Henkilöstöhankinnan periaatteet, kaupunginkanslia

HEL 2024-013967
Asialla on uudempia käsittelyjä

Henkilöstöhankinnan periaatteet

§ 54

Päätös

Henkilöstöjohtaja päätti antaa liitteen mukaisen ohjeen henkilöstöhankinnan periaatteista. Tämä ohje korvaa 1.11.2020 annetun henkilöstöhankinnan periaatteet -ohjeen.

Päätöksen perustelut

Ohjetta on tarkennettu nykyisten toimintatapojen mukaiseksi. Keskeisimpiä muutoksia ohjeessa ovat palkan ilmoittaminen työpaikkailmoituksissa, urakehitysmahdollisuuksien tukeminen kaupungin sisällä sekä ulkomaisten tutkintojen arviointikäytäntöjen selkeyttäminen rekrytoinneissa.

Asia on käsitelty yhteistoimintamenettelyssä kaupungin henkilöstötoimikunnassa 21.10.2024.

Hallintosäännön 12 luvun 3 §:n 1 momentin 7 kohdan mukaan henkilöstöjohtaja antaa henkilöstöhallintoa koskevia menettelyohjeita.

Päätös tullut nähtäväksi 27.11.2024

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Päättäjä

Nimi
Petri Lumijärvi

Titteli
Henkilöstöjohtaja

Lisätietojen antaja

Nimi
Henna Heikkinen

Titteli
Asiantuntija

Liitteet (pdf)

1. Henkilöstöhankinnan periaatteet 2024
Liitettä ei julkaista internetissä.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.