Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Avustuksen myöntäminen, koululaisten iltapäivätoiminnan avustukset lukuvuodelle 2024-2025, toiminta-avustukset ja maksukompensaatiot

HEL 2024-007269
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 46
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Pilke Päiväkodit Oy:lle maksettava avustus perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan lukuvuodelle 2024–2025

Talous- ja suunnittelujohtaja

Päätös

Talous- ja suunnittelujohtaja päätti, että Pilke Päiväkodit Oy:lle maksetaan perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustusta lukuvuodelle 2024–2025 yhteensä 163 996 euroa (162 oppilasta)

Myönnettävä avustussumma on laskettu seuraavasti:

-Oppilaskohtainen laskennallinen avustus: 162 oppilasta á 1.230 euroa, yhteensä 199.260 euroa, josta vähennetään kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tilaaman välipalan osuus 42.464 euroa (97 oppilasta á 246,28e ja 65 oppilasta á 285,76e). Oppilaskohtainen laskennallinen avustus yhteensä 156 796 euroa.

-Ryhmäkohtainen laskennallinen avustus: 4 ryhmää á 1300 euroa, yhteensä 5.200 euroa.

-Harkinnanvarainen lisäavustus: yhden uuden ryhmän perustamistuki á 2 000 euroa, yhteensä 2 000 euroa.

Päätöksen perustelut

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 21.5.2024 (§ 115) päättänyt perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustusperusteiden mukaiset laskennalliset euromäärät lukuvuodelle 2024–2025. Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti 23.5.2023 (§100) valtuuttaa talous- ja suunnittelujohtajan tekemään avustuksia koskevat järjestökohtaiset maksatuspäätökset sekä päättämään tarvittaessa ennakkoavustusten myöntämisestä.

Avustusta maksetaan talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa ja enintään toiminnasta aiheutuvien todellisten kustannusten verran.

Avustus on tarkoitettu avustuksen saajan järjestämään perusopetuslain mukaiseen iltapäivätoimintaan, jota toteutetaan opetuslautakunnan jaostoissa vuonna 2013 hyväksymän toimintasuunnitelman sekä Helsingin kaupungin ja avustuksen saajan välillä tehtävän sopimuksen mukaisesti.

Koulujen tiloissa tai pihapiirissä toimivien iltapäivätoiminnanryhmien osalta kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii välipalojen tilaamisesta ja maksatuksesta koulukohtaiselle ruokapalvelun tuottajalle.

Pilke Päiväkodit Oy on hakenut lukuvuoden 2024–2025 perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan 198 000 euroa avustusta 30.1.2024 päivätyllä sähköisellä avustushakemuksella 052-0000045. Lukuvuonna 2023–2024 Pilke Päiväkodit Oy:lle myönnettiin perusopetuslain mukaisen koululaisten iltapäivätoiminnan avustusta yhteensä 148 482 euroa.

Perusopetuslain mukaista koululaisten iltapäivätoimintaa koordinoi toimialan perusopetuksen palvelukokonaisuuden koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan yksikkö. Pilke Päiväkodit Oy:n toimintaan on sijoitettu lukuvuodeksi 2024–2025 162 oppilasta.

Palveluntuottajakohtainen avustussumma tarkistetaan 20.9. oppilasmäärän ja järjestämispaikkojen lukumäärän mukaan. Elokuussa tarkentuvan erityisen tuen oppilaiden lisäresurssit myönnetään harkinnanvaraisena lisäavustuksena.

Pilke Päiväkodit Oy on toimittanut avustushakemuksensa liitteenä seuraavat asiakirjat:

-pankkiyhteystiedoista pankin ilmoitus tilinomistajasta

-tuloslaskelma ja tase ja toimintakertomus (allekirjoittamaton versio ed tilikaudelta)

Pilke Päiväkodit Oy:tä pyydetään täydentämään hakemustaan seuraavilla puuttuvilla liitteillä:

-vahvistettu tuloslaskelma ja tase sekä toimintakertomus (edelliseltä tilikaudelta) ja

-jäljennös tilintarkastuskertomuksesta (edelliseltä tilikaudelta)

-talousarvio ja toimintasuunnitelma (vuodelle, jota hakemus koskee)

Puuttuvat liitteet pyydetään toimittamaan tilinpäätöksen valmistuttua joko sähköisen asioinnin kautta avustushakemuksen liitteeksi tai sähköpostilla osoitteeseen emmi.halmirinne@hel.fi

Edellisen vuoden avustuksen käyttö tarkistetaan toimitetusta tilinpäätöksestä tai viimeisimmästä kirjanpidonraportista, mikäli tilikausi on muu kuin kalenterivuosi.

Lukuvuodelle 2024–2025 myönnetyn avustuksen 1. erä maksetaan voimassa olevan sopimuksen mukaisesti elokuussa. Avustuserä maksetaan tililtä 473900. Avustuserät maksetaan 4 erässä.

Avustuksen saajan tulee noudattaa kaupunginhallituksen 28.10.2019 (§ 723) hyväksymiä avustusohjeita sekä Helsingin kaupungin ja avustuksen saajan välisessä sopimuksessa mainittuja muita ohjeita.

Avustusta saadaan käyttää vain avustuspäätöksessä mainittuun tarkoitukseen. Jos avustuspäätöksessä ei ole käyttötarkoitusta tarkemmin yksilöity, avustus on käytettävä hakemuksessa mainittuun tarkoitukseen.

Avustus myönnetään ehdoin, että avustusvarat on palautettava vaadittaessa, jos niitä käytetään muuhun, kuin anottuun tarkoitukseen tai niiden käytölle asetettuja muita erityisehtoja ei noudateta tai jos avustuksen saaja on antanut kaupungin viranomaiselle virheellistä tai puutteellista tietoa avustusta koskevissa asioissa.

Avustuksen saajien on pidettävä kirjanpitoa kirjanpitolain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten edellyttämällä tavalla. Kirjanpito on järjestettävä siten, että avustuksen käyttöä voidaan kirjanpidosta seurata. Avustuksen saajan on järjestettävä tilintarkastus tilintarkastuslain edellyttämällä tavalla.

Jos avustuksen käytölle asetettuja ehtoja ei noudateta, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ryhtyy asian vaatimiin toimenpiteisiin, kuten asettaa määräajan ehdon täyttämiselle, huolehtii maksatuksen keskeyttämisestä tai jo suoritetun avustuksen takaisinperimisestä.

Vuoden 2024 avustuksen käytöstä kasvatuksen ja koulutuksen toimiala tulee pyytämään selvityksen vuoden 2025 avustushakemuksen yhteydessä.

Lisätietojen antaja

Leena Palve-Kaunisto, palvelupäällikkö, puhelin: 09 310 86809

leena.palve@hel.fi

Emmi Halmirinne, taloussuunnittelija, puhelin: 09 310 39480

emmi.halmirinne@hel.fi

Päättäjä

Tero Vuontisjärvi
talous- ja suunnittelujohtaja