Hankesuunnitelma, metroradan vaihteiden vaihdot Itäkeskuksessa, liikenneliikelaitos

HEL 2024-016135
Asialla on uudempia käsittelyjä

Metroradan vaihteiden vaihdot Itäkeskuksen länsipuolella, hankesuunnitelman korotus

10. / 114 §

Päätös

Johtokunta hyväksyi Metroradan vaihteiden vaihdot Itäkeskuksen länsipuolella -hankesuunnitelman korotuksen esityksen mukaan niin, että hankkeen arvonlisäveroton kokonaishinta on enintään 1.570.000 euroa kustannustasossa lokakuu 2024.

Johtokunta jatkoi toimitusjohtajan valtuutusta päättää hankkeeseen liittyvistä hankinnoista enimmäishinnan puitteissa.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Metroliikenne rasittaa ja kuluttaa metroradalla olevia vaihteita ja vaihteita on ajoittain uusittava metroliikenteen turvallisuuden ja luotettavuuden varmistamiseksi.

Hankkeen strategiasidonnaisuus

Helsingin kaupunkistrategiassa 2025–2029 todetaan Helsingin liikennejärjestelmän nojautuvan ensisijaisesti joukkoliikenteeseen ja että joukkoliikenteen houkuttelevuus kehittyy positiivisesti. Päätösehdotus tukee tätä kaupunkistrategian tavoitetta ja on näin strategian mukainen.

Hankkeen lähtökohdat ja tavoitteet

Itäkeskuksen metroaseman länsipuolisella rata-alueella on useita vaihteita. Näistä osa on vaihdettu uusiin vuonna 2021, mutta tuolloin vaihtamatta jätetyt vaihteet ovat yli 40 vuotta vanhoja ja elinkaarensa päässä. Elinkaarensa päässä olevat vaihteet vaativat usein korjaamista ja siten nostavat metroradan käyttökustannuksia.

Korjaamisella ja yksittäisten pienempien komponenttien vaihdolla vaihteiden elinkaarta pystytään pidentämään, mutta ei loputtomasti. Radan alusrakenteita ei pystytä uusimaan ja parantamaan näiden pienempien korjaustöiden osana.

Vaihteiden vaihdolla turvataan metroradan turvallinen ja luotettava liikennöinti. Vaihdeviat voivat johtaa metroliikenteen rajoituksiin tai keskeytymiseen korjausten ajaksi.

Hankkeen toteuttaminen

Hankkeessa vaihdettiin 9 kappaletta Itäkeskuksen länsipuolisen rata-alueen vaihteita sekä 1 raideristikko.

Hankkeen toteutuksessa on hyödynnetty Vuosaaren metrosillan peruskorjauksen aikaista normaalista poikkeavaa liikennöintiä, jotta vaihtotyöt pystyttiin suorittamaan pienemmin häiriöin.

Muutokset hankesuunnitelmassa

Hankkeen toteutussuunnittelussa todettiin, että toteutuksen ajaksi tarvitaan myös muutoksia junien kulkuteitä ohjaavaan ja valvovaan asetinlaitteeseen. Muutokset koskivat kesän 2025 poikkeusliikenteen aikana asetinlaitteessa määriteltyjä sivusuojia, käyttöliittymälistoissa määritettyjä sivusuojia sekä ATS-automatiikan kulkutiepriorisointeja.

Asetinlaitemuutoksien sekä poikkeusliikennemallin takia projektissa käytettiin ulkopuolista valvojaa tarkastamaan projektin aikainen liikennöintimalli.

Uusi kustannusarvio ja kustannusten ylitys

Hankesuunnitelman mukainen enimmäishinta-arvio osoittautui riittämättömäksi, koska materiaali- ja työkustannukset olivat ennakoitua suurempia ja projektiin sisältyi aiemmista vastaavista vaihdeprojekteista poikkeavia kustannuseriä.

Vaihdeasennuksissa käytetyn alihankkijan kustannukset ovat toteutuneet arvioitua suurempina, koska asennukset on pitänyt tehdä tunneliolosuhteissa.

Vaihteiden materiaalikustannukset olivat kasvaneet nopeammin kuin mitä hankintayksikön arvio aiempien hankintojen ja yleisen kustannustason kehityksen perusteella oletti.

Aiemmista poikkeavia kustannuseriä olivat poikkeusliikenteen vaatimat asetinlaitemuutokset sekä ulkopuolisen turvallisuusvalidoijan käyttö projektissa.

Hankkeen kokonaiskustannukset ovat enintään 1.570.000 euroa (alv 0 %) lokakuun 2024 kustannustasossa.

Hankkeen kustannustason (esityksen mukaisesti lokakuu 2024) seurannassa käytetään maanrakennuskustannusindeksiä (2015=100, 10/2024 pisteluku 129,81).

Hankkeen enimmäishintaa esitetään korotettavaksi 280.000 eurolla, jotta edellä mainitut kustannuksia kasvattaneet tekijät tulevat huomioiduiksi ja hanke saatettua loppuun.

Enimmäishinnan korotusesitys jakautuu seuraavasti:

Ratatyöt 84.000 eur
Materiaalihankinnat 80.000 eur
Asetinlaitemuutos 116.000 eur

Hanke on mahdollista toteuttaa HKL:n vuoden 2025 hyväksytyn investointiohjelman määrärahojen puitteissa.

Hankkeen käyttötalousvaikutukset

Hanke aiheuttaa 40 vuoden poistoajalla tasapoistoina 39.250 euron vuotuisen lisäyksen poistokustannuksiin.

Vaihteiden uusiminen tuottaa noin 42.900 euron vuotuisen säästön ylläpitokustannuksiin verrattuna tilanteeseen, jossa vanhoja vaihteita korjattaisiin jatkuvasti.

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) perussopimuksen perusteella asemiin ja rataan kohdistuvista kuluista 50 % investoinnin poistoista ja 50 % laskennallisista korkomenoista voidaan laskuttaa HSL:ltä.

Loppuosa poistoista jää suoraan liikenneliikelaitoksen (HKL) kaupungin infratukena maksettavaksi.

Toimivalta

Hankkeesta päättäminen

Hallintosäännön 11 luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan liikelaitoksen johtokunta päättää kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa muun kuin tilahanketta koskevan suunnitelman ja piirustuksen hyväksymisestä.

Kaupunginhallituksen vahvistamien hyväksymisrajojen mukaan HKL:n johtokunta päättää enintään 5.000.000 euron hankkeista.

Hankkeen arvonlisäverottoman kokonaishinnan ollessa 1.570.000 euroa HKL:n johtokunta voi päättää hankkeen hyväksymisestä.

Hankinnat

Hallintosäännön 11 luvun 1 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan liikelaitoksen johtokunta, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita.

Liikenneliikelaitoksen johtokunta 19.12.2024 § 107

Päätös

Johtokunta hyväksyi Metroradan vaihteiden vaihdot Itäkeskuksen länsipuolella -hankesuunnitelman esityksen mukaan niin, että hankkeen arvonlisäveroton kokonaishinta on enintään 1.290.000 euroa kustannustasossa lokakuu 2024.

Johtokunta valtuutti toimitusjohtajan päättämään hankkeeseen liittyvistä hankinnoista enimmäishinnan puitteissa.

Esittelijä
toimitusjohtaja
Saara Kanto
Lisätiedot

Saara Kanto, toimitusjohtaja
puhelin: 310 20277, saara.kanto@hel.fi

Päätös tullut nähtäväksi 22.12.2025

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Esittelijä

Nimi
Saara Kanto

Titteli
Toimitusjohtaja

Lisätietojen antaja

Nimi
Saara Kanto

Titteli
Toimitusjohtaja