Avustuksen myöntäminen, koululaisten iltapäivätoiminnan avustukset lukuvuodelle 2024-2025, toiminta-avustukset ja maksukompensaatiot

HEL 2024-007269
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 118

Helsingin Icehearts ry:lle maksettavan perusopetuslain mukaisen koululaisten iltapäivätoiminnan avustuksen oikaiseminen lukuvuodelle 2024–2025

Talous- ja suunnittelujohtaja

Päätös

Talous- ja suunnittelujohtaja päätti tarkistaa 28.5.2024 (§ 70) tehtyä päätöstä siten, että Helsingin Icehearts ry:n perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustus 20.9.2024 oppilastilanteen mukaisesti lukuvuodelle 2024–2025 on 46 422 euroa.

Helsingin Icehearts ry:lle on elokuussa 2024 maksettu 10 630 euroa.

Samalla talous- ja suunnittelujohtaja päätti, että Icehearts ry:lle maksetaan jäljellä oleva 35 792 euron iltapäivätoiminnan avustus lukuvuoden 2024–2025 jäljellä olevissa avustuserissä seuraavasti:

Lokakuu 2024: 10 918 euroa

Tammikuu 2025: 12 437 euroa

Maaliskuu 2025: 12 437 euroa

Päätöksen perustelut

Avustusperiaatteiden mukaisesti järjestökohtainen avustussumma tarkistetaan oppilasmäärien laskentapäivän 20.9.2024 mukaisesti. Oppilasmäärän muutoksen vuoksi avustussumma nousee 6150 euroa, josta vähennetään välipalan osuus 731 euroa.

Helsingin Icehearts ry:n oppilasmäärä 20.9.2024 tarkistuksen jälkeen on 37, joka on 5 laskennallista oppilasta aikaisemmin arvioitua enemmän.

Lokakuun maksuerässä on huomioitu lukuvuoden 2023–2024 kasvatuksen ja koulutuksen toimialan maksamien välipalakustannusten vaikutus palveluntuottajalle maksettuun avustussummaan, niiden ryhmien osalta, joille kaupunki tilaa ja maksaa välipalan. Siltamäen ala-asteen ryhmän välipalalaskut on maksettu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan toimesta, joten huomioidaan 1 518 euron vähennys avustussummassa.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 21.5.2024 (§ 115) päättänyt perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustusperusteiden mukaiset laskennalliset euromäärät lukuvuodelle 2024–2025. Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti 23.5.2023 (§100) valtuuttaa talous- ja suunnittelujohtajan tekemään avustuksia koskevat järjestökohtaiset maksatuspäätökset sekä päättämään tarvittaessa ennakkoavustusten myöntämisestä.

Helsingin Icehearts ry on toimittanut kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle kaikki tarvittavat avustushakemuksen liitteet.

Lisätietojen antaja

Emmi Halmirinne, taloussuunnittelija, puhelin: 09 310 39480

emmi.halmirinne@hel.fi

Elina Kauppinen, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 79 638

elina.kauppinen@hel.fi

Päättäjä

Tero Vuontisjärvi
talous- ja suunnittelujohtaja