Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankinta, minikilpailutus, sisustussuunnittelupalvelut, esiopetuksen uudisrakennus, Käräjätuvantie 3, päiväkoti, kasvatuksen- ja koulutuksen toimiala

HEL 2024-003752
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 4
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Hankinta, Käräjätuvantie 3 päiväkodin, leikkipuiston, esiopetuksen uudisrakennuksen irtokaluste- ja verhosuunnittelupalvelut

Tilapalvelujohtaja

Päätös

Tilapalvelujohtaja päätti, että Käräjätuvantie 3 päiväkodin, leikkipuiston, esiopetuksen uudisrakennuksen irtokaluste- ja verhosuunnittelupalvelut hankitaan Profit Interior Oy:ltä.

Hankinnan arvioitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on 15 450 euroa.

Irtokaluste- ja suunnittelupalveluiden sopimuskausi päättyy, kun laskutukseen oikeuttava työ on hyväksytysti tehty ja vastaanottotarkastus suoritettu.

Sitova sopimus ei synny vielä hankintapäätöksen tiedoksi antamisella, vaan vasta myöhemmin tehtävällä erillisellä kirjallisella sopimuksella, jonka molemmat osapuolet allekirjoittavat.

Päätöksen perustelut

Hankintayksikkö päätti kilpailuttaa Käräjätuvantie 3 päiväkodin, leikkipuiston, esiopetuksen uudisrakennukseen liittyvät irtokaluste- ja verhosuunnittelupalvelut hankinnan kevennetyllä kilpailutuksella, perustuen Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan puitejärjestelyyn HEL 2022-011723 yksilöimättömistä sisustussuunnittelupalveluista ajalle 1.2.2023 – 31.1.2025. Tarjouspyyntö (Liite 1) lähettiin puitejärjestelyn mukaisille toimijoille 14.2.2024 ja tarjoukset pyydettiin jättämään 27.2. 2024 klo 12.00 mennessä.

Tarjouksen jättivät määräaikaan mennessä viisi (5) tarjoajaa. Tarjouksen jättäneet yritykset olivat Sistem Oy, Arkkitehtitoimisto Rosberg Ikävalko Oy, Profit Interior Oy ja Afry Oy, Olla Arkkitehdit Oy. Kaikki tarjouksen jättäneet yritykset olivat puitejärjestelyyn hyväksyttyjä sopimustoimittajia.

Alla listattujen sopimustoimittajien jättämien tarjousten kesken suoritettiin hintaperusteinen arviointipisteytys ja valittiin eniten pisteitä saanut palveluntarjoaja.

Profit Interior Oy: n tarjous vastasi tarjouspyynnön sisältöä sekä hinnallisin että kokemusvaatimusten kriteerein. Valitun palveluntarjoajan soveltuvuusvaatimukset on tarkastettu puitejärjestelyn yhteydessä.

Hankittavat irtokaluste- ja verhosuunnittelupalvelut koskevat Käräjätuvantie 3 päiväkodin, leikkipuiston, esiopetuksen uudisrakennukseen liittyviä irtokaluste- ja verhosuunnittelun töitä. Edellä mainitut palvelut hankitaan noudattaen sisustussuunnittelun tehtäväluetteloa (RT 10-11192) tarjouspyynnön liitteessä mainituin tarkennuksin.

Lisätietojen antaja

Riikka Steinberg, sisustusarkkitehti, puhelin: 09 310 28808

riikka.steinberg@hel.fi

Päättäjä

Mauno Kemppi
tilapalvelujohtaja

Liitteet (pdf)

1. Tarjouspyyntö Käräjätuvantie 3 monitoimirakennuksen irtokalustus- ja verhosuunnittelu
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.