Testisisältö

Vahingonkorvaus, takaisinsaantivaatimus, henkilövahinko, 30.1.2024, Hämeentie 9, Pohjola Vakuutus Oy

HEL 2024-008334
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 15

Takautumisvaatimus, liukastuminen, Pohjola Vakuutus Oy

Tiimipäällikkö

Päätös

Lakipalvelut-yksikön vahingonkorvaustiimin päällikkö päätti hylätä hakijan takautumisvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Hakijan vaatimus

Hakija on 6.6.2024 esittänyt kaupungille määrältään 4 015,39 euron takautumisvaatimuksen. Vaatimuksen mukaan vakuutusyhtiöllä on takautumisoikeus kaupunkia kohtaan maksamassaan liukastumisvahingossa 87-2024-006153-8 työtapaturma- ja ammattitautilain 270 §:n perusteella. Vaatimuksen mukaan vahingonkärsijä on liukastunut jalkakäytävällä 30.1.2024 klo 7.30 Väinö Tannerin kentän puolella osoitteessa Hämeentie 9 juuri ennen bussipysäkkejä Sörnäisistä katsoen. Vaatimuksen mukaan kulkuväylä oli vahingon tapahtumishetkellä jäinen, sileä, täysin hiekoittamaton ja jään pinnalla oli ehkä vettä. Vaatimuksen liitteenä on toimitettu kartta, johon on merkitty tarkka vahinkopaikka.

Sovellettavat normit ja ohjeet

Kunnossapitolaki edellyttää kaupunkia pitämään kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen tarpeet sekä terveellisyys, liikenneturvallisuus ja liikenteen esteettömyys.

Kadun kunnossapito käsittää lumen ja jään poistamisen, kadun pinnan pitämisen tasaisena sekä liukkauden torjumisen.

Helsingissä talvihoidon piiriin kuuluvat alueet on jaettu kunnossapitoluokkiin liikenteellisen merkityksen mukaan. Vahinkopaikka on jalkakäytävä, jota kunnossapidetään A-luokan mukaisesti.

A-luokan kevyen liikenteen väylän aurauksen lähtökynnys on 5 cm lunta. Kun lähtökynnys on ylittynyt, toimenpideaika auraukselle on neljä tuntia, kuitenkin niin, että klo 17 ja klo 3 välisenä aikana satanut lumi poistetaan klo 7 mennessä. Liukkaudentorjunnan osalta toimenpideaika on kolme tuntia, kuitenkin niin, että klo 18 ja klo 4 välisenä aikana havaittu tuntuvasti lisääntynyt liukkaus torjutaan klo 7 mennessä. Toimenpideaika alkaa siitä, kun säätilassa tapahtunut muutos aiheuttaa liukkauden tuntuvan lisääntymisen.

Vahingonkorvausvastuun edellytykset

Pelkkä vahinkotapahtuma ei yksinään aiheuta kaupungille korvausvastuuta.

Kadun kunnossa- ja puhtaanapitoon liittyvä vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukselle eli kadun kunnossapitovelvollisen on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys.

Kadun kunnossapitovelvollinen vapautuu vahingonkorvausvastuustaan osoittamalla, että kunnossapito on hoidettu asianmukaisesti tai että vallinneet olosuhteet ovat tehneet kunnossapitotyöt hyödyttömiksi tai että kunnossapidosta huolehtiminen olisi vahinkohetken olosuhteissa ollut ylivoimaista.

Jos vahingon kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai jos muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä, voidaan vahingonkorvausta kohtuuden mukaan sovitella tai evätä kokonaan.

Asiassa saadut tiedot ja selvitykset

Vahinkopaikan kunnossapitotoimenpiteistä on pyydetty selvitys alueen kunnossapidosta vastaavalta. Saadun selvityksen mukaan vahinkoalueella on aloitettu talvikunnossapidon toimenpiteet, eli auraus ja hiekoitus vahinkopäivänä 30.1.2024 klo 1. Vahinkopaikan kohdalla toimenpiteet on tehty 30.1.2024 klo 9.49. Vahinkoa edeltävinä päivinä auraus ja hiekoitus alueella on aloitettu 29.1.2024 klo 6, 28.1.2024 klo 7, 27.1.2024 klo 6 ja 26.1.2024 klo 6. Alueen aurauksessa on käytetty kulkuväylän pinnan karhentavaa verkkoterää. Selvitys perustuu GPS-tietoon.

Kaupungille on saapunut yksi, vahingonkärsijän antama palaute vahinkopaikan talvikunnossapidon tarpeesta. Palaute on saapunut kaupungin palautejärjestelmään 1.2.2024 klo 15.58. Kaupungille ei ole saapunut muita vastaavia vahingonkorvausvaatimuksia.

Forecan mukaan Kaisaniemen havaintoasemalla tehdyissä mittauksissa vahinkopäivänä 30.1.2024 ennen klo 8 lämpötila on vaihdellut -0,7 °C ja 1,4 °C välillä. Lämpötila on 30.1.2024 klo 5 kääntynyt plussalta pakkasen puolelle. Lämpötila on ollut plussan puolelle 28.1.2024 klo 2 lähtien, jolloin lumen syvyydeksi on mitattu havaintoasemalla 30 cm. 26.1.2024 jälkeen ennen vahingon tapahtumista ei ole esiintynyt sateita. Vahinkopäivänä klo 7 lämpötila on ollut -0,1 °C ja klo 8 lämpötila on ollut -0,7 °C. Lumen syvyydeksi on mitattu vahinkopäivän 30.1.2024 ajan ennen vahingon tapahtumista 26 cm.

Olosuhteiden huomioonottaminen ja muut asiaan vaikuttavat tekijät

Liukkauden torjuntaa ei ole mahdollista toteuttaa siten, että kulkuväylät eivät koskaan olisi liukkaat (esim. KKO:1998:147). Liukkaudentorjuntatoimenpiteillä ei aina voida täysin estää jään aiheuttamaa liukkautta siinäkään tapauksessa, että kunnossapito on ollut asianmukaisella ja kunnossapitolain edellyttämällä tasolla. Aina on jokin kohta, johon on mahdollista liukastua. (Vakuutuslautakunnan ratkaisu FINE-001397.)

Kadun käyttäjät voivat omilla toimillaan pienentää onnettomuusriskiään varautumalla keliolosuhteiden muutoksiin ja ottamalla ne riittävästi liikkumisessaan huomioon (HE 281/2004 vp, s. 16). Vaaran ja vahingon välttämiseksi tienkäyttäjän on noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta.

Yhteenveto ja johtopäätökset

Vahinkopaikan liukkaudentorjunnasta on huolehdittu asianmukaisesti, koska vahinkoaluetta on talvikunnossapidetty päivittäin vahinkopäivänä 30.1.2024 ja vahinkoa edeltävinä päivinä hiekoittamalla ja auraamalla. Vahingon tapahtumishetkellä 30.1.2024 klo 7.30 talvikunnossapidon toimenpiteet vahinkoalueella ovat olleen meneillään, ja vahinkopaikan kohdalla toimenpiteet on tehty klo 9.49. Lämpötila on kääntynyt vahinkopäivänä muutama tunti ennen vahingon tapahtumista pakkasen puolelle useamman päivän kestäneen plussakelijakson jälkeen. On tunnettu tosiasia, että kyseessä olleet olosuhteet saattavat aiheuttaa liukkauden lisääntymistä. Talvisissa olosuhteissa liikkuessaan jalankulkijan on noudatettava huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi.

Vallitsevan oikeuskäytännön mukaisesti ja asiassa saatujen selvitysten perusteella vahinkoaikaan vallinneet sääolot ja suoritetut kunnossapidon toimenpiteet huomioiden kaupunki katsoo toimineensa huolellisesti. Näin ollen kaupunki ei ole laiminlyönyt kunnossapitolain mukaisia tehtäviään, eikä ole asiassa korvausvelvollinen.

Sovelletut säännökset

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 6 luku 1 §

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §

Tieliikennelaki (729/2018) 3 §

Työtapaturma- ja ammattitautilaki (459/2015) 270 §

Toimivalta

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan 22.12.2023 tekemän päätöksen § 51 mukaan lakipalvelut-yksikön vahingonkorvaustiimin päällikkö päättää toimialaa koskevasta vahingonkorvauksesta silloin, kun vahingonkorvausvaatimuksen määrä on enintään 5 000 euroa.

Lisätietojen antaja

Eeva-Maria Mattila, valmistelija, puhelin: 09 310 34957

kymp.korvausasiat@hel.fi

Päättäjä

Inkeri Lehmusoksa
tiimipäällikkö