Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Tutkimuslupa, Uhanalaisten saamelaiskielten kielitietoisuuden yhteiskehittely LINCOSY

HEL 2024-001994
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 23

Päätös tutkimusluvan myöntämisestä HEL 2024-001994

Perusopetusjohtaja

Päätös

Perusopetusjohtaja päätti myöntää tutkimusluvan ********** päätöksen perusteluista tarkemmin ilmenevillä ehdoilla. Tutkimuslupapäätös on voimassa 28.4.2024 saakka.

Päätöksen perustelut

********** ovat hakeneet tutkimuslupaa yliopistotasoiselle tutkimushankkeelle. Tutkimuksessa tarkastellaan uhanlaisten pohjois-, luulajan, etelä-, inarin- ja koltansaamen kielten nykytilannetta peruskouluissa Pohjoismaissa ja luodaan yhdessä kielitietoista opetusta, jossa tuetaan saamelaislasten ja -nuorten koulusaavutuksia. Dokumenttianalyysin ja alkuperäiskansakontekstiin sovitetun kouluetnografian avulla kartoitetaan opetuksen käytänteitä ja tuodaan esiin, miten opetus parhaiten huomioisi uhanalaisen saamen kielen tilanteen. Tutkimus saa rahoitusta Suomen Akatemialta.

Tutkimusaineisto kerätään ajalla 8.2.2024-28.4.2024. Tutkimusaineisto kerätään kyselyllä, havainnoinnilla, asiakirja-/tilastoanalyysillä, toiminnallisella tutkimuksella ja haastattelemalla alle 15-vuotiaita oppilaita, huoltajia, henkilökuntaa ja johtajia. Tutkimuksen otoskoko on 30 (n=30). Kyseessä on monimenetelmällinen laadullinen tutkimus.

Otokseen osallistuvat yksiköt: Pasilan peruskoulu, Saamenkieliset luokat 4-6

Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista. Tutkittavilta pyydetään kirjallinen suostumus tutkimukseen osallistumisesta. Alle 15-vuotiaiden oppilaiden huoltajilta pyydetään kirjallinen suostumus lapsen tutkimukseen osallistumiselle. Alle 18-vuotiaiden oppilaiden huoltajia tiedotetaan ennalta tutkimuksesta. Tutkimusaineistoa käsitellään ja säilytetään tutkimuksen teon ajan hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen. Aineisto arkistoidaan anonymisoituna tutkimuksen valmistuttua ja muu aineisto tuhotaan viimeistään 31.8.2036.

Tutkimus ei sisällä henkilöiden tunnistetietoja mutta sisältää joitakin erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia tietoja. Tunnistetietojen käsittely sekä tutkimusrekisteriin kerättävät tiedot on kuvattu tarkemmin tutkimuksen tietosuojailmoituksessa (liite 3) ja tiedonhallinta suunnitelmassa (Data Management Plan, liite 4).

Lapin korkeakoulukonsernin ihmistieteiden eettinen toimikunta on antanut tutkimuksesta puoltavan lausunnon 23.11.2023.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtajan päätöksen 3.8.2017 § 57 mukaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla päätöksen tutkimusluvasta tekee kunkin palvelukokonaisuuden johtaja omaa palvelukokonaisuuttaan koskevien tutkimusten osalta. Mikäli tutkimus koskee useamman palvelukokonaisuuden toimintaa, tekee päätöksen toimialajohtaja.

Tutkimuslupaan sovelletaan seuraavia ehtoja:

Päätös antaa mahdollisuuden tutkimusaineiston keräämiseen koulujen ja oppilaitosten työaikana.

Päätös ei anna oikeutta saada tietoja Helsingin kaupungin asiakirja- ja rekisteriaineistoista.

Tutkimukseen osallistuneiden yksittäisten henkilöiden tunnistetietoja ei saa ilmaista tutkimusraportissa tai muulla tavoin.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ei osallistu tutkimuksen toteuttamiseen.

Tutkimuksesta ei tule koitua kustannuksia kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle.

Tutkimusraportin sähköinen osoite toimitetaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialan käyttöön sähköpostiosoitteeseen:
kasko.tutkimusluvat@hel.fi

Lisätietojen antaja

Jukka Orava, arviointiasiantuntija, puhelin: 09 310 78018

jukka.orava@hel.fi

Päättäjä

Outi Salo
perusopetusjohtaja

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
2. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
3. Tutkimuslupahakemus 28.1.2024, liite, Tutkimuksen tietosuojaseloste
Liitettä ei julkaista internetissä.
4. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
5. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
6. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
7. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
8. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
9. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
10. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
11. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
12. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
13. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
14. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
15. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.