Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankinta, vaativan tason laitoshoidon erityisen huolenpidon jakso, Perhekuntoutuskeskus Lauste ry

HEL 2024-008730
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 15

Vaativan tason laitoshoidon erityisen huolenpidon jakson pienhankinta, Perhekuntoutuskeskus Lauste ry

Asiakasohjauksen ja valvonnan päällikkö

Päätös

Asiakasohjauksen ja valvonnan päällikkö päätti hankkia vaativan tason laitoshoidon erityisen huolenpidon jakson Perhekuntoutuskeskus Lauste ry:n tuottamana liitteessä 1 yksilöidylle asiakkaalle 90 vuorokaudeksi. Hankinnan arvonlisäveroton kokonaisarvo on 61 920 euroa.

Kyseessä on hankintalain kansallisen kynnysarvon alle jäävä pienhankinta, johon ei sovelleta hankintalakia.

Päätöksen perustelut

Kaupungin pienhankintaohjeiden mukaan pienhankinta voidaan jättää kilpailuttamatta, kun käsillä on jokin hankintalain mukaisia suorahankintaperusteita vastaava peruste.

Hankinnan kohteena on vaativan tason laitoshoidon erityisen huolenpidon jakso. Kyseessä on tilaajan lakisääteisen järjestämisvastuun piiriin kuuluva sosiaalipalvelu.

Palvelun järjestäminen toteuttaa lapsen edun, eikä asiakkaan sosiaalihuollon palvelutarpeeseen vastaaminen ole mahdollista tilaajan oman tuotannon tai kilpailutukseen perustuvan sopimuksen perusteella. Valittavalla palveluntuottajalla on asiakkaan hoidon ja hoivan tarpeen edellyttämä erityisosaaminen ja muut asiakkaan edun mukaisen palvelun toteutuksen edellytykset.

Sopimuksen tekeminen on ehdottoman välttämätöntä, eikä säädettyjä määräaikoja voida noudattaa hankintayksiköstä riippumattomasta, ennalta arvaamattomasta syystä aiheutuneen kiireen vuoksi. Asiakkaan palvelutarve edellyttää hoitojaksoa, eikä kilpailutuksen järjestäminen ole mahdollista asian aikataulu huomioiden.

Hankintaa koskevat asiakkaan henkilötiedot on yksilöity liitteessä 1, joka on salassa pidettävä viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 24 §:n 1 momentin 25 kohdan perusteella.

Asiakasohjauksen ja valvonnan päällikön oikeus toteuttaa hankinta perustuu sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan päätökseen hankintavaltuuksista sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalla 12.12.2023 § 260.

Lisätietojen antaja

Sari Säilynoja, vs. asiakasohjauksen ja valvonnan päällikkö, puhelin: 09 310 46889

sari.sailynoja@hel.fi

Päättäjä

Sari Säilynoja
asiakasohjauksen ja valvonnan päällikkö

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 25 k

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.