Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankinta, Länsi-Herttoniemen lisä- ja väistötilapaviljongin toimittajan valinta ja vuokraus, kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2024-010820
Asialla on uudempia käsittelyjä
21. / 298 §

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto Länsi-Herttoniemeen osoitteeseen Siilitie 14 toteutettavien varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen lisä- ja väistötilojen hankesuunnitelmasta

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

Lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle puoltavan lausunnon 22.8.2024 päivätystä Länsi-Herttoniemen lisä- ja väistötilan hankesuunnitelmasta (liite 1).

Lautakunta edellyttää erityistä huomiota kiinnitettävän tilojen valmistumiseen sovitussa aikataulussa, mikä on edellytys lakisääteisten palvelujen toteuttamiselle.

Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta lausuu hankesuunnitelmasta seuraavaa:

Hankesuunnitelma vastaa kasvatuksen ja koulutuksen toiminnallisia tavoitteita. Tilojen suunnittelussa ja toteutuksessa tulee edelleen työskennellä yhdessä käyttäjätoimialan kanssa. Tilojen suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota äänieristykseen, äänenvaimennukseen ja valaistukseen. Tilat ja pintarakenteet tulee suunnitella helposti siivottaviksi, huollettaviksi ja korjattaviksi.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta painottaa hankkeen kustannusseurannan ja laadunvalvonnan tärkeyttä koko prosessin aikana. Niillä on suuri vaikutus terveelliseen ja turvalliseen oppimisympäristöön sekä toimialan käyttökustannuksiin.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Satu Järvenkallas

Lisätietojen antaja

Ulla Manninen, projektiarkkitehti, puhelin: 09 310 22493

ulla.k.manninen@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Hankesuunnitelma 22.8.2024 Länsi-Herttoniemen lisä- ja väistötilat
Liitettä ei julkaista internetissä.
2. Länsi-Herttoniemen lisä ja väistötila viitesuunnitelmat
Liitettä ei julkaista internetissä.
3. Työsuojelulausunto Herttoniemen paviljonki ala-aste ja Lpk
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.