Virkasuhteen täyttäminen, Koillisen terveysasema, Puistolan toimipiste, ylilääkäri, SOTEPE-02-280-24

HEL 2024-008275
Asialla on uudempia käsittelyjä

Ylilääkärin viran täyttämättä jättäminen, Koillisen terveysasema, Puistolan toimipiste, työavain SOTEPE-02-280-24

§ 14

Päätös

Terveysasemien johtajalääkäri päätti jättää ylilääkärin viran (vakanssinumero 19004, Koillisen terveysasema, Puistolan toimipiste) täyttämättä kelpoisuusehdot täyttävien ja soveltuvien hakijoiden puuttumisen vuoksi.

Ylilääkärin virka julistetaan haettavaksi uudelleen myöhemmin.

Päätöksen perustelut

Ylilääkärin virka on ollut haettavana 17.5.–3.6.2024 kaupungin sähköisen rekrytointipalvelun sisäisessä ja ulkoisessa haussa.

Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtajan tekemän henkilöstöhallinnon delegointipäätöksen 22.12.2022 § 199 mukaan ylilääkärin virkaan ottaa terveysasemien johtajalääkäri.

Ylilääkärin tehtävänä on johtaa ja kehittää terveysaseman toimintaa yhteistyössä osastonhoitajan kanssa. Hän toimii lähiesihenkilönä aseman lääkäreille. Tehtäviin kuuluu esimiestyön lisäksi kliinistä työtä noin 50%.

Ylilääkärin viran kelpoisuusvaatimuksena on Suomessa laillistetun lääkärin oikeudet ja erikoislääkärin tutkinto yleislääketieteen tai muulla soveltuvalla alalla.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen taito.

Perustuslain 125 §:n mukaan viran yleiset nimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää hyviä yhteistyö-, vuorovaikutus- ja organisointitaitoja sekä tavoitteellisuutta ja johdonmukaisuutta. Hallinnollisia tehtäviä pitää pystyä hoitamaan täsmällisesti ja tarkasti ja ilman aiheetonta viivytystä.

Määräajassa hakemuksen jätti 1 hakija, jolta puuttuu soveltuva erikoislääkärin tutkinto. Yhteenveto hakemuksen jättäneistä on tämän asiakirjan liitteenä 1.

Virka jätetään täyttämättä kelpoisten ja soveltuvien hakijoiden puuttumisen vuoksi.

Päätös tullut nähtäväksi 06.06.2024

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Päättäjä

Nimi
Timo Lukkarinen

Titteli
Terveysasemien johtajalääkäri

Lisätietojen antaja

Nimi
Marika Buch Lund

Titteli
Johtava ylilääkäri

Liitteet (pdf)

1. Hakijalistaus
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, tai joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan tai elinkeinonharjoittajan liike- tai ammattisalaisuuden, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. (Julkisuuslaki § 621/1999, Laki sähköisen viestinnän palveluista § 917/2014, Tietosuojalaki § 1050/2018, Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista § 812/2000, Potilaslaki § 785/1992, Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista § 1397/2016 ). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.