Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankinta, laitureiden ankkuroiminen ja varustelu Pohjoisrannan venesatamassa

HEL 2024-016873
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 167

Laitureiden ankkuroiminen ja varustelu Pohjoisrannan venesatamassa, urakoitsijan valinta

Yksikön päällikkö

Päätös

Yksikön päällikkö hyväksyi A-Laiturit Oy:n tarjouksen kokonaistaloudellisesti edullisimpana ja päätti, että A-Laiturit Oy:n kanssa tehdään Laitureiden ankkuroiminen ja varustelu Pohjoisrannan venesatamassa urakkaa koskeva hankintatilaus. Hankinnan arvo on 35 080,34 euroa (alv 0 %).

Hankintasopimus tulee voimaan vasta, kun tilaus on tehty.

Päätöksen perustelut

Hankinnan kohde ja hankintamenettely

Ponttonilaitureiden uudelleenjärjestely Pohjoisrannan venesatamassa.

Kilpailutus perustuu Helsingin kaupunkiympäristön toimialan 3.12.2024 päivättyyn tarjouspyyntöön “Laitureiden ankkuroiminen ja varustelu Pohjoisrannan venesatamassa”. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon 150 000 euroa alittava rakennusurakka.

Tarjouspyyntö lähetettiin neljälle eri tarjoajalle.

Saadut tarjoukset

Määräaikaan 13.12.2024 klo 11:00 mennessä tarjouksen jättivät seuraavat tarjoajat:

A-Laiturit Oy
35 080,34 euroa
Suomen Vesityö Oy
53 200,00 euroa
T&T Merityöt Oy
55 400,00 euroa

Tarjoajien soveltuvuus ja tarjousten tarkastus

Tarjouspyynnössä esitettiin tarjoajien soveltuvuutta koskevat vaatimukset sekä tarjouksen sisällölle asetetut vähimmäisvaatimukset

Kaikki tarjoajat täyttävät tarjoajalle asetetut soveltuvuusvaatimukset ja tarjoukset ovat tarjouspyynnön mukaisia.

Tarjousten vertailu ja sopimuskumppanin valinta

Tarjouspyynnössä on määritelty tarjousten valintaperusteet. Kokonaistaloudellista edullisuutta vertaillaan halvimman hinnan perusteella.

Tarjousvertailun perusteella kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen teki A-Laiturit Oy.

Sopimuskumppaniksi hyväksytyn osalta on tarkastettu Helsingin kaupungin harmaan talouden torjuntaohjeen mukaiset selvitykset, joita on edellytetty tarjouspyynnössä.

Sopimus päättyy, kun työ on hyväksytysti suoritettu.

Viranhaltijan toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luku 1 § 3 momentti 3 kohta). Kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen 19.12.2023 § 700 mukaan yksikön päälliköllä on hankintavaltuudet enintään 1 000 000 euron suuruisiin hankintoihin. Yksikön päällikkö on näin ollen toimivaltainen päättämään hankinnasta.

Lisätietojen antaja

Jussi Mäkinen, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 87806

jussi.makinen2@hel.fi

Päättäjä

Liisa Taskila
yksikön päällikkö

Liitteet (pdf)

1. A-Laiturit Oy:n tarjous 11.12.2024
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.