Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankesuunnitelma, Rautatientorin vesivuotojen korjaukset, liikenneliikelaitos

HEL 2024-011237
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 67

Rautatientorin metroaseman vesivuotojen korjaaminen

Toimitusjohtaja

Päätös

Toimitusjohtaja hyväksyi Rautatientorin metroaseman vesivuotojen korjaamisen hankesuunnitelman niin, että hankkeen arvonlisäveroton enimmäishinta on 550.000 euroa.

Päätöksen perustelut

Kyseessä on maanalaisissa tiloissa sijaitsevan Rautatieaseman ja Asematunnelin välisen, patoseinärakenteena toimivan kaivinpaaluseinän tiivistäminen ja kesällä 2024 siinä ilmenneiden vesivuotojen paikkaaminen. Tarkoituksena on estää laajempien vesivuotojen syntyminen patoseinän osuudella. Tällä varmistetaan niin Rautatientorin metroaseman, Asematunnelin kuin läheisten muiden kiinteistöjen rakenteellinen kestävyys ja vaurioitumattomuus. Patoseinän omistus ja ylläpitovastuu on alueen eri osapuolien välillä selvitettävänä ja kustannusvastuut tarkentuvat selvitysten valmistumisen myötä. Patoseinän tiivistystyöt on kuitenkin tarkoituksenmukaista toteuttaa heti, jotta laajempia vaurioita ei pääse syntymään.

Toimivalta

Hallintosäännön 11 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan liikelaitoksen johtokunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää, kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa, tilahankkeen tarveselvitykseen perustuvan hanke- tai muun suunnitelman ja muun kuin tilahanketta koskevan suunnitelman ja piirustuksen hyväksymisestä.

HKL:n johtokunta on siirtänyt 21.8.2020, 123 § ja 124 §, em. suunnitelmien ja piirustuksien hyväksymiseen liittyvää toimivaltaa HKL:n toimitusjohtajalle 1 milj. euroon (alv 0 %) asti.

Lisätietojen antaja

Saara Kanto, toimitusjohtaja, puhelin: 09 310 20277

saara.kanto@hel.fi

Päättäjä

Saara Kanto
toimitusjohtaja