Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Tietojen luovuttaminen, Jätkäsaaren liikennekamerajärjestelmä, Aalto-yliopisto

HEL 2024-007121
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 62

Tietoaineiston luovutus Aalto-yliopistolle, Jätkäsaaren liikennekamerajärjestelmä

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö

Päätös

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti myöntää Aalto-yliopistolle oikeuden saada pääsy ja käsitellä teknisen rajapinnan välityksellä reaaliaikaista kamerakuva-aineistoa, joka on peräisin Jätkäsaaren alueelle Smart Junction -hankkeen yhteydessä asennetusta liikennekamerajärjestelmästä sekä allekirjoittaa tietojen luovutusta koskevan luovutussopimuksen.

Luvan myöntämisen perusteena oleva kamerakuva-aineiston käyttötarkoitus on tutkimuksen tekeminen ACUMEN -hankkeessa. Tutkimuksen vastuullisena johtajana toimii prof. Claudio Roncoli. Lupa käsitellä tietoaineistoa rajapinnan välityksellä on voimassa tutkimusten keston ajan ja enintään 31.12.2025 saakka.

Päätöksen perustelut

Jätkäsaaren alueelle on asennettu kaupunkiympäristön toimialan toimeksiannosta liikennekameroita, joilla kerätään reaaliaikaista liikennetietoa. Liikennekameroiden välittämä tietoaineisto sisältää myös henkilötietoja, kuten reaaliaikaista kuvaa Jätkäsaaren alueella liikkuvista tunnistettavissa olevista henkilöistä ja ajoneuvoista.

Pääsyä kamerakuva-aineistoon on pyydetty ACUMEN -tutkimushankkeen johdosta. Kerättävää videokuvamateriaalia hyödynnetään tieteellisessä tutkimuksessa. Tutkimus perustuu kirjalliseen tutkimussuunnitelmaan.

Tiedonhallintalain 24 §:n viranomainen voi luovuttaa teknisten rajapintojen avulla tietoja muulle kuin toiselle viranomaiselle, jos tiedot saavalla toimijalla on erikseen laissa säädetty tiedonsaantioikeus ja oikeus käsitellä näitä tietoja. Tekninen rajapinta voidaan avata 22 §:ssä säädettyjen edellytysten täyttyessä siten kuin mainitussa pykälässä säädetään. Tiedot luovuttavan viranomaisen on tarvittaessa varmistettava, että tietoja saava toimija noudattaa tietojen käsittelyssä tässä laissa säädettyjä velvollisuuksia.

Aalto-yliopiston oikeus saada käsiteltäväkseen henkilötietoja sisältävää kamerakuvaa perustuu EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (EU) 2016/679 6 artiklan e alakohtaan. Tarkemmin käsittelyperusteesta säädetään tietosuojalaissa (1050/2018), jonka 4 §:n 3 kohdan mukaan henkilötietoja saa käsitellä tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisesti, jos käsittely on tarpeen tieteellistä tai historiallista tutkimusta taikka tilastointia varten ja se on oikeasuhtaista sillä tavoiteltuun yleisen edun mukaiseen tavoitteeseen nähden.

Tässä tapauksessa Aalto-yliopiston suorittamassa käsittelyssä on kyse tietosuojalaissa tarkoitetusta tutkimustarkoituksesta. Luovutettavien tietojen tapauskohtainen tarpeellisuus kuvattuun käyttötarkoitukseen varmistetaan siten, että pääsyn myöntäminen tietoaineistoon edellyttää kirjallista hakemusta ja tapauskohtaista rekisterinpitäjän päätöstä myöntää lupa tietoaineistojen käsittelyyn rajapinnan välityksellä.

Edelleen tietojen käsittelyn tarpeellisuudesta ja oikeasuhtaisuudesta pyritään teknisesti varmistumaan siten, ettei liikennekameroiden kuvaamaa reaaliaikaista kuvaa oletusarvoisesti lainkaan tallenneta, vaan tutkimustarkoitukseen käytettävä aineisto on erikseen nauhoitettava reaaliaikaisesta kuvavirrasta. Rekisterinpitäjällä on mahdollisuus valvoa rajapinnan käyttöä ja nauhoitustapahtumia sekä puuttua mahdollisiin poikkeaviin tapahtumiin. Lisäksi tietojen luovutuksesta tehdään erillinen luovutussopimus.

Edellä mainituilla toimenpiteillä kaupunkiympäristön toimiala on rekisterinpitäjänä huolehtinut siitä, että sillä on tiedonhallintalain ja tietosuojalainsäädännön mukaiset perusteet luovuttaa kamerakuvaa rajapinnan välityksellä Aalto-yliopistolle.

Luovutuksensaaja vastaa osaltaan itsenäisenä rekisterinpitäjänä vastaanottamiensa tietojen käsittelystä tietosuojalainsäädännön ja ilmoitetun käyttötarkoituksen kanssa yhteensopivalla tavalla.

Toimivalta

Helsingin kaupungin tietosuojalinjausten (kaupunginhallitus 29.4.2019, HEL 2017-007001) mukaan jokaiselle henkilörekisterille on nimetty vastuuhenkilö, joka omalta osaltaan vastaa kyseisen rekisterin tietosuojasta ja rekisteriselosteen lainmukaisuudesta. Rekisterin vastuuhenkilö vastaa rekisteröityjen tietopyyntöihin vastaamisesta sekä rekisteröityjen tiedonoikaisemisvaatimusten ja muiden rekisteröityjen oikeuksien toteuttamisesta. Tässä tapauksessa rekisterin vastuuhenkilöksi on määritelty liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö. Siten liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö on toimivaltainen päättämään tietojen luovuttamisesta.

Lisätietojen antaja

Jonas Kurtto, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37270

jonas.kurtto@hel.fi

Päättäjä

Reetta Putkonen
liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö

Liitteet (pdf)

1. Tietojen luovutuspyyntö
Liitettä ei julkaista internetissä.
2. Luovutussopimusluonnos
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.