Hankerahoitus, Uutta osaamista työelämään, EU-hanke, Etelä-Suomen ESR+ aluehaku, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

HEL 2024-002665
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 30

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2025 hankkeelle ”Mediaväylä”

Strategiajohtaja

Päätös

Strategiajohtaja päätti, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarvion kohdasta 1 50 04 voidaan myöntää kasvatuksen ja koulutuksen toimialan Stadin ammattiopistolle enintään      130 042 euroa hankkeen ”Mediaväylä” (projektinumero 1098125) kustannusten maksamiseksi. Määrärahalle saadaan EU:n ja valtion tukea enintään 97 531 euroa. Helsingin kaupungin omarahoitusosuudeksi jää siten 32 511 euroa.

Päätöksen perustelut

Mediaväylä-hankkeen tavoitteena on koulutusasteiden nivelvaiheiden siirtymien sujuvoittaminen ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluun media- ja av-alalla sekä ammatillisen koulutuksen suorittaneiden korkeakoulutukseen siirtymisen lisääminen. Hankkeen Helsingin osuus toteutetaan vuosien 2025–2026 aikana. Määrärahapäätökset hankkeelle tehdään kalenterivuosittain.

Strategiajohtaja on päätöksellään 22.3.2024 § 23 päättänyt Mediaväylä-hankkeeseen osallistumisesta ja Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on rahoituspäätöksellään 4.4.2024 (EURA 2021/205814/09 02 01 01/2024/HÄMELY) myöntänyt hankkeelle rahoitusta.

Helsingin kaupunki osallistuu Metropolia Ammattikorkeakoulun koordinoimaan ryhmähankkeeseen osatoteuttajana. Hankkeen kokonaisbudjetti on 466 011 euroa, jolle saadaan EU:n ja valtion tukea yhteensä enintään 349 508 euroa. Helsingin osahankkeen kokonaisbudjetti on 260 084 euroa, josta tuen osuus on 195 062 euroa. Helsingin omarahoitusosuuteen, joka on enintään 65 022 euroa, varaudutaan keskitetyn hankemäärärahan talousarviokohdassa 1 50 04. Vuoden 2025 osalta Helsingin osahankkeen arvioidut kustannukset ovat enintään 130 042 euroa, joista ulkoinen tuki kattaa 97 531 euroa. Kaupungin omarahoitusosuudeksi jää siten 32 511 euroa. 

Hankkeelle on avattu Laske-järjestelmään projektinumero 1098125 ja sille sovitut projektirakenneosat. Projektirakenneosat on annettu tiedoksi hankkeen vastuutaholle. Hankkeen kaikki menot ja niitä vastaavat tuet ja muut tulot tulee kirjata avatuille projektirakenneosille ja mahdollisuuksien mukaan samalle toteumavuodelle. Hankkeen toteuttamisessa tulee noudattaa Helsingin kaupungin ja rahoittajan antamia sääntöjä ja ohjeita.

Kansliapäällikkö on päätöksellään 146 § 16.12.2024 jakanut osan talousarviokohdan 1 50 04 määrärahasta strategiajohtajan käytettäväksi.

Strategiajohtajan päätös on sidottu hankkeen Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta saadun rahoituspäätöksen ehtoihin. Mikäli hankkeen toteutuksessa tai rahoituksessa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat tähän päätökseen, tulee ne välittömästi saattaa tiedoksi tämän päätöksen tekijälle.

Lisätietojen antaja

Anna Lehtovaara, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36685

anna.lehtovaara@hel.fi

Päättäjä

Markus Kühn
strategiajohtaja
Marko Karvinen
strategiapäällikkö

Liitteet (pdf)

1. Mediaväylä hankepäätös
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.