Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Toiminnan muutos, elintarvikelaki 11 §, Oy Anton&Anton Ab

HEL 2024-003964
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 17

Elintarvikelain 11 §:n mukainen hakemus Oy Anton & Anton Ab:n elintarvikehuoneiston olennaisen muutoksen hyväksymisestä

Yksikön päällikkö

Päätös

Elintarviketurvallisuusyksikön päällikkö päätti hyväksyä hakemuksen mukaisesti Oy Anton & Anton Ab:n elintarvikehuoneiston tilojen olennaisen muutoksen koskien uutta kylmätilaa.

Laitoksen toiminnot ovat kalajalosteiden valmistus ja lihavalmisteiden valmistus. Laitos valmistaa kuumennettavia valmisruokia raaoista eläinperäisistä elintarvikkeista. Lisäksi laitoksessa valmistetaan kylmiä sellaisenaan syötäviä elintarvikkeita kuten salaatteja. Laitoksen hyväksymisnumero on 1853.

Toiminta on järjestetty siten, että terveysvaarojen ehkäisemiseksi ei ole tarpeen asettaa erillisiä ehtoja.

Tuotantotilat ja laitteet tulee puhdistaa ennen toiminnan aloittamista. Omavalvontasuunnitelman toimivuutta varmistetaan tarkastuksin ja viranomaisvalvontanäytteenotoin. Omavalvontaan liittyvät asiakirjat on pidettävä ajan tasalla ja nähtävillä valvontaa varten.

Asian vireilletulo

Elintarvikelain (297/2021) 11 §:n mukainen hakemus on vastaanotettu 15.3.2024.

Hakija

Oy Anton & Anton Ab, PL 12, 00551 Helsinki
y-tunnus 2197518-1

Toimipaikan nimi ja osoite

Anton & Anton keittiö, Vanha talvitie 8 K 2, 00580 Helsinki

Hakemuksen sisältö ja perustietoja toiminnasta

Elintarvikelain 11 §:n mukainen hakemus toiminnan olennaisen muutoksen hyväksymisestä on vastaanotettu ympäristöpalveluissa 15.3.2024. Hakemuksen yhteydessä on esitetty muutosalueen pohjapiirustus sekä selvitys raaka-aineiden, valmiiden tuotteiden, henkilökunnan, jätteiden ja pakkaustarvikkeiden kulku- ja kuljetusreiteistä. Pohjapiirustukseen on merkitty laitoksen vesipisteet ja lattiakaivot. Toimija on lisäksi esittänyt päivitetyn omavalvontasuunnitelman muutoksen osalta.

Laitoksen tilat, joita hyväksyminen koskee, on tarkastettu 30.4. 2024. Tarkastuksen yhteydessä todettiin, että tilat täyttävät toimintaedellytykset.

Anton & Anton keittiön tuotantotilat sijaitsevat Vanha talvitie 8 osoitteessa sijaitsevan kiinteistön toisessa kerroksessa. Laitoksessa valmistetaan vähittäismyyntiin toimitettavaksi kuumennettavia valmisruokia, joiden valmistuksessa käytetään raakoja ja jalostamattomia eläinperäisiä elintarvikkeita. Lisäksi laitoksessa valmistetaan sellaisenaan syötäviä ei-eläinperäisiä ja yhdistelmäelintarvikkeita, kuten salaatteja.

Laitos on hakemuksessaan arvioinut kokonaistuotantomääräksi 240 000 kg vuodessa, josta kalaa sisältäviä valmiita tuotteita on noin 140 000 kg ja lihaa sisältäviä tuotteita noin 100 000 kg vuosittain. Laitoksessa on tilat kuumennettavien valmisruokien valmistukseen ja erillinen kylmäkeittiö salaattien ja muiden kylmien sellaisenaan syötävien elintarvikkeiden valmistukseen. Laitoksessa on erillinen jäähdytyshuone sekä pakkaamo.

Laitoksen kokonaispinta-ala on 344 m². Laitoksen tilat koostuvat tuotantotiloista 154,5 m², kylmävarastoista 41,9 m² (muutoksen jälkeen), muista varasto- ja käytävätiloista 122,6 m² sekä sosiaali- ja toimistotiloista yhteensä 29,6 m².

Olennainen muutos koskee uutta kylmätilaa, joka sijoittuu ennen tuotantotiloja olevalle alueelle, raaka-ainekylmiöiden viereen. Kylmiön koko on 4,6 m². Kylmiön pinnat ovat helposti puhtaana pidettäviä, lattia epoksia. Kondenssivesi johdetaan suoraan viemäriin. Kylmiön ulkopuolella on riittävän lyhyen etäisyyden päässä lattiakaivo, johon pesuvedet saadaan lastattua. Kylmiö on tarkoitettu pakkaamattomille kypsille tuotteille. Toimija huomioi omavalvonnassaan mahdollisen ristikontaminaation riskin ja on määrittänyt sen hallintakeinot toiminnassaan. Toimija on esittänyt päivitetyn omavalvontasuunnitelman.

Laitoksen tuotantotilojen, pakkaamon ja kuivavaraston lattiat ovat epoksia. Tuotantotilojen seinäpinnat on pinnoitettu kaakelilla, maalilla tai ruostumattomalla teräksellä. Kylmävarastojen lattiat ovat liukuestevaneria ja seinät ja katto muovipinnoitteiset. Pakkaamon lattia on epoksia ja seinä- ja kattopinnat muovipinnoitteiset. Työtasot ovat kaikissa elintarvikkeiden tuotanto- ja käsittelytiloissa ruostumatonta terästä.

Varsinaisten tuotantotilojen lisäksi laitoksen käytössä on tarvittavat tauko- ja pukeutumistilat, siivousvälinevarastot sekä pakkaustarvikevarastoja.

Tuotantotiloissa on tarvittavat laitteet ja välineet tilojen ja välineiden huoltoa ja puhdistusta varten sekä riittävä määrä ei-käsikäyttöisin hanoin varusteltuja käsienpesupisteitä. Lisäksi laitoksessa on riittävästi vesipisteitä välineiden puhdistusta varten.

Huoneiston ilmanvaihto on koneellinen ja valaistus tarkoituksenmukainen. Tilat ovat tarvittavilta osin jäähdytettyjä ja jäähdytettyjen tilojen lämpötiloja seurataan omavalvonnassa.

Elintarvikkeiden käsittelyyn käytettävät välineet ja laitteet sekä muu kalusto ovat helposti puhtaana pidettäviä ja niiden puhdistamista varten on varattu pesupaikka.

Päätöksen voimassaolo

Päätös on voimassa toistaiseksi.

Asian käsittelyä koskeva maksu

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston vahvistaman ympäristöterveydenhuollon taksan perusteella elintarviketurvallisuusyksikön päällikkö päätti määrätä asian käsittelystä 970 euron maksun. Lasku toimitetaan erikseen Helsingin kaupungin talous- ja suunnittelukeskuksen hallintopalvelusta. (Laskutusosoite: Oy Anton & Anton Ab, PL 12, 00551 Helsinki)

Kuuleminen

Päätöksestä ei ole kuultu hakijaa, koska päätöksessä ei esitetä toiminnallisia ehtoja ja hakijan hakemus hyväksytään sellaisenaan.

Päätöksen perustelut

Hakemuksessa esitetyt laitoksen tilat ja rakenteet täyttävät elintarvikelaissa ja sen nojalla annetuissa säädöksissä asetetut vaatimukset.

Sovelletut oikeusohjeet

Elintarvikelaki (297/2021) 6, 7, 11, 15, 22, 27, 40, 72, 73 ja 75 §

Maa- ja metsätalousministeriön asetus elintarvikevalvonnasta (315/2021) 3 §

Maa- ja metsätalousministeriön asetus elintarvikehygieniasta (318/2021) 5, 36-39 §

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 852/2004 elintarvikehygieniasta

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 853/2004 eläinperäisiä elintarvikkeita koskevista erityisistä hygieniasäännöistä

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/625 virallisesta valvonnasta ja muista virallisista toimista, jotka suoritetaan elintarvike- ja rehulainsäädännön ja eläinten terveyttä ja hyvinvointia, kasvien terveyttä ja kasvinsuojeluaineita koskevien sääntöjen soveltamisen varmistamiseksi

Hallintolaki (434/2003) 34 §

Helsingin kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksa 1.3.2024 alkaen (32 §, 15.2.2024) liite 1 kohta 12.

Päätöksen perusteena olevat asiakirjat

Elintarvikelain 11 §:n mukainen hakemus liitteineen HEL 2024-003964.
Tarkastuspöytäkirja 30.4.2024

Toimivaltaperuste

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto on elintarvikelain (297/2021) 27 §:n mukainen kunnan valvontaviranomainen. Ympäristö- ja lupajaosto on siirtänyt päätäntävaltaansa edelleen elintarviketurvallisuusyksikön päällikölle.

Lisätietojen antaja

Pia Haltiala, hygieenikkoeläinlääkäri, puhelin: 09 31034710

pia.haltiala@hel.fi

Päättäjä

Riikka Åberg
yksikön päällikkö

Liitteet (pdf)

1. Hakemus 13.3.2024
Liitettä ei julkaista internetissä.
2. Hakemus 13.3.2024, liite, tuotteen kuljetusreitit
Liitettä ei julkaista internetissä.
3. Hyväksymistarkastus 30.4.2024
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.