Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Vahingonkorvaus, esinevahinko, 28.5.2024, Taivallahden peruskoulu

HEL 2024-008423
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 21

Vahingonkorvausvaatimus rikkoutuneista silmälaseista

Hallintopäällikkö

Päätös

Vs. hallintopäällikkö päätti kohtuussyistä hyväksyä ********** (jäljessä hakija) vahingonkorvausvaatimuksen ja myöntää silmälasien korjauskustannuksen 59 euroa.

Päätöksen perustelut

Hakija (opettaja) on esittänyt 7.6.2024 Helsingin kaupungin kirjaamoon saapuneessa vahingonkorvausvaatimuksessa 59 euron suuruisen korvausvaatimuksen työssä rikkoutuneista silmälaseista. Liitteenä on toimitettu silmälasiliikkeen korjauskustannuslaskelma 59 euroa. Perusopetuksen oppilaan lyönti on yllättäen osunut hakijaa takaapäin kasvoihin. Silmälasien sanka katkesi.

Silminnäkijät vahvistavat sattuneen vahingon.

Korvausvelvollisuuden syntyminen vaatii vastuuperusteen, muutoin vahinko jää vahingonkärsijän kannettavaksi.

Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan 1 momentin mukaan joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen. Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Vahingonkorvauslain 5 luvun 5 §:n mukaan esinevahinkona on korvattava esineen korjauskustannukset ja vahingosta aiheutuneet muut kulut sekä arvonalennus taikka tuhoutuneen tai hukatun esineen arvo. Esineen uushankintahintaa ei korvata, kun esine on käytetty.

Asiassa ei ole ilmennyt, että vahinko olisi aiheutunut kasvatuksen ja koulutuksen toimialan työntekijän tai viranhaltijan virheestä tai laiminlyönnistä työssä. Vahinko ei ole myöskään aiheutunut siitä, että työnantaja olisi rikkonut tai laiminlyönyt palvelussuhteeseen liittyviä velvollisuuksiaan. Mikäli kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ei ole vahingonkorvauslain nojalla korvausvelvollinen, voidaan aiheutunut vahinko kuitenkin poikkeuksellisesti harkinnan mukaan kohtuussyistä korvata kokonaan tai osittain. Kohtuulliseksi katsotaan, että hakijalle korvataan silmälasien korjauskustannus.

Lisätietojen antaja

Jaana Iivonen, lakimies, puhelin: 09 31015036

jaana.iivonen@hel.fi

Päättäjä

Henna Lehto
Vs. hallintopäällikkö