Kokoonpanon muutos, kaupunginvaltuusto, eroaminen, Karinoja Erkki

HEL 2024-012823
Asialla on uudempia käsittelyjä

V 6.11.2024, Eron myöntäminen varavaltuutetun luottamustoimesta

5. / 650 §

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto

  • myöntää Erkki Karinojalle eron varavaltuutetun luottamustoimesta ja
  • toteaa, että keskusvaalilautakunta nimeää Perussuomalaisten valtuustoryhmälle uuden varavaltuutetun kaupunginvaltuuston jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Samalla kaupunginvaltuusto tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Erkki Karinoja on pyytänyt 30.9.2024 eroa varavaltuutetun luottamustoimesta kotipaikkakunnan muuttumisen vuoksi.

Kuntalain 70 §:n 3 momentin mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Valtuusto myöntää eron valtuutetuille ja varavaltuutetuille.

Vaalilain (714/1998) 93 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja, jos varavaltuutettujen määrä jää valtuuston toimikauden aikana vajaaksi.

Kaupunginvaltuuston myönnettyä Erkki Karinojalle eron varavaltuutetun luottamustoimesta, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa nimeämään perussuomalaisten valtuustoryhmälle yhdeksännen varavaltuutetun.

Päätös tullut nähtäväksi 01.11.2024

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Esittelijä

Nimi
Kirsi Remes

Titteli
Hallintojohtaja

Lisätietojen antaja

Nimi
Sanna Selkiaho

Titteli
Hallintosuunnittelija

Liitteet (pdf)

1. Eroilmoitus 30.9.2024
Liitettä ei julkaista internetissä.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.