Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Lahjoitukset vuonna 2024, varhaiskasvatus ja esiopetuksen palvelukokonaisuus, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

HEL 2024-000229
§ 86

Lahjoituksen vastaanottaminen

Varhaiskasvatusjohtaja

Päätös

Varhaiskasvatusjohtaja päätti vastaanottaa Jadelino Oy:n lahjoittaman käytetyn jalkapallopelin leikkipuisto Intialle.

Päätöksen perustelut

Lahjoitettava jalkapallopeli on tarkoitettu leikkipuisto Intian toimintaan ja sen on katsottu olevan soveltuva leikkipuiston käyttöön. Arvoltaan se on 150 euroa. Lahjoittaja ei edellytä raportointia lahjoituksen käytöstä.

Lahjoituksen vastaanottava yksikkö (Ly Kallio-Pasila-Vallila) huolehtii ehdon täyttymisestä ja jalkapallopelin kirjaamisesta Luukku-irtain
-järjestelmään.

Lahjoitusta ei kirjata kirjanpitoon. Kyseessä on tavaralahjoitus, joka on euromääräiseltä arvoltaan vähäinen.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtajan päätti 16.6.2020 § 81 siirtää hallintosäännön 15 luvun 4 §:n toimivaltaa viranhaltijoille. Päätöksen mukaan palvelukokonaisuuden johtaja päättää irtaimen omaisuuden lahjoituksen tai testamentin vastaanottamisesta palvelukokonaisuuden osalta, mikäli lahjoitus tai testamentti on arvoltaan enintään 30 000 euroa.

Lisätietojen antaja

Heikki Peisa, laskenta-asiantuntija, puhelin: 09 310 31899

heikki.peisa@hel.fi

Päättäjä

Miia Kemppi
varhaiskasvatusjohtaja