Testisisältö

Vahingonkorvausvaatimus, esinevahinko, 14.12.2023, Vuoniityn peruskoulu

HEL 2024-001336
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 9
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Vahingonkorvausvaatimus kadonneista kengistä

Hallintopäällikkö

Päätös

Hallintopäällikkö päätti hylätä ********** (jäljessä hakija) vahingonkorvausvaatimuksen oppilaan kadonneista kengistä.

Päätöksen perustelut

Hakija (huoltaja) on esittänyt 16.1.2024 Helsingin kaupungin kirjaamoon saapuneessa vahingonkorvaushakemuksessa 59,95 euron suuruisen vahingonkorvausvaatimuksen koulupäivän aikana (14.12.2023) kadonneista oppilaan kengistä. Hakijan mukaan, koska koulu edellyttää kenkien jättämistä luokkahuoneen ulkopuolelle oppituntien ajaksi, on koulu vastuussa niiden säilymisestä. Ilmoitetun mukaan kengät oli hankittu joulukuussa 2023 (ei tositetta).

Peruskoulusta saadun selvityksen mukaan oppilaat jättävät kenkänsä omaan lokeroon sisääntuloaulassa ja tiloissa sisällä kävellään sukkasiltaan. Arvokkaammille tavaroille ei ole käytettävissä lukittavia säilytystiloja 1-4 vuosiluokkalaisten yksikössä, eikä niille olisi tilojakaan. Toisen vuosiluokan oppilaan kengät olivat aamupäivällä naulakossa ja iltapäivään mennessä ne olivat kadonneet. Kenellekään ei ollut tietoa, mihin kengät olisivat voineet joutua. Kenkiä ei ole löytynyt. Opettaja on useampaan otteeseen kiertänyt kaikki tilat ja löytötavarat ja ollut koteihin yhteydessä.

Korvausvelvollisuuden syntyminen vaatii vastuuperusteen, muutoin vahinko jää vahingonkärsijän kannettavaksi.

Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Saman lainkohdan 2 momentin mukaan työnantajan vastuu koskee myös julkisyhteisöä, kun vahinko on aiheutunut sellaisen yhteisön työntekijän tai yhteisöön virkasuhteessa tai siihen verrattavissa palvelussuhteessa olevan henkilön virheestä tai laiminlyönnistä toiminnassa, jota ei ole pidettävä julkisen vallan käyttämisenä. Lain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan vahingonjulkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Säännöksen toisen momentin mukaan edellä 1 momentissa säädetty vastuu yhteisöllä on kuitenkin vain, mikäli toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu. Vahingonkorvauslain 5 luvun 5 §:n mukaan esinevahinkona on korvattava esineen korjauskustannukset ja vahingosta aiheutuneet muut kulut sekä arvonalennus taikka tuhoutuneen tai hukatun esineen arvo. Esineen uushankintahintaa ei korvata, kun vahingoittunut esine on käytetty.

Saadun selvityksen perusteella ei ole ilmennyt, että vahinko olisi aiheutunut Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan työntekijän tai viranhaltijan virheestä tai laiminlyönnistä työssä. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ei ole vahingonkorvauslain nojalla korvausvelvollinen. Peruskoulun viranhaltijat/työntekijät ovat riittävällä tavalla pyrkineet huolehtimaan ja turvaamaan oppilaiden omaisuuden säilyttämisen koulupäivän aikana. Kaupunki ei vastaa kolmannen henkilön moitittavalla menettelyllä aiheuttamasta vahingosta.

Lisätietojen antaja

Jaana Iivonen, lakimies, puhelin: 09 31015036

jaana.iivonen@hel.fi

Päättäjä

Marko Enberg
hallintopäällikkö