Katusuunnitelma, Kampin terveys- ja hyvinvointikeskuksen ympäristön kadut
Runeberginkatu, katusuunnitelma, Kamppi
Päätös
Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä liitteenä 2 olevan Runeberginkatu välillä Kampinkuja−Salomonkatu katusuunnitelman suunnitelmapiirustus nro 32017/1.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Lähtökohdat ja tavoitteet
Runeberginkatu on nykyinen olemassa oleva katu. Katusuunnitelma pohjautuu voimassa oleviin asemakaavoihin nro 12708, 11315, 9362 ja 8959. Suunnittelussa on huomioitu pääosin asemakaavan nro 12708 liitteenä olleen liikennesuunnitelman nro 7212 mukaiset periaatteet. Kaupunkiympäristölautakunta palautti 5.11.2024 § 579 uudelleen valmisteluun Runeberginkadun katusuunnitelman osittain siten, että Runeberginkadun ja Salomonkadun risteys toteutetaan tavallisena risteyksenä ilman liikenneympyrää. Autojen nopeuksia hillitään korotuksella ja tarvittaessa kavennuksilla ja muilla keinoin. Vapautuva tila käytetään jalankulkuympäristön parantamiseen, jotta Runeberginkadun länsipuoli kytkeytyisi paremmin metroasemalle ja muutoin Kampin vilkkaampaan osaan.
Katusuunnitelmalla mahdollistetaan asemakaavan nro 12708 mukaisen keskustan terveys- ja hyvinvointikeskuksen rakentaminen Salomonkadun eteläpuolelle nykyisen Kampin metroaseman sisäänkäyntirakennuksen kohdalle. Kadun saneerauksen tavoitteena on parantaa liikennejärjestelyjä ja katuympäristön viihtyisyyttä kiveyksin ja istutuksin. Katusuunnitelmissa esitetyillä ratkaisuilla on tavoitteena parantaa myös jalankulkuympäristöä ja jalankulun esteettömyyttä.
Suunnitelma
Runeberginkatu välillä Kampinkuja−Salomonkatu katusuunnitelman piirustus nro 32017/1 (liite 2)
Runeberginkatu on nykyinen alueellinen kokoojakatu, joka liittyy nelihaaraliittymällä Salomonkatuun. Nykyinen kiertoliittymä puretaan. Liittymä toteutetaan korotettuna Runeberginkadun suunnassa. Salomonkadun itäiselle tulohaaralle rakennetaan ylijatkettu jalkakäytävä. Runeberginkadulla on molemmin puolin jalkakäytävät ja pyöräliikenteen pääreitin yksisuuntaiset pyöräkaistat. Liittymässä parannetaan autoliikenteen, pyöräliikenteen ja jalankulun erottelua pintamateriaaleilla. Kadun itäreunan jalkakäytävälle istutetaan lehtipuita terveys- ja hyvinvointikeskuksen tontilta poistuvien puiden tilalle. Kadun länsireunan jalkakäytävälle saattoliikenteen syvennyksen kohdalle istutetaan pienikokoisia lehtipuita. Ajoradan molemmin puolin rakennetaan saattoliikenteelle varatut syvennykset. Runeberginkadun itäreunaan Salomonkadun risteyksen pohjoispuolelle rakennetaan lastauspaikka.
Suunnitelman tarkempi kuvaus ilmenee liitteenä olevasta suunnitelmaselostuksesta nro 32017/1 (liite 1).
Katu on suunniteltu niin, että se sopeutuu asemakaavan mukaiseen ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset.
Vuorovaikutus ja yhteistyösopimus
Katusuunnitelma on laadittu yhteistyössä Helsingin seudun ympäristöpalvelut –kuntayhtymän (HSY), Helen Oy:n, Helen Sähköverkko Oy:n, Elisa Oyj:n, DNA Oyj:n, Telia Finland Oyj:n, GlobalConnect Oy:n ja Auris Kaasunjakelu Oy:n kanssa. Katusuunnitelma on laadittu yhteistyössä myös keskustan terveys- ja hyvinvointikeskuksen rakennuttajan, suunnittelijoiden ja toteuttajan kanssa.
Kaupunkiympäristölautakunnan 5.11.2024 palauttamaa Runeberginkadun suunnitelmaehdotusta on muutettu lautakuntapäätöksen mukaisesti. Uusi katusuunnitelmaehdotus on ollut sähköisesti nähtävillä kaupunkiympäristön asiakaspalvelupisteessä ja Helsingin kaupungin verkkosivuilla 2.4.–15.4.2025 välisen ajan. Suunnitelman nähtävillä olosta ja mahdollisuudesta muistutuksen antamiseen ilmoitettiin kirjallisesti suunnittelualueen kiinteistöjen omistajille ja haltijoille, sekä muille osallisille yleistiedoksiantona. Lisäksi asiasta on ilmoitettu kaupungin verkkosivuilla.
Suunnitelmasta ei jätetty muistutuksia.
Kustannukset ja aikataulu
Katusuunnitelman rakennuskustannus on yhteensä noin 820 000 euroa, 290 euroa/m² (alv 0 %).
Katujen vuotuiset ylläpitokustannukset ovat noin 17 000 euroa (alv 0 %). Ylläpitokustannukset ovat 1 400 euroa kalliimmat kuin nykyisin.
Kadun rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristölautakunnan talousarvioehdotuksessa vuodesta 2025 alkaen.
Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 03 01 01 Uudisrakentaminen.
Sovelletut säännökset
Alueidenkäyttölaki 85 §, 62 §, maankäyttö- ja rakennusasetus 41-43 §.
Toimivalta
Hallintosäännön 16 luvun 1 § 2 mom. kohdan 11 mukaan kaupunkiympäristölautakunta päättää katu-, puisto- tai muun yleisen alueen suunnitelman hyväksymisestä lukuun ottamatta taloudellisesti tai periaatteellisesti vähäisiä suunnitelmia.
Kaupunkiympäristölautakunta 05.11.2024 § 579
29.10.2024 Pöydälle
Päätös tullut nähtäväksi 26.05.2025
VALITUSOSOITUS
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.
Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.
Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.
Yleistiedoksiantona toimitetun päätöksen katsotaan tulleen asianomaisen tietoon seitsemäntenä päivänä päätöstä koskevan ilmoituksen julkaisemisesta.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Valitus tehdään ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet
Hallinto-oikeuden asiointiosoite on:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Hallinto-oikeuden aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.00-16.15.
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa on ilmoitettava:
- päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
- vaatimusten perustelut;
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Valitukseen on liitettävä
- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.
Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Mika Kaalikoski, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 39495