Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Vahingonkorvaus, esinevahinko, 8.6.2024, Myllypuron seniorikeskus, ryhmäkoti Sointu

HEL 2024-009782
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 104
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Vahingonkorvausvaatimus rikkoutuneista silmälaseista

Yksikön päällikkö

Päätös

Laki- ja hallintoasioiden päällikkö päätti, että hoitaja ********** (jäljempänä hakija) korvataan kohtuussyistä 79 euroa Myllypuron seniorikeskuksen ryhmäkoti Soinnun osastolla 8.6.2024 rikkoutuneista silmälaseista.

Päätöksen perustelut

Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Virheellisellä teolla tai laiminlyönnillä ja esinevahingolla on oltava syy-yhteys.

Myllypuron seniorikeskuksen Soinnun osastolla hoitajana toiminut hakija vaatii korvaushakemuksessa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialaa korvaamaan hänen 8.6.2024 työvuorossaan rikkoutuneista silmälaseistaan 104 euroa.

Osastonhoitajan selvityksen mukaan hakija oli avustamassa asiakasta iltatoimissa, kun asukas oli tarttunut hakijan paidan hihasta ja oikeasta kädestä. Asukas oli aggressiivinen, eikä hakija saanut asukasta irrottamaan otettaan. Asukkaan käsi huitaisi hakijan silmälaseihin, jolloin silmälasien sanka hajosi.

Asiassa ei ole esitetty sellaisia tietoja tai sellaista näyttöä, jonka perusteella voitaisiin todeta, että hakijalle sattunut vahinkotapahtuma olisi johtunut sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan työntekijän virheestä tai laiminlyönnistä.

Mikäli sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala ei ole vahingonkorvauslain nojalla korvausvelvollinen, voidaan aiheutunut vahinko kuitenkin harkinnan mukaan korvata kohtuussyistä osittain tai kokonaan.

Kun vahinko on aiheutunut käytettyjen silmälasien rikkoutumisesta, korvauksen määrää arvioitaessa otetaan huomioon käyttöikään perustuva vähennys. Silmälasien uushankintaa ei korvata. Esineen arvon määrityksessä käytetään vakuutuslaitosten eri esineryhmistä laadittuja ikävähennystaulukoita.

Hakija on toimittanut korvaushakemuksen liitteenä ostokuitin rikkoutuneiden silmälasien tilalle hankkimistaan uusista laseista. Korvaushakemuksen mukaan rikkoutuneet silmälasit oli hankittu vuonna 2023 ja niiden hinta on ollut 79 euroa. Uusien silmälasien hinta on ollut 104 euroa.

Edellä todetun perusteella ottaen huomioon käytettyjen silmälasien todennäköisen arvon, katsotaan kohtuulliseksi korvausmääräksi 79 euroa.

Lakiasioiden ja päätöksenteon tuen yksikön päällikön toimivalta päättää vahingonkorvauksesta perustuu sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtajan päätökseen 25.1.2023 § 36.

Lisätietojen antaja

Ella Lumio, korkeakouluharjoittelija, puhelin: 040 706 3985

ella.lumio@hel.fi

Päättäjä

Johanna Sorvettula
laki- ja hallintoasioiden päällikkö