peruskorjataan näiden tilat ja asennusreitit rakenteiden, pintojen ja talotekniikan osalta.
Hankkeen teknisissä ratkaisuissa kiinnitetään huomiota ratkaisujen elinkaareen, energiatehokkuuteen, vähäpäästöisyyteen ja kiertotalouteen.
Tilojen saneerauksen ajaksi metroaseman laituritasolle sijoitetaan väliaikainen asemamuuntamo.
Hanke toteutetaan siten, ettei metroliikenteelle aiheudu katkoja. Työmaajärjestelyt eivät vaikuta metroasemaa käyttävien matkustajien kulkureitteihin. Kriittisiä käyttöönotto- ja kytkentätöitä suoritetaan öisin, kun asema on suljettu.
Hankkeen toteutus alkoi 2024 ja hankkeen arvioidaan valmistuvan maaliskuussa 2026.
Uusi kustannusarvio ja kustannusarvion ylitys
Nyt tehtävän päätöksen myötä hankkeen arvonlisäverottomat kokonaiskustannukset ovat päivitetyn hankesuunnitelman mukaisesti enintään 4.470.000 euroa huhtikuun 2025 kustannustasossa. Kustannusarvioon on sisällytetty n. 4 % riskivaraus urakan loppuun saattamisen ajalle.
Kustannusarvio on laadittu viimeisimmän julkaistun rakennuskustannusindeksin ollessa 4/2025 = 110,8 (2021=100).
Enimmäishinnan korotus on seurausta rakennusurakan ennakoitua suuremmasta laajuudesta ja pidemmästä kestosta sekä väliaikaisen asemamuuntamon suunniteltua vaativammasta toteutuksesta. Pelastuslaitoksen vaatimuksesta aiemmin suunniteltu keveämpi puistomuuntamoratkaisu on korvattu metroasemakohteeseen rakennetulla konttimuuntamolla, jonka palosuojaus on puistomuuntamoa korkeammalla tasolla. Konttimuuntamoa voidaan hyödyntää myös muissa tulevissa peruskorjauskohteissa.
Hankkeen enimmäishinnan korotus 1.120.000 euroa jakaantuu seuraavasti:
- Suunnittelun, rakennuttamisen ja projektinjohdon kustannukset 184.500 eur
- Rakennustekniset työt ja sähkötyöt 547.000 eur
- Erillishankinnat (sisältäen konttimuuntamon toteuttamisen) 363.500 eur
- Riskivarauksen päivitys 25.000 eur
Hanke on mahdollista toteuttaa HKL:n vuoden 2025 hyväksytyn investointiohjelman määrärahojen puitteissa vuoden 2025 osalta. Vuodelle 2026 hankkeen kustannuksista kohdistuu arviolta 302.000 euroa ja siihen varaudutaan talousarvioehdotuksessa kyseiselle vuodelle.
Hankkeen vaikutukset käyttötalouteen
Hanke aiheuttaa 20 vuoden poistoajalla tasapoistoina 223.500 euron vuotuisen lisäyksen poistokustannuksiin.
Hankkeen on arvioitu tuottavan 20 vuoden aikana säästöjä 120.000 euroa pienentyneen sähkönkulutuksen ja huoltotarpeen vähenemisen myötä.
HSL:n perussopimuksen perusteella asemiin ja rataan kohdistuvista kuluista 50 % investoinnin poistoista ja 50 % laskennallisista korkomenoista voidaan laskuttaa HSL:ltä.
Loppuosa poistoista jää suoraan HKL:n kaupungin infratukena maksettavaksi.
Toimivalta
Hallintosäännön 11 luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan liikelaitoksen johtokunta päättää kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa muun kuin tilahanketta koskevan suunnitelman ja piirustuksen hyväksymisestä.
Kaupunginhallituksen vahvistamien hyväksymisrajojen mukaan HKL:n johtokunta päättää alle 5 milj. euron hankkeista.
Hankkeen arvonlisäverottoman kokonaishinnan ollessa 4.470.000 euroa HKL:n johtokunta voi päättää hankkeen hyväksymisestä.
Liikenneliikelaitoksen johtokunta 18.01.2024 § 8
Päätös
Johtokunta hyväksyi Sörnäisten metroaseman asemamuuntamon saneerauksen hankesuunnitelman esityksen mukaan niin, että hankkeen arvonlisäveroton kokonaishinta sisältäen hankkeen toteutuksen ja hankkeen aikaiset hankinnat on enintään 3.350.000 euroa kustannustasossa lokakuu 2023.
Esittelijä
Lisätiedot
Saara Kanto, toimitusjohtaja, puhelin: 310 20277
Päätös tullut nähtäväksi 27.06.2025
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen johtokunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Saara Kanto, toimitusjohtaja, puhelin: 09 310 20277